Joulun lähestyminen on viime vuosina aiheuttanut mussa materian tuoman onnen pohtimisen. En ole mikään antimaterialismin ilmentymä itsekään, mutta iän karttuessa olen onneksi edes saanut hivutettua itseni enemmän sinne laatu korvaa määrän -asenteen puolelle. Valitettavasti tähän on tarvittu vuosikausia kehittymisaikaa ja vieläkin riittäisi paljon kehitettävää.

Joulu on materialismin huippukautta, sitä ei kai kukaan voi kieltää. Tosin aikuisjoulussa pääosaa taitaa esittää ruoka, eikä lahjoja jaella säkkikaupalla. Lasten kanssa painotus tuntuu kuitenkin olevan hyvin erilainen. Tavaraa tungetaan ovista ja ikkunoista eikä pakettien jakaminen meinaa loppua koskaan. Tässä kohtaa ollaan ehdottomasti määrä korvaa laadun -puolella, siitä ei ole epäilystäkään. Sukulaislasten joulunviettoa seuranneena olen tullut kiinnittäneeksi huomiota suoranaiseen lahjakilpailuun. ”Mä sain näin monta! Monta sä sait?”

Kun nyt näitä lapsiasioita on tullut pohdittua enemmänkin, on tietysti myös joulu joutunut mietintöjen kohteeksi. Miten pystyisin suojelemaan omaa lastani tällaiselta tavarakaaokselta? En siis suinkaan pidä lapsia syyllisinä joulun kaupallistumiseen, syypäät löytyvät jostain ihan muualta. Lopulta jokaisen lapsen joulunvietosta on vastuussa vanhempi. Ei niitä lahjoja oikeasti tuo joulupukki (pahoittelut tästä spoilauksesta), vaan vanhemmat ja sukulaiset juoksevat kaupoissa hiki hatussa kaikkien niiden ah niin ihanien muovihärpäkkeiden perässä. En sano, etteikö lasten pitäisi saada lahjoja jouluna, en missään nimessä haluaisi riistää sitä iloa heiltä. Mutta tarvitaanko niitä todella niin hirvittävän paljon? Ja tarvitseeko niiden olla niin.. Miten sen nyt sanoisi.. Hyödyttömiä? Kuukauden sisällä nurkkaan jääviä? Kestämättömiä? Ymmärrättekö mitä tarkoitan? Leluja saa olla, mutta ei kai yksikään lapsi tarvitse niitäkään määrättömästi. Lelujakin on monenlaisia. Itse olen ainakin aina pitänyt legoista ja duploista, jotka ovat a) kestäviä b) monipuolisia c) omaa ajattelua kehittäviä. 

Olen lukenut opiskelujeni puolesta ja muutenkin tutkimuksia siitä, mitä lapset todella kaipaavat aikuisilta. Tulokset ovat hyvinkin yksiselitteisiä: aikaa. Eikä sillä yhteisellä ajalla tarvitse tehdä mitään erikoista, riittää, että on läsnä. Enkä usko tämän koskevan pelkästään lapsia, aikuisetkin kaipaavat toisiltaan lähinnä huomiota ja läsnäoloa. 

Tiedän, että itse vanhempana saisin tietysti mahdollisuuden vaikuttaa siihen, millaisia jouluja meillä vietetään, ja paljonko ja millaisia lahjoja lapsellemme ostetaan. Varmasti yrittäisinkin parhaani mukaan kasvatuksella ohjata lastani ymmärtämään, ettei lahjojen suuri määrä ole se joulun tärkein asia. Mutta valitettavasti emme elä missään omassa suljetussa kuplassamme, vaan ympärillä on sukulaisia, ystäviä, media, jne. Suoraan sanottuna minua ahdistaa katsella lasten lahjahimoa jouluna, enkä halua omaan jouluuni sellaista piirrettä. Mutta miten sen voi välttää? Entä jos sukulaiset eivät ymmärrä ajattelutapaamme ja ostavat kielloista huolimatta lahjoja mielin määrin? Entä jos lapsi kuulee koulussa muiden saamista lahjamääristä ja alkaa ihmetellä omia vähäisempiä pakettejaan? Entä jos vietämmekin joulua sukulaisten kesken ja muut lapset saavat enemmän lahjoja ja lapsi pettyy? 

Taisi tulla vähän sekavaa ajatuksenvirtaa, mutta ehkä tästä joku pointti löytyi. Se kuinka järkevää tällainen pohdinta on ennen kuin on edes lasta, saati edes asiat sillä tolalla, että lapsen saaminen olisi mahdollista, on sitten ihan toinen juttu.

Miten selättää joulun kaupallistuminen lapsen kanssa? Miten kasvattaa lapsesta vähemmän materiaa kaipaava? Onko tällainen edes mahdollista?