Vauva + yliopisto = mahdoton yhtälö(kö)

Koulutushistoriani on sekalainen. Neljään korkeakouluvuoteen on mahtunut niin matematiikkaa, viittomakieltä kuin tilastotiedettäkin (eli lisää matematiikkaa) yhteensä 200 opintopistettä, mutta ei yhtään kokonaista tutkintoa. Tällä hetkellä olen viittomakielen opinnoista äitiyslomalla, kun taas yliopiston puolella päätin vielä koettaa vaihtamisen parantavaa voimaa – neljäs fuksisyksyni kuluu taloustieteen parissa.

Fuksi on hieman harhaanjohtava sana, enemmänkin kyse on minun tapauksessani pääaineen vaihdosta. Saan hyväksiluettua melkolailla kaiken tilastotieteen puolella suorittamani, joten hyvällä tahdolla voisin olla jo parin vuoden kuluttua kandi. Ainakin toivon, että olisin.

Pienen lisämausteen tähän syksyyn tuo lapsi. Tällä hetkellä Alinan vieminen hoitoon ei ole vaihtoehto, joten minne minä menen, sinne menee vauvakin. Viime viikolla kokeilin järjestelyn toimivuutta osallistumalla muutamaan infotilaisuuteen vaihtelevalla menestyksellä; ensimmäisellä kerralla Päärakennuksen juhlasalissa kaikui Alinan iloinen juttelu, toinen päivä puolestaan meni kiukutteluksi, ja vietin puolet tilaisuudesta käytävällä nukuttamassa lasta. Kolmas kerta sujui onneksi muita häiritsemättä, joten rahtunen itseluottamusta saatiin kuitenkin valettua.

Meillä on huomenna ensimmäinen oikea luento, jännittää. Voin onneksi suorittaa suurimman osan opinnoista kotoa käsin, mutta olisi iso plussa pystyä osallistumaan luennoille edes välillä, ihan jo sosiaalisen puolen vuoksi. Jatko riippuu aikalailla tästä viikosta.