Saako mies kieltäytyä seksistä?

Jos esitän otsikkoni kysymyksen kenelle tahansa, saan vastaukseksi (ainakin toivottavasti) (melkein) kaikilta, että tottakai! Väittäisin kuitenkin, että yhteiskunnassamme vieläkin kytee (pinnan alla?)olettamus, että miehet saa ja naiset antaa. Onneksi nykyään on hurjasti ruvettu tuomaan esille, että myös nainen voi haluta seksiä ja nauttia seksistä. Esimerkiksi naiset saavat entistä enemmän tv-sarjoissa ja elokuvissa suuseksiä ja mediassa on nostettu esille, että naisellekin seksuaalisuus on terve osa elämää, ja että naisillakin on viettejä ja tarpeita, joiden tyydyttäminen on tärkeää. Haluasin kuitenkin nyt pohtia tuota väitteen toista näköpuolta. Eli haluaako normaali mies aina seksiä?

Keskustelin siskoni kanssa kerran tasa-arvosta ja puheemme kääntyi alotteen tekoon. Yksi vanhoista premisseistähän on se, että heterosuhteissa mies tekee aloitteen. Siskoni rupesikin pohtimaan, että kenties naisten on vaikeampi tehdä aloite esimerkiksi baareissa vieraalle miehelle, koska naiselle pakkien saaminen miehiltä on nolompaa kuin miehelle pakkien saaminen naiselta. Jos nainen ei kelpaa miehelle, hän voi menettää kasvonsa helposti, koska se tarkoittaa, ettei hän ole viehättävä. Ja toisaalta, jos nainen on viehättävä, on mies kummallinen, jos nainen ei kelpaa. Kenties noin lähtökohtaisesti naiset saavat olla miehiä enemmän kranttuja tai haluttomia. Jos miehelle ei nainen kelpaa, niin joko naisessa tai miehessä täytyy olla jotakin pahasti vialla.

Olen huomannut muulloinkin, että seksistä puhutaan miehille ja naisille erilailla. Miesten seksuaalisuus näyttäytyy jotenkin mekaanisempana ja välttämättömämpänä. Erektiokyvystä ja seksin kvantiteetistakin miehen yhteydessä puhutaan mieskuntona, niinkun se yksilö, joka jaksaisi enemmän ja useimmin olisi jotenkin enemmän mies. Ainakin omasta nuoruudestanikin muistaisin, että kaikista tuuteista muistutettiin nuoria miehiä olemaan helliä tyttöystäviensä kanssa, ottamaan heidän tunteensa huomioon ja olla painostamatta heitä seksiin (ja heterosuhteitahan pidettiin normina). Itse en kuitenkaan muistaisi, että minua naisena olisi muistutettu noista samoista asioista. Sen sijaan minulle kerrottiin, ettei seksiä kannata harrastaa, ellei kumppanini ole tarpeeksi huomioonottava ja jollen itse sitä aivan varmasti halua, vaikka poikaystävä sitä painostaisikin. No, ei ihme, että niillä teinipojilla seksi on aina mielessä, jos heille joka paikasta julistetaan, että ”nyt kun olet nuori mies, niin sinä et pysty muuta ajattelemaankaan kuin sitä (nudge nudge wink wink), mutta ota huomioon sen herkemmän sukupuolen tunteet.”

Onko terveen miehen vietit tosiaan noin keskiarvoltaan synnynnäisesti niin voimakkaita, että heidän on opittava hillitsemään niitä, vaikka ne kuitenkin kokoajan jylläävät taustalla? Vai ”aivopeseekö” kulttuurimme ja mediamme meitä uskomaan noin? Vai olenko täysin väärässä kun väitän, että yhteiskunnassamme on nähtävissä oletus, että terveelle miehille on seksi viehättävän ihmisen kanssa kelvattava melkein milloin vain, jos vain hän on sukupuoleltaan suotava?

Tässä nyt muutama näyte mediasta siitä, mitä tarkoitan:

1990-2000 -luvun suositussa amerikkalaisessa tv-sarjassa Frendit (Friends) käydään mm. seuravaa vuoropuhelua:

3.kauden 11. jaksosta:

Rachel: Hi! So I’m out having lunch at Monica’s and this guy starts talking to me, and it turns out he works for a buyer at Bloomingdale’s and there happens to be an opening in his department. So I gave him my phone number and he’s gonna call me this weekend to see if he can get me an interview!
Ross: Wow!
Rachel: I know!
Ross: What, so this guy is helping you for no apparent reason?
Rachel: Uh-huh!
Ross: And he’s, he’s a total stranger?
Rachel: Yeah! His name is Mark something.
Ross: Huh. Sounds like Mark Something wants to have some sex.
Rachel: What!?
Ross: Well, I’m just saying, I mean why else would he just, you know, swoop in out of nowhere for no reason.
Rachel: To be nice.
Ross: Hey, Joey. Are men ever nice to strange women for no reason?
Joey: No, only for sex.

