Juha Itkonen: Ihmettä kaikki

Juha Itkosen romaani Ihmettä kaikki on liikuttava ja vahvoja tunteita herättävä omakohtainen kertomus hankalasta raskaudesta ja perheenlisäyksestä sekä siitä, miten perhe ja parisuhde kestävät kaiken tämän keskellä.

Tarina alkaa perheen kolmannen lapsen odotuksesta. Kyseessä on yhtä aikaa yllättävä ja varovaisesti toivottu iltatähti. Kaikki ei kuitenkaan mene toivotusti, kun lapsivettä alkaa vuotaa raskauden alkuvaiheessa. Vanhemmat ovat vaikeiden päätösten edessä, eikä lääkäreiltä saa tukea suuntaan tai toiseen. Ottaako riski ja varautua siihen, että syntyvä lapsi ei ole terve tai edes selviä hengissä, vai päättää raskaus, joka vaikeuksista huolimatta sitkeästi etenee? Vanhemmat surevat ja puntaroivat tilannetta kukin tahoillaan. Yhteyttä aviopuolisoiden välille ei tunnu löytyvän, ja isä pelkää tosissaan perheen ja parisuhteen tulevaisuuden puolesta.

Surun jälkeen – tai oikeastaan vielä sen keskellä – elämä yllättää ja antaa toisen mahdollisuuden. Toinenkaan raskaus ei mene suunnitelmien mukaan, vaan perhe joutuu totuttelemaan pelon ja toivon keskellä elämiseen lasten teho-osastolla pikkukeskosten kanssa. Rakkaus kuitenkin kannattelee. Edessä on uusi arki suurperheen kanssa.

Tarina on täynnä surua, huolta, pelkoa, varovaista toivoa, onnea ja rakkautta sekä ihan tavallista elämää kaiken keskellä, arkea poikkeusoloissa. Itkonen kirjoittaa erittäin hyvin, sujuvasti ja helppolukuisesti. Kirja ei ole mitään kevyttä luettavaa, sillä siinä käsitellään surullisia ja ahdistavia asioita. Rakkaus ja toivo ovat kuitenkin suuressa osassa kertomusta ja kirjan sanomaa, joten pelkkää synkistelyäkään ei ole luvassa. Itkonen on julkaissut tänä vuonna myös toisen kirjan omasta perheestään ja suvustaan: Teoriani perheestä.

 

Juha Itkonen: Ihmettä kaikki
Otava 2018
294 s

kulttuuri vanhemmuus kirjat suosittelen
Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *