Äidin omaa aikaa

Poitsu on nyt 4kk. Elämä on sujunut kaiken kaikkiaan hienosti. Tietysti täällä on ollut paljon hampaiden kiristelyä, itkua sekä vauvalta että minulta, pari huutokilpailua ja muutama ajatus siitä että tämä saa kyllä luvan olla viimeinen vauva tässä talossa. Mutta jos keskiarvo pitää laskea, niin laittaisin meidät sinne johonkin 8,5 paikkeille. Vauva-arki on ollut ihanaa. Ihan kaikkea muuta kuin mitä odotin esikoiskokemuksen jäljiltä. Mitäänhän en enää saa aikaiseksi, mihinkään emme saavu ajallaan, eikä minulla elämässä ole tällä hetkellä paljon muuta kuin vauva. Mutta jostain syystä, juuri nyt en muuta kaipaakaan. Tiedän että sille kaikelle muulle tulee aikaa kyllä sitten myöhemmin. Kuten vaikka nukkumiselle, jota kyllä mielelläni harrastaisin vähän enemmän.

Nykymedia toitottaa ”omaa aikaa”. Tietysti on tärkeää, että on jotain ihan omaakin. Itse en vain kaipaa kuntosalille pääsemistä, tai shoppailureissua ilman vauvaa. Poika kulkee varsin näppärästi shoppailemassa kanssani liinassa. Siis silloin kun sattuu rahaa olemaan. Vanhempainvapaan korvaus kun ei tietenkään ole ihan sama kuin palkka.

Oman aikani opin ottamaan jo esikoisen myötä, on yksi paikka missä minua ei saa häiritä ellei talo ole tulessa tai muuta yhtä maata kaatavaa tapahtumassa: vessa. Niin pöhköltä kun se voi kuulostaakin, niin vessa on minun omaa aikaa. Siellä on kaikki ne kolmen aikakauslehden numerot joita tilaan, ja se onkin ainoa paikka missä niitä tulee ikinä luettua. Missä ehtii. Voin helposti viettää vessassa puolikin tuntia, ehkä jopa tunnin jos ei oikeasti ole kiire mihinkään. Pitäisikin seuraavalle innokkaalle lehtimyyjälle todeta, että minulla on jo kaikki tarvitsemani vessalukeminen. Enempään ei takamus pysty. 😉

Siinä sitä on omaa aikaa. Ja se riittää minulle. Voin vetäytyä tilanteen salliessa rauhassa lukemaan ja nauttimaan aikuisten naisten artikkeleista omaan pyhättööni.