Liian hiljaa

Mykän elämä on sitten hankalaa. Tänään koitettiin shoppailua ilman puhumista, tai pakottavassa tarpeessa kuiskaten. Oli aika mielenkiintoista. Onneks oli sympaattinen myyjä. Jakso rauhassa kuunnella mun kuiskaamista. Vaan vaikeeta se oli silti. Kassoillekin piti vaan nyökkäillä tervehdyksiin ja kysymyksiin.

Suurempi ongelma muodostui siitä synttärilahjan hankinnasta. Pääsin valitsemaani kauppaan ja totesin että haa! Tuossahan on paremman näköinen malli. No, kun ei pystynyt kyselemään mitään, niin piti sitten koittaa itse kännykällä katsoa netistä tärkeimmät tiedot ja arviot, ja sen jälkeen vähän hintahaarukointia. Sehän tietysti löytyi halvemmalla toisesta kaupasta, joka koukkaamalla olisi jopa kotimatkan varrella. Ja varastosaldon mukaan sen saisi heti mukaan! Hurraa!

Tuntia myöhemmin totesin että ei muuten saa. Kun en suostunut ottamaan näyteillä olevaa kappaletta. Jos maksan täyden hinnan, haluan tuotteen joka on pysynyt tehtaalta lähtien paketissaan, jossa on kaikki osat tallella ja tuote ei ole lähmäisten sormenjälkien peitossa. Mä nyt vaan oon vähän tämmönen. Mä voin odottaa päivän, kaks. Vaikka en sitten saiskaan sitä just synttäriks käsiini.

 

Pari päivää sitten päätin, ja sain myöntävää palautetta myös rakkaani suunnasta, että ovien ja ikkunoiden karmit maalataan uudelleen. Tänään siis piti käydä hakemassa maalilastuja, jotta huomenna voi sitten mallailla niitä karmeihin eri huoneissa että saadaan yksi väri mikä sopii kaikkiin. Kun mähän siis vihaan valkosta. Katossa se on ihan ok, mutta kaikki näkökorkeudella oleva pitää olla värillistä. Kihlattu on vähän hillinny mun väri-innostusta, ja seinät on nyt vaaleammilla sävyillä kun mitä itse olisin laittanut. Ihan hyvän näköset, ei siinä mitään. Mutta edellisessä kämpässä oli vahvat värit: punainen olohuone, sininen makuuhuone ja keltainen eteinen. Keittiöstä piti tulla oranssi, mutta en koskaan saanu maalattua. Mutta tämä onkin meidän koti, ei vain paikka meidän tavaroille niin kuin mun edellinen sinkkukämppä oli mun tavaroille. Se ei jostain syystä koskaan tuntunu kodilta, eikä mulla ole pienintäkään ikävää sinne. Tämä uusi asunto on muotoutunut äkkiä unelmakodiksi, vaikkei olisi ehkä ihan heti uskonut kun näki kuinka paljon täällä pitää tehdä ”pientä pintaremonttia”.

 

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *