Mihin mä hävisin…

Mitä pidempään ei kirjoita, sen vaikeampaa on taas aloittaa. Joskus kirjoittaminen jää sen takia, että olisi niin PALJON mistä kirjoittaa. Asioita, ajatuksia, ihmetyksiä… Eikä tiedä mistä aloittaa! Tälläkin hetkellä odottaa useampi juttu kirjoitusta. Siis tänne blogiin. Muualle en juuri kirjoittele. Paitsi ne Ystävänpäiväkortit. Jotka kans odottaa kirjoittajaa. Voi itku.

Olen juuri ollut viikon niin kipeä etten jaksanut lähteä edes lääkäriin. Paitsi perjantaina, kun mies tuli ensimmäistä kertaa KUUKAUTEEN kotiin ja olin sopinut sille päivälle 4D-ultran kun mieheltä on kaikki muut (ne kaksi kunnallista) ultraa menneet sivu työkiireiden takia. Matka kaupungille meinasikin koitua kohtaloksi, sillä jo toista päivää valtoimenaan riehuva hengitystieinfektio oli jo todella huonolla tuulella.

Viikonlopusta selviydyin ihan sillä että oli pakko vähän petrata että sai lapset hoidettua. Maanantaina lyhistyin sänkyyn enkä ole sen jälkeen juuri mitään jaksanut tehdä. Välillä käynyt katsomassa televisiota olohuoneessa. (En yleensä katso telkkaria.) Ja muuten istunut keittiön pöydän ääressä pelaten Feisbuukissa, ja juoden eukalyptus-hunajavettä. Ja nukkunut. N. 20 tuntia päivässä.

Ainoa minkä voi katsoa positiiviseksi asiaksi tässä karseassa sairastamisessa on se, että painan taas saman kuin neljä viikkoa sitten. Hip hurraa.

Ihan huomaamatta olen myös päässyt rv:lle 24. Tumppis ei ole äidin sairastelusta ollut moksiskaan, vaan on muksinut tasaiseen tahtiin joka päivä, kovenevalla tempolla ja voimalla, ilmoittaen että täällä sitä ollaan ja hyvin voidaan. Sydänäänimonitorikin on jäänyt pienemmälle käytölle, kun huomaa hyvin masun päältäkin että siellä voidaan paksusti. Ultra antoi arvioksi 560 g! Voin muuten täysin suositella 4D:tä, hintava se on kyllä, mutta ihana kokemus. Varsinkin jos isä ei ole aikaisemmin päässyt mukaan. Asiansa osaava lääkäri selittää ummet ja lammet ja saa vielä dvd:n kaupan päälle. Ja 15 printattua kuvaa! (Julkisella puolella aina harmitti kun kuvia printattiin kyllä iso nippu, mutta niin ne aina katosivat johonkin kansioon ja itselle sai yhden. Kaksi jos kävi oikein hyvä tuuri…) Nyt on kuvia! Ja liikkuvaa kuvaa kans!

Ennen kun tämä katala tauti kellisti minut sain hääkutsut postiin. Ja tehtyä yhden neljästä juhlamekosta! Aloitin pienimmästä, ja se on nyt helmapäärmettä vaille valmis. Seuraavaksi pitäisi tehdä kaksi mekkoa 11-v kukkaistytöille, ja sitten se tärkein, eli oma. Ja häihin on vielä… 6 viikkoa. Ups. Suurin osa koristeistakin on vielä tekemättä. Ja kaikesta muusta rekvisiitasta. No, tällä hetkellä tehdään mitä ehditään. Sitten kun jaksetaan. Ja toivotaan että edes häissä olisin terveenä. Tämä raskausaika on ollut yhtä sairautta toisen perään. Epäilen että itsellä on jokin raskauden aiheuttama yleinen immuunipuutostila, sitä kuulemma tapahtuu. En muista koskaan olleeni näin kipeä. Saati näin usein!

Viikonloppuna ostettu ilmankostutin on kuin lahja taivaista. Miten paljon se helpottaakaan nukkumista ja hengitysteitä! Ah. Nyt alkaa vihdoin pahimmat keuhko-oireet hellittää. Varmaa diagnoosia ei ole, kun en ole lääkärissä käynyt, mutta rohiseva hengitys, riekaleita repivä yskä ja tulimaiset lieskat keuhkoputkessa lienevät kertomaan että jonkin asteinen keuhkotauti on päällä ollut. Ja kurkkukipu siihen vielä päälle. Pitkästä aikaa minulle nousi jopa kuume!

Mutta täällä sitä vaan keikutaan, edelleen. Hääjärjestelyt vievät aikaa, ja lopun aikaa nautin raskaudesta. Tai sairastan. Miten sen nyt ottaa. Siitä en kyllä nauti. Enkä tästä närästyksestä…

Pitäisikö muuten olla huolestunut että synnytykseen on vielä n. 16 viikkoa, mutta välillä rinnoista vuotaa jo tippumalla maitoa???

 

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *