Mökkielämää

Juhannuksen vietimme perinteisesti sukuni kesämökillä järven rannalla. Lapsena ja nuorena vietin mökillä lähes kaikki viikonloput keväästä syksyyn ja lisäksi muutaman viikon vanhempien kesälomien aikaan. Nykyään aikuisena mökillä tulee käytyä aivan liian harvoin, pari kertaa kesässä. Niinä harvoina kertoina otan kyllä kaiken irti mökkeilystä ja nautin.

Vaikka sitä ei tietoisesti ajattele, heti mökille tullessa menee ikään kuin mökkimoodiin. Puhelin jää huomaamatta sisälle, kun lähtee ulos touhuilemaan. Puhelimen käyttöä vähentää kätevästi myös huono kenttä ja hidas netti. Somea on tylsä selata, kun jokaisen kuvan latautumista joutuu odottamaan erikseen.

Teininä lähdin mökille vähän vastahakoisesti. Ymmärtäähän sen, kun kaverit ja kotiympäristö jäivät kaupunkiin. En ollut myöskään mikään ulkoilmaihminen. Lähinnä piilottelin hyttysiltä sisällä ja luin kirjaa tai katsoin televisiota. Nyt aikuisena tulee ihan oma-aloitteisesti oleskeltua ulkona (ainakin jos hyttysiä ei ole liikaa) ja autettua vanhempia erilaisissa askareissa. Teini-iän angstit ja kapinointi ovat jääneet taa.

Olen sellainen ihminen, että harvoin tulee vain istuskeltua ilman mitään tekemistä. Mökillä on kuitenkin ihana vain nauttia luonnosta. Mieli lepää, kun istuu terassilla tai laiturin nokassa katsellen järvelle ja kuunnellen linnunlaulua. Luonto tarjoilee viihdykettä ihan riittämiin. Yhden viikonlopun aikana näin mm. paljon erilaisia pikkulintuja, sorsapoikueen, pikkukalojen parvia, valtavan sammakon ja erilaisia kukkia. Ja hyttysiä. Loputtomasti hyttysiä. Näkyipä myös yksi valtava kelluva yksisarvinenkin! Kovin pitkään en jaksanut valvoa enkä todistanut varsinaista auringonlaskua, mutta jo ilta-auringon kajo järvenselällä oli upea näky.

Viikonloppuun kuului tietysti perinteisiä mökkiaktiviteetteja. Grillattiin, loimutettiin lohta ja nautittiin ruoasta terassilla. Heitettiin tikkaa ja pelattiin mölkkyä. Luettiin ja nukuttiin päiväunia. Saunottiin ja käytiin löylyjen välissä pulahtamassa järveen. Tällä reissulla heitin myös talviturkkini, oli muuten kylmää vettä!

Tällaista on meidän mökkielämämme. Pitäisi harrastaa useamminkin!

Hyvinvointi Oma elämä Ystävät ja perhe Mieli

Mikko Kamula: Ikimetsien sydänmailla

Mikko Kamulan esikoisromaani Ikimetsien sydänmailla aloittaa 1400-luvun Suomeen sijoittuvan Metsän kansa -sarjan. Tähän mennessä sarjasta on ilmestynyt neljä osaa, mutta ilmeisesti kirjoja on tarkoitus julkaista yhteensä kuusi.

Ikimetsien sydänmailla kertoo Savossa asuvan perheen elämästä. Perheeseen kuuluvat isä Juko Rautaparta, isän uusi vaimo Mateli, Mallu-mummo sekä lapset Heiska, Varpu ja Tenho. Kirjassa tapahtumia seurataan pääasiassa lasten näkökulmasta. Perheen esikoinen, Heiska, on kasvamassa pojasta mieheksi ja pääsee ensimmäisiä kertoja eräretkelle ja metsästämään. Varpu tylsistyy kotona ja haaveilee pääsevänsä kauemmas kotoa ihmisten ilmoille. Tenho-poika on kiinnostunut metsän eläimistä, henkiolennoista ja taioista ja osoittaa myös piileviä kykyjä henkimaailman kanssa toimimiseen.

Kirja tutustuttaa lukijan monipuolisesti vanhaan suomalaiseen kulttuuriin, elintapoihin ja uskomuksiin. Tutuksi tulevat esimerkiksi senaikainen maatila ja savupirtti, huhdanpoltto ja maanviljely sekä kalastus ja metsästys. Asuinpaikkaa yritetään piilotella viimeiseen asti, jotta vouti ei pystyisi perimään veroja. Juhlapyhiäkin vietetään: köyri syksyllä vuoden vaihtumisen ja suvun vainajien kunniaksi sekä Ukon vakkajuhlat alkukesällä hyvän sadon ja hedelmällisyyden saamiseksi. Arkisten askareiden lomassa näyttäytyvät toteen myös vanhat uskomukset, henkiolennot ja taiat: kirja vilisee tietäjiä, taikoja ja ennustuksia sekä erilaisia henkiolentoja kuten haltijat, metsänneito ja äkräs. Pelottavaa karhua kunnioitetaan metsän kuninkaana. Savolaisten vihollisheimot karjalaiset ja lappalaiset aiheuttavat hankaluuksia.

Ikimetsien sydänmailla on kiehtova yhdistelmä historiaa ja vanhaan kansanuskoon perustuvaa fantasiaa. Kirja opettaa tarinankerronnan lomassa paljon uutta entisaikojen Suomesta ja suomalaisista. Todeksi tulevat uskomukset ja henkiolennot lisäävät tarinaan syvyyttä ja eloisuutta, joten ei haittaa, vaikka maailma ei siltä osin ole täysin realistinen; päinvastoin, ne jopa lisäävät taikojen ja loitsujen uskottavuutta. Loitsut, runot ja laulut on esitetty tenhoavasti vanhalla suomen kielellä. Luontokuvaukset saavat kaipaamaan metsän keskelle ja järvimaisemiin. Vaikka kirja on paksu ja sisältää paljon historiallisia elementtejä ja tietoa, ei se ole lainkaan raskaslukuinen. Kirja sopii kaikille, jotka ovat kiinnostuneita Suomen historiasta, vanhasta kulttuurista ja uskomuksista sekä luonnosta.

 

Mikko Kamula: Ikimetsien sydänmailla
Gummerus 2017
680 s

Kulttuuri Kirjat