Voiko Suomen pelastaa kaupallistamalla ideoita?

Folk Finlandin verkkosivut ovat inspiroivat. Heillä on jokin kiinnostava ote työhön ja elämään, mitä ei monessa firmassa ole osattu vielä uneksiakaan. Siitäpä voisi kirjoittaa omia ajatuksia.

Nyt puhutaan kyvystä kaupallistaa ideoita, innovoinnista, lisäarvontuottamisesta ja markkinoinnista. Miten valloitetaan maailma. Yritykset voivat muuttaa maailmanjärjestystä halutessaan, sillä niillä on valtaa ja resursseja. Tänä päivänä politiikka tulee perässä. Siitä on tullut hidaste ja näköjään täyttä sirkusta, kuten olette saattaneet huomata esimerkiksi Suomen 2023 oikeistohallituksen toimista ja Trumpin sekoilun mahdollistamisesta Jenkeissä.

Emma Kari on entinen kansanedustaja, joka on lähtenyt hakemaan muutosta maailmaan perustamalla Kari & Pantsar yrityksen. Se toimii luonnon monimuotoisuuden parantamisen puolesta ja haluaa tehdä poliittisia päätöksiä nopeammin. Hyvin mielenkiintoinen lähestymiskulma liiketoimintaan, ja tämänkaltaiseen arvopohjaan haluan itsekin oman työpanokseni käyttää.

Palestiinan lippu voidaan tulkita vastarinnan symboliksi
Solidaarisuus Palestiinaa kohtaan on liikuttanut maailmalla miljoonia ihmisiä. Samalla liikehdintä haastaa imperialistista ja kapitalistista maailmanjärjestystä. Voiko liiketoiminta oppia jotain aktivismista?

No yksin ei rakenneta Roomaa. Tai en ainakaan minä rakenna. Siksi olen jatkuvasti korvat höröllä ja silmät vinossa etsimässä ihmisiä, joiden kanssa olisi mahdollista lähteä rakentamaan muutosta. On vaikea löytää riittävän hulluja osaajia tekemään yhteistä visiota. Varsinkin kun asuu täällä metsässä. Jostain pitää lähteä liikkeelle. Ajatukset juoksevat hyvin metsässä, mutta mistä ideasta lähtisi liikkeelle.

Lähtisikö luomaan brändiä jonka ytimessä on vastuullisuus ja kestävyys. Kuullostaa kalliilta brändiltä. Sen pitäisi myös olla cool ja seksikäs. Haluttava. Levittää ympärilleen hyvää. Vuosien opiskelun jälkeen sitä luulisi osaavan jotain tai ainakin sitä luulee. Sitten kun pitäisi tehdä jotain, niin tapahtuu sulaminen. Hävettää unelmoida suuria. Parempi polkea itsensä maanrakoon ennen kuin joku muu sen tekee.

Olen ollut ”isoillakin” brändeillä töissä, mutta haluisin päästä oppimaan kovilta tekijöiltä ja hyviltä tyypeiltä. Muille töiden tekeminen on kuitenkin monesti sielun kurjuutta ja tappaa aidon minän. Yksinyrittäjänä pääsisi tekemään ihan mitä vain ja olemaan oma herra, mutta löytyisikö jotain siltä väliltä. Osuuskuntamuotoista tai jotain muuta.

I wanna be bad ass!
Brändi joka tekee rohkeasti radikaaleja päätöksiä ja kertoo niistä! Se inspiroituu aktivismista, ihmisoikeuksien puolustajista ja vallankumouksellisista.
Se ärsyttää suoruudellaan vaikka on todellisuudessa mukava kuin nallekarhu. Se tietää oikeutensa ja käyttää sitä saavuttaakseen hyvää.

Brändistrategian pitäisi tarinallistaa liiketoiminta-ajatus kansalle ja ainakin omalle henkilöstölle. Se laittaa ihmiset toimimaan ja menee tunteisiin. Kerro, mikä se teidän brändi on!?

Työ ja raha Raha Työ Vastuullisuus