Kasvatpa sinä nopeasti!

Keväällä eräs ystäväni ihmetteli äitejä, jotka tasakuukausittain postaavat lapsestaan kuvia someen ylpeyttä hehkuen. Meidän pieni tänään x kuukautta, jossa arvatenkin x ∈ ℕ jatkuen ties kuinka pitkälle. Saatoinpa itsekin hymähtää asialle ja ajatella, etten ikinä, siis ikinä, tulisi muuttumaan samanlaiseksi.

Tuon ajatuksen varjolla estin itseäni ostamasta niitä kuukausittaisen vauvakuvauksen tueksi tarkoitettuja virstanpylväskortteja, vaikka tekikin vähän mieli. Silti olen julkaissut Alinasta kuvia muun muassa Instagramissa, en tasakuukausittain, vaan itse asiassa useammin. Tämä blogi onkin sitten jo ihan oma lukunsa. Miten meni noin omasta mielestä?

Enää en ihmettele, miksi äitien somet täyttyvät vauvajutuista ja lähestulkoon kaikki puheenaiheet liittyvät omiin lapsiin – mullakin on sellainen olo, että tää nyytti on elämäni suurin saavutus, jonka ympärillä kaikki nyt yksinkertaisesti pyörii. Kuulumisia kysyttäessä yritän toki miettiä, mitä minulle itselleni kuuluu, mutta enimmäkseen ajatukseni ovat sattuneesta syystä siinä vauva-arjessa. En haluaisi olla tylsä, lapsi vain on tässä tilanteessa se helpoin puheenaihe.

IMG_20170825_163033_520.jpg

Meidän pieni on tänään neljän kuukauden ikäinen, ja tuntuu, että aika kuluu aivan tajuttoman nopeasti. Kolmasosa vauvavuodesta ja samalla koko kesä on mennyt ihan vain ihmetellessä. Alina jokeltelee paljon, naureskelee ääneen ja osaa kääntyä selältä mahalleen – hieno taito, mutta aiheuttaa päänvaivaa lapsen turvallisuuden ja myös nukuttamisen suhteen, kun juuri silmien painuessa kiinni tekeekin mieli kääntyä taas leikkimään. Lapsen taidoista puhuttaessa ei ole millään tasolla tarkoitus leuhkia, en oikeastaan edes tiedä, mitä kaikkea nelikuisen pitäisi jo osata. Mielestäni jokainen lapsi vain ansaitsee vanhemman, joka on hänestä ylpeä.

Perhe Lapset Vanhemmuus Ajattelin tänään

Ystävistä

Ennen Alinaa kokemukseni lapsista oli erittäin lähellä nollaa, ja synnytyksestä kotiuduttua opeteltavana oli ei enempää eikä vähempää kuin kaikki. Siinä tilanteessa tuntui hirveän raskaalta ajatukselta, että joku tulisi kylään. Aluksi kyse olikin puhtaasti siitä suositellusta peiton alla pesimisestä kaksin vauvan kanssa, mutta jossain vaiheessa vieraiden välttelemisen taustalla pyöri jotain ihan muuta: ensin pitäisi saada kämppä siistiksi ja itsensä näyttämään jossain määrin ihmiseltä ja hoitaa silti vauva ja ehtiä syömään ja vaikkamitämuuta – ei todellakaan helppoja juttuja niinä päivinä, kun vauva ei viihdy missään muualla kuin sylissä!

Lapsuudenkodissani oli tapana siivota talo lähes asumattoman näköiseksi toisinaan yhtäkin vierasta varten. Tapa tarttui jossain määrin minuunkin, ja harrastan näitä paniikkisiivouksia usein puolta tuntia ennen vierailuja. Joka kerta mietin, ettei hommassa ole mitään järkeä, mutta silti raivaan tasoja ja heittelen tavaroita piiloon. Ei kaaosta oikeasti saa puolessa tunnissa selätettyä, pyrin vain näennäiseen hallintaan.

IMG_20170824_194247.jpg

Kuten sanottua, vauva sylissä on kuitenkin vaikea siivota. Lopulta päädyin tyynnyttämään mieleni ilmoittamalla tulijoille etukäteen kämpän tosiaankin olevan sekaisin – ihan kuin sillä olisi väliä! En tosiaankaan usko, että ystäviä on pieni tai isompikaan tiskivuori oikeasti haitannut, sillä kaikkien asunnoissahan niitä elämisen jälkiä näkyy. Meillä vain on joku ihmeellinen tarve esitellä kotejamme ja elämäämme ylipäätään kiiltokuvina, joiden pettäessä vaadimme itseltämme selitystä. Aivan kuin kodin siisteys olisi joku absoluuttinen elämänhallinnan mittari.

Paniikkisiivousten sijaan tahtoisin oppia keskittymään täysillä hetkeen ja nauttimaan vierailuista jo etukäteen, tuntematta häpeää hieman epäsiististä kodistani – pian kuulumisia vaihtaessa sen siivon nimittäin joka kerta unohtaa, ja vieraiden lähdettyä on ollut aina tosi voimaantunut olo. Niin ihanaa kuin vauvan kanssa lepertely onkin, ilman aikuista juttuseuraa mökkihöperöityisin alle viikossa. Ihanaa, että on kelle puhua. Ihanaa, että lähellä on välittäviä ihmisiä.

Ihanaa, että on ystäviä.

 

 

Suhteet Ystävät ja perhe Vanhemmuus Syvällistä