Soikean pallon perässä
Uusi Seelanti on rugbyn suurmaa ja täällä se näkyy joka paikassa. On ollut hienoa päästä läheltä näkemään miten ihmiset sen kanssa elävät. Lyhyesti kerrottuna Uuden Seelannin rugbymaajoukkue eli All Blacks on voittanut maailmanmestaruuden 1987, 2011 ja 2015. Seuraava MM-turnaus pelataan 2019 syksyllä Japanissa. All Blacks on tällä hetkellä maailman paras joukkue.
Kun saavuin tänne, en ollut suunnitellut mihin kaupunkiin haluan tai ollut yhteydessä paikallisiin joukkueisiin. Alustavasti olin ajatellut Wellingtonia, joka on maan pääkaupunki ja noin Tampereen kokoinen. Windy Welly eli tuulinen Wellington, on varmasti tuulisin paikka missä olen koskaan ollut. Tämä johtuu kaupungin sijainnista, joka on pohjoissaaren eteläosassa. Pohjoissaari ja eteläsaari muodostavat väliinsä kapenevan kohdan vuorineen, josta antarktikselta tulevat tuulet kulkevat ja puristuvat läpi. Tästä johtuu hyvin tuuliset olosuhteet. Muuten kaupungissa on riittämiin kulttuuri ja urheilutarjontaa sekä paljon erilaista ravintolaa.

Wellington vaikutti mukavan oloiselta kaupungilta asettua asumaan ja treenaamaan rugbytaitoja. Googlaamalla löysin itselleni joukkueen Marist ST Pats eli MSP. Myös Dunedinin kaupunki eteläsaarella oli vaihtoehtona, mutta tässä maassa seuroilla on yleisesti todella huonot nettisivut tai ei ollenkaan. Siksi päätöstäni helpotti paljon MSP:n hyvät nettisivut, joissa oli riittävästi infoa. Saavuin travellaukseni päätteeksi siis pääkaupunkiin tammikuun alussa. Tammi-helmikuu meni pre-season treeneissä, joissa juoksimme hyvin paljon ja harjoitimme peruskuntoa.
Treeneissä tuli tutuksi Broncos-juoksuista tehty kevennetty versio ns. broken broncos. Ajatuksena juosta lähtöviivalta edestakaisin 20m, 40m ja 60m viivoille. Näitä sitten toistettiin Johnny Gbenda-Charlesin johdolla, joka vastasi preseasonin treeneistä. Kyseinen herrasmies toimii usean pelaajan agenttina mainittakoon Vaea Fifita, Matty ja Billy Proctor sekä Ardie Savea. Maaliskuussa tekemisen suuntaa vietiin enemmän pallollisiin treeneihin Johnnyn siirryttyä sivuun ja Premier joukkueen päävalmentajan Simon Cullenin ottaessa päävastuun treeneistä. Herra työskennellyt aikaisemmin pitkään Englannin Rugbyliitossa. Seuran Director of Rugby on myös kokenut rugbykonkari Zak Fe’aunati, joka pelannut ammattilaisena sekä edustanut Samoan maajoukkuetta. Kovia tekijöitä siis ympyröissä.
Viime viikolla pääsin vihdoin pelaamaan ensimäisessä sarjaottelussa kun seuran 3. joukkue eli 1st grade pelasi naapurijoukkuetta Ponekea vastaan. Heidän kenttänsä siis tien toisella puolella meidän harjoituskentästä. Saimme aloituskokoonapanoon haalittua täyden kentän ja lisää pelaajia saapui myöhemmin 2. joukkueen pelistä. Monet pelaajat olivat itselle uusia naamoja, joita ei ollut näkynyt harjoituksissa tämän vuoden puolella. Hieman oli ihmettelemistä myös peliasujen kanssa ennen peliä kun shortseja ei ollut kaikille ja varusteet saapuivat 30 min ennen peliä. Pelaaminen oli kuitenkin hauskaa. Pelasin fullbackinä numerolla 15 ja pyöräytin nilkkani sekä sain pusun nenään. Edelleen paikat kipeänä, mutta kokemus oli sinänsä hyvä. Peli on täällä fyysistä ja nopeaa. Breakdownit ovat erittäin nopeita verrattuna pohjoiseen pallonpuoliskoon. Tässä ottelussa ei kuitenkaan ollut juurikaan pelikuvioita tai taktiikoita. Pääsiin potkaisemaan conversioita, joista 2/3 meni sisään. Peli päättyi 24-24.
Seuraava peli oli lauantaina Tawassa paikallista joukkuetta vastaan. Hieman alkuvihellyksen jälkeen vastustaja taklattiin kanveesiin ihan kirjaimellisesti ja tältä pelaajalta meni taju kolmeksi minuutiksi. Meni noin puoli tuntia kun odottelimme ensihoitajia paikalle tarkastamaan tilanteen. Ilmeisesti mitään vakavaa ei kuitenkaan käynyt ja saimme jatkaa peliä. Omalla kohdalla jäi pelaamisesta vielä paljon parannettavaa. Voitimme 24-0, omat conversiot 1/2.
Mikä meitä ulkomaalaisia täällä on paljon ihmetyttänyt, on seuran viestintä ja toimintatavat. Esimerkiksi pelien aikatauluista kuulee yleensä vasta muilta pelaajilta ja kukaan ei oikein ole varma sataprosenttisesti mistään. Tästä edellisestä pelistä tiedettiin varmuudella vasta edellisenä torstaina ja huhuja liikkui aikaisemmalla viikolla. Lisäksi harmittava asia, joka paljastui samalla viikolla kun kausi pyörähti käyntiin oli tieto, että vain kolme ulkomaalaista saa pelata per peli (Premiership ja Prem reserve sarjoissa). Ilmeisesti meidän joukkueessa on eniten ulkomaalaisia, kun esimerkiksi Tawan joukkueessa ei ole ollenkaan meren takaa. Tätä kannattaa pohtia ja tutkia, jos olet itse miettimässä rugbyreissua Uuteen Seelantiin. Tosin naisten joukkueissa ei ole tässä niin suurta ongelmaa.
Uuden Seelannin sarjajärjestelmä toimii paremmuusjärjestyksessä:
- All Blacks
- Super Rugby / Wellingtonissa The Hurricanes
- Mitre 10 Cup / Wellingtonissa Lions
- Mitre 10 Heartland Championship (Ei pelata Wellingtonissa)
- Club Premiership
- Club Premier Reserve
- 1st Grade
- muut