Sokerirasitustesti – Miten siinä sitten kävi?
No huonostihan siinä kävi. Tai siis tulokset oli hyviä, testi itsessään oli se ongelma.
Vääntäydyin aamusta aikaisin lähimpään laboratorioon johon minulla oli aikakin jo varattuna. Samalla otettaisiin iso kasa muitakin testejä, joita neuvolalääkäri oli katsonut tarpeelliseksi. Ei tarvinnut odottaa pitkään, vaan mukava terveydenhoitaja otti minut mukaansa ja istutti neulatyynyksi tuoliinsa. Ensimmäisessä otoksessa otettiin muutama putkilo verta ja hemoglobiini sormen päästä. Tuttua juttua.
Sitten alkoi se ikävämpi osuus: juopas tästä nyt 5 dl tätä imelää glukoosinestettä. Eikä sitten yhtään vettä päälle! Yäk! Tosin, ei maistunut ihan niin pahalle kuin muistelin, ja hoitsu sanoikin että nyt on tullut joku uusi versio. Ei se mikään makunautinto silti ollut, mutta alas meni. Tosin viimeinen mukillinen alkoi jo vähän tökkimään.
Seuraava verikoe olisi tunnin päästä. Sovittiin että otetaan ne muut näytteet siinä heti perään aamusta, ja kohta pääsinkin jo istumaan odotusaulaan ohjeena että tule sanomaan jos haluat pitkällesi. Puolta tuntia myöhemmin alkoi olo tuntua todella jännältä, ja 40 minuutin kohdalla totesin että kohta menee taju. Äkkiä siis takaisin hoitsun puheille ja pääsin lepohuoneeseen pitkälleni. Siinä sitten 20 minuutin päästä otettiin seuraava verinäyte.
Jäin hetkeksi vielä lepäilemään, kunnes olo alkoi olla jo jokseenkin siedettävä ja odottelin seuraavan tunnin taas odotusaulassa, hieman huonovointisena kylläkin. Kun koitin röhnöttää tuolilla niin etten olisi ihan pystyssä, hoitsu muistutti ohi mennessään että ei saa sitten nukahtaa! (Miksi? Tämän hän oli jo sanonut tullessanikin, mutta en vieläkään oikein ymmärrä miksi ei saa nukkua. Menisi aikakin nopeammin. Lieneekö joku ei-tiedetä-jos-onkin-pyörtynyt juttu…)
Joka tapauksessa parin tunnin päästä sain lähteä jos olo sen salli. Totesin että sallii se ainakin kotiin menon jos ei muuta!
Tuloksia saikin sitten odotella pitkään ja hartaasti. Tosin itse sokerirasituksen tulokset olisivat varmaan valmistuneet jo seuraavaksi päiväksi, mutta osa muista samaan aikaan otetuista voisi kestää viikonkin, niin ajattelin että kyselenpä sitten kaikki kerralla.
Puoltatoista viikkoa myöhemmin sain vapauttavan päätöksen kaikkien testien osalta: NEG NEG NEG. Oli melkoinen yllätys tuon raskausdiabeteksen suhteen! Olin ihan varma että kohta tulee sellaiset ukaasit että nyt et syö etkä juo enää yhtään mitään loppuraskauden aikana! (Siltä ne ainakin aina kuulostaa kun aletaan puhua sokeritasapainosta, minun korvissani siis.)
Lopun päivää juhlin kaikille että olin saanut puhtaat paperit. Oli se niin käsittämätöntä. Tällä ylipainolla, näillä sukurasitteilla, ja kun kerran ”kaikilla muillakin on”… Vaan eipä ole mulla. Noiden testien mukaan ainakaan.
Tällä viikolla (siis kuusi viikkoa testien jälkeen) olen jutellut raskaana olevan ystäväni kanssa siitä kuinka erilaisia näkemyksiä asiasta on riippuen ihan siitä keneltä kysytään. Hänelle oli nimittäin sanottu että raskausdiabetes voi joskus piilotella kolmanteenkin rasitukseen asti. Itse kun kyselin omasta voinnista johtuen että olisiko mahdollista että sokeritasapainoissa sittenkin olisi jotain vikaa, neuvola totesi minulle että jos minulla raskausdiabetes olisi, se olisi kyllä tullut tuossa ekassa rasituksessa ilmi! Että vaikka näin myöhemmin todettaisiin että jotain häikkää on, ei sitä enää kutsuttaisi raskausdiabetekseksi, eikä sitä myöskään sellaisena hoidettaisi. Korkeintaan annettaisiin verensokerimittari kotiin lainaan seurantaa varten. Mutta ei kuulemma ole minulla mitään hätää.
Hyvä niin. Vähän vain välillä huolestuttaa kun tunti-kaksi syömisen jälkeen on joskus huono olo ja pyörryttää. Neuvolan mukaan se on raskauspahoinvointia. Selvä. (Itse olen alkanut rajoittaa suklaan syöntiä, kun siitä tulee helpommin huono olo.)
Onko muilla vastaavia kokemuksia? Entä miltä raskausdiabetes tuntuu, noin niin kuin oireiden puolesta?