Neuvolassa on huolestuneena seurattu minun masun kasvua, se on kuulemma iso. Vauva tuntui olevan tavallista kokoluokkaa, mutta neuvolan hoitaja epäili että vettä olisi ainakin paljon. Ihan kaiken varalta hän naputteli minulle lähetteen Naistenklinikalle ultraan.

Ultra osui sopivasti rv:lle 35+0, eli eiliselle. Ensimmäistä kertaa päätin lähteä matkaan julkisilla, ”vain” 55 min alle 20 km:n. No aikaahan minulla on. Varmuuden vuoksi lähdin vähän aikaisemmin, ja olinkin perillä puolta tuntia etuajassa.

Lääkäri otti minut vastaan, tarkasti kohdunkaulan tilanteen ja totesi sen hyväksi. Ja sitten ultran kimppuun. Vauva olikin jo pää alaspäin kuten neuvolassakin oli todettu, laskeutunut mutta ei kiinnittynyt. Ja kooltaan ihan normaali. No, ehkä vähän sirohko näille viikoille, mutta esikoinenkin oli pienemmällä puolella syntyessään. Painoarvioksi saatiin 2400g, joten syntymäpaino tulisi olemaan vähän päälle 3,5 kg. Ihan normaaliarvoissa siis.

Sain jopa kehut siitä, että raskauden aikana ei ole painoa tullut lisää kuin 2 kg! Sillä on luultavasti vältetty raskausdiabetes. Jee! (Ilmeisesti myös tästä suuresta lähtöpainosta johtuen en ole vielä tähän mennessä saanut yhtään uutta raskausarpea. Ensimmäisestä niitä onkin kahden edestä!)

Loppusanoiksi lääkäri totesi että varmaan menee tämäkin yliaikaiseksi, kun esikoinen oli melkein kaksi viikkoa yli lasketun ajan nautiskelemassa lukaalistaan. Ja toivotti minut tervetulleeksi synnyttämään sitten kun sen aika on.

Pahoitellen kerroin hänelle, että olen jo suunnitellut meneväni Porvooseen synnyttämään pääkaupunkiseudun huonon tilanteen vuoksi. Hän lupasi lähettää paperit eteenpäin. Helsingissähän on sekä Kätilöopisto että Naistenklinikka remontissa, ja sen vuoksi esim. perhehuoneet melkeinpä kokonaan pois käytöstä. Plus, että nämä sairaalat ovat niin tupaten täynnä, että yksi lehti kutsui synnytyksiä jo liukuhihnatoiminnaksi, eikä tämä kiinnosta minua. Haluan rauhallisen ja oman näköisen synnytyksen.

Neljä ja puoli tuntia myöhemmin soitan kotoa miehelleni ja kerron seisovani kylpyhuoneessa lammikossa. Kyllä, olen soittanut Naistenklinikalle, ja kohta soitan Porvooseen. Käskivät seuraamaan tilannetta. Onneksi mies oli jo kotimatkalla ja olisi tunnin päästä kotona.

Soitin Porvooseen, ja vaikka he kuinka olisivat minut mielellään ottaneet vastaan, olin yhtä viikkoa liian aikaisessa. Heillä raja on rv 36. Ja minulla kasassa tasan 35+0! Voi itku! Olin käynyt jo tutustumassakin Porvoossa ja ihastuin paikkaan heti! Se oli kuin unelmieni täyttymys Naistenklinikalla kokemani kauhujen jälkeen. Perhehuoneita mielellään järjestetään lisää, synnyttäjän ehdoilla mennään, ei turhia toimenpiteitä…

Sen sijaan pitäisi lähteä Naistenklinikan päivystykseen, heti kun mies tulisi kotiin. Ei auttanut mikään, vettä lorisi sitä tahtia että ei tästä enää pelkällä puhelinkonsultaatiolla selvittäisi.

Pääsimme päivystykseen puoli yhdeksän aikaan. Kätilö totesi että lapsivettä se on, ja otti puoli tuntia käyrää mistä näkyi että vauvalla on onneksi kaikki hyvin. Sain heti tuomion että osastolle tulet jäämään, ja hän tulee laittamaan kanyylin niin saadaan antibiootit suoraan suoneen tulehdusriskin minimoimiseksi. Ja mies passitettaisiin yöksi kotiin.

Se olikin se asia mitä tässä eniten vihaan. Sairaalat ahdistavat minua siihen pisteeseen että mieluummin olen kotona kuin yksin sairaalassa. Vaan eiväthän ne minua enää mihinkään päästäneet. Joten täällä sitä nyt ollaan, huonosti nukutun yön jälkeen Naistenklinikan samassa huoneessa ja samassa sängyssä kun rv:lla 11.

Heti tänne päästessämme minulle iloisesti ilmoitettiin että viikot ovat hyvät, eikä synnytystä aleta estelemään jos se käynnistyy. Päin vastoin, sitä aletaan käynnistelemään jos näyttää siltä että se ei itse lähde käyntiin seuraavien päivien aikana. Eli viikon päästä viimeistään meillä pitäisi olla vauva. Ennen aikojaan syntynyt, vauva. Tällä hetkellä yllättävän virkeä ja mahassa potkiskeleva, vauva. Voih!