Neuletta päästä varpaisiin

 

 

_MG_3511.jpg

No moro, mikä syksy! Ulkona on niin kaunista, ettei sisällä malttaisi juurikaan olla. Syksyn väriloisto, auringonpaiste ja leuto sää hellivätkin tällä hetkellä ainakin allekirjoittaneen mieltä. 

_MG_3512.jpg

618CB857-8D5E-4AB2-8AA4-8D311B1F0C4B.jpg

Meikäläisen hipiää taas hellivät kaikki kesäsäilöstä pois kaivamani villaiset neuleet. Säiden viilentyessä on ollutkin ihanaa sujauttaa lämmintä päälle. Olen ollut tästä niin innoissani, että olen useana päivänä pukeutunut kirjaimellisesti päästä varpaisiin neulevaatteisiin. On villaista sukkaa, housua, paitaa, pipoa sekä kaulahuivia. Kaikki toimivat minulle niin yhdessä kuin erikseenkin puettuna. 

Viime sunnuntaina pikkumiehellä oli myös sama meininki pukeutumisessa kuin minulla. Neulehaalari ja villasukat lämmittivät (ja todennäköisesti välillä myös hikoilittivat) häntä aurinkoisella kävelyreissulla.

_MG_3584.jpg

C6AA6530-BC99-4124-B235-E0221A77BE61.jpg

_MG_3589.jpg

Minun vaatteeni: pipo & kaulahuivi – COS, paita – H&M TREND, housut – Lindex

Vauvan vaatteet: villasukat – itse tehdyt, haalari – H&M, pipo – Dadamora

 

Muoti Mieli Lasten tyyli Päivän tyyli

VASTAUS HAASTEESEEN: Ehdolla olleet bloginimet julki

Rakkautta & Mamarkiaa -blogin Mari haastoi minut sekä muutaman muun blogaajan kertomaan, miten blogimme nimet syntyivät.

Heti tähän alkuun kuitenkin myönnän, että Mutsilook-nimi ei syntynyt minkään suuremman aivoriihen tuloksena, vaan yhtenä iltana juuri ennen nukkumaanmenoa. 

_MG_3561-2.jpg

Muistan, että olimme aikaisemmin illalla keskustelleet Mirkon kanssa, millä nimellä vauva mahdollisesti alkaa kutsumaan meitä: äiti, mutsi, äiskä, isä, iskä, faija… Minä sanoin, että näin jyväskyläläisenä ”mutsi” särähtää korvaani, sillä en ole tottunut siihen kutsumanimenä. Mirkolle taas faija ja mutsi ovat hyvin luonnollisia sanoja, sillä hän on täältä kotoisin. En sitten tiedä jäikö tuo mutsi-sana hautumaan päähäni juurikin tuosta keskustelusta, mutta näin jälkeenpäin olemme naureskelleet, että keksin Mutsilook-nimen varmasti vain totuttaakseni itseäni ajatukseen. 

Blogia perustaessani keksin Mutsilook-nimelle myös toisen merkityksen (minullahan meni tämä homma ihan nurinperin). Look-sanahan tarkoittaa tyyliä, mutta myös katsoa-verbiä. Tätä kautta lähdinkin hakemaan joustovaraa blogin aiheissa, sillä en halunnut kirjoittaa pelkkää tyyliblogia. Haluan blogin kautta jakaa näkemyksiäni ja ajatuksiani myös äitiydestä, perhe-elämästä ja minua puhuttelevista asioista. 

Tässä siis tarina nimen takana.

Haasta suosikkiblogisi kertomaan nerokkaan nimensä valinnasta ja nimiehdokkaista! Minä haastan: Avec Mari

Suhteet Oma elämä Vanhemmuus Ajattelin tänään