 

5. kauden 17. jakso:

Monica: Phoebe and Gary think they’re the hotter couple. So, to prove them wrong we have to go and have a ton of sex.
Chandler: Monica, you’ve got to stop this competitiveness. Just to prove them wrong you want me to go up stairs and have sex with you over, and over, and over. And I’m saying no to this why? Get your coat!

 

5. kauden 19. jakso:

Monica: Okay, let me get this straight, it’s okay for you to flirt, but not for me.

Chandler: Oh, I’m so glad we cleared that up. Look, I’m sorry, some things are different for men and for women.

Monica: Go on, teach me something about men and women.

Chandler: Okay, I’ve already taught you so much already, but whatever. See when you flirt with a guy you think, ”I’m just flirting, no big deal.” But the guy is thinking, ”Finally! Somebody who wants to sleep with me!”

Monica: No way!

Chandler: It’s true.

Monica: Well that’s pathetic!

Chandler: Again true.

Monica: And this goes for all guys?

Chandler: All guys that are awake. Then we go to sleep and then all the guys from the other end of the world wake up and behave the exact same way.

 

2000-luvulla tämän olettamuksen pohjalta tehtiin Briteissä kokonainen tv-sarjakin, Paritellen (Coupling). Siinä miehet näytetään onnettomina, halujensa kanssa taistelevina rääpäleinä, joita naiset toisinaan manipuloivat ja toisinaan kummastelevat. Tässä näyte sarjan toisen jakson dialogista:

Susan: I mean what is about men? I mean, you’re supposed to be the confident ones. You’re supposed to be chasing us! It’d take some of the excitement away if we keep having to shout “Hurry up!”
Steve: Oh, hang on. First dates are more stressful for men. For us it’s the unknown.
Susan: Well, for us too.
Steve: Uh-uh. You know one more thing than we do.
Susan: What?
Steve: Well, you know.
Susan: I don’t.
Steve: Okay, on a date, right? Any date, I’m not saying this date in particular, the guy’s wondering if he’s gonna get lucky… or not. That’s what he’s thinking.
Susan: True.
Steve: And the woman, she already knows.
Susan: Also true.
Steve: Now, so you see, we’re dealing with the unknown.

Vuonna 2002 ilmestyneessa elokuvassa 40 päivää ja 40 yötä Matt-hahmo päättää kokeilla olla 40 vuorokautta selibaatissa, ilman minkäänlaista seksuaalista nautintoa (myös masturbointia). Hänen tuttunsa kummaksuvat tätä päätöstä ja epäilevät hänen kykyään tähän koko elokuvan ajan. Ja nyt, jos et halua tietää elokuvasta enempää, jatka lukemista seuraavasta kappaleesta. Seuraa nimittäin juonipaljastus! Elokuvan loppupuolella Matt sitoo itsensä sänkyynsä, koska epäilee itsekin kykenevänsä muuten pidättäytyä himoistansa viimeisenä iltana. Hänen eksänsä Nicole, joka on lyönyt vetoa, ettei Matt pysy selibaatissaan, murtautuu kotiin ja raiskaa köytetyn ja nukkuvan Matt’n. Sen sijaan, että elokuvassa käsiteltäisiin raiskatun hahmon saamia traumoja, tai että Matt vaatisi Nicolea vastuuseen tekoonsa, hänen pitääkin todistaa rakkautensa kohteelle Ericalle, ettei hän tahallaan ollut uskoton. Mies on kokenut seksuaalista väkivaltaa, mutta no biggie, hänhän on mies ja siksi varmasti vain nautti tilanteesta!

Edellä esittämäni esimerkit ovat toki vain pienen pieni otos median sisällöstä. Näitä esimerkkejä läytyy kuitenkin hyvin paljon. On toki mahdollista, että olen vain sattunut törmäämään keskivertoa enemmän juuri niihin kulttuuriteoksiin, jonka ”mieskuva” on edellä esittämäni kaltainen. Olenko siis käsittänyt jotakin väärin? Välittääkö media tosiaan meille, että mies saa kieltäytyä seksistä vain, jos hänellä on painavat syyt siihen? Ja jos näin on, onko media oikeassa, onko mies ”sairas” tai ”luonnoton” jos hän ei halua? Vai onko meidät vain opetettu uskomaan niin?

Suhteet Seksi Leffat ja sarjat Syvällistä

Saako sinkku olla kranttu?

Välillä törmään kirjoituksiin, tai kohtaamisiin, joissa joku (yleensä parisuhteessa oleva ihminen) selittää, että sinkulla on liian korkeat kriteerit kumppanin valinassa. Että heidän täytyisi ymmärtää, ettei täydellistä ihmistä ole olemassa, jokaisessa suhteessa on tehtävä kompromisseja ja jossakin vaiheessa on vain tyydyttävä siihen, mitä on tarjolla. Ja sitten taas näiden seurauksena törmään usein sinkkujen vastalauseisiin siitä, että kyllähän kaikilla on kriteereitä, ja tärkeintähän suhteessa on rakkaus, joten jos jotkut kriteerit ovat olennaisia rakastumiseen, niin ne on otettava huomioon tai päätyy huonoon/väärään suhteeseen.

Tavallaan (joidenkin huomioiden lisällä ja tähdentämisillä) uskon molempaan näkökulmaan. Kaikissa ihmisissä on hyvät ja huonot puolensa ja on vain päätettävä missä asioissa pystyy ja missä asioissa ei halua tehdä kompromissia. Ja olen vahvasti sitä mieltä, että on jokaisen oma asia mitkä nuo kompromissit ja kynnyskysymykset ovat kullekin ihmisille. Olen niin kyyninen, että uskon, ettei ”sitä oikeaa” ole olemassa, joten jos haluaa olla suhteessa, on valittava niistä mitä on tarjolla. Ja tämän uskomukseni näkökulmasta on surullista, jos joku ajattelee, että ”odottamisen kärsimys on sen arvoista koska tuolla jossain on se minun täydellinen puoliskoni”, jos se ikuinen odottaminen on tosiaan kärsimystä, ja armollisempaa olisi olla jonkun ”tarpeeksi hyvän” kanssa. Mutta toisaalta ajatus, että joku ”tyytyy” kumppaniinsa, samalla kun häntä kalvaa epäilys, että tuolla voisi olla ”parempikin”, on mielestäni yhtä surullinen. Jokaisen oma asiahan se kuitenkin on, kuinka kovasti haluaa parisuhteessa olla ja mitä sen vuoksi jaksaa sietämään.

Itse olen sinkkuna niin onnellisessa asemassa, että voin myöntää ehdottomasti olevani kranttu. En ole (vielä?) kohdannut ihmistä, jonka takia olisin valmis luopumaan sinkkuudestani. Ja tämän ihmisen elämäntavan ja luonteen pitäisikin aika tarkasti sopia omaani! Minä nimittäin nautin yksin olemisesta. En toki väitä, että se olisi täydellistä! Valitan välillä sinkkuuden tuomista haasteista ja joissakin tilanteissa huomaan toivovani, että rinnallani olisi joku, jonka kanssa voisin jakaa ilon, huolen tai vastuun. Mutta niinhän parisuhteessa olevienkin välillä kuulee kaipaavan joitakin asioita sinkkuudesta. Ja silti he mielummin valitsevat parisuhteensa. Itselläni tämä vain on päinvastoin. Ja onneksi yleensä ottaen plussat voittavat miinukset elämäntavassani, jonka olen valinnut. Saan itse päättää menemisistäni ilman, että minun täytyy ottaa kumppanin mielipiteet tai tunteet huomioon. Saan itse päättää kotini talouden pidosta; saan säilyttää tavaroitani juuri siinä paikassa missä haluan tai jättää siivoomatta jos ei huvita. Minun ei tarvitse kantaa huolta toisen huolista. Saan olla itsekäs. Viihdyn usein yksin ja huomaan jopa tarvisevani säännöllisesti omaa aikaa. Jos koen olevani yksinäinen, niin minulla on kuitenkin muita ihmisiä elämässäni; sukuni ja ystäväni.

Niin sitä minä vaan, että voitaisiinko me jo lakata olettamasta, että kaikki sinkut ovat ihmisiä, jotka vielä etsivät parisuhdetta? Lakataan neuvomasta, että mitä sinkun pitäisi tehdä, ellei hän itse sitä kysy.

Suhteet Rakkaus Ajattelin tänään