Olen aina ollut laiska kokkaamaan. Yleensä syynä on ollut koulu- tai työaiheiset kiireet tai kämpästä puuttuva astianpesukone (eli laiskuus). Itselleen kokkaaminen myös tuntuu aina jokseenkin nihkeältä, vaikka ruokaa sitten riittäisikin useammaksi päiväksi. Seattlessa on kuitenkin tullut kokkailtua menetettyjen mahdollisuuksien edestä oikein olan takaa, puuttuvasta astianpesukoneesta tai dippastressistä huolimatta (tai juuri siitä johtuen). 

Kokkailun ja kokeilun kohteena ovat olleet lähinnä perinteiset suomalaiset ruoat lievää koti-ikävää helpottamaan. Pohjoismainen ruokakulttuuri puuroineen, skageneineen ja ruisleipineen on kuulemma sitä trendikkäintä ittiä jenkeissä justnyt ja ajan hermolla kun olen (not), päätin niitä kokeilla itsekin ensimmäistä kertaa sitten yläasteen köksäntuntien.

Olisi ehdottomasti kannattanut kokeilla aiemmin.

ainoa edustava kuva suomikokkailuista: valurautapannukakku 

Suomalainen kotiruoka on nimittäin kaikessa laiskuudessaan kotikokin unelma. Karjalanpiirakoita lukuunottamatta lähes kaikki perinteiset herkut ovat vähätiskisiä (TÄRKEÄÄ), helppoja, edullisia ja riittoisia. Useimmiten resepti on muotoa pilko-sekoita-hauduta, mitä helpommaksi ei voi enää mennä. Löydettyäni kaupasta pakastettua hash brownsia (raastettua perunaa) muutama viikko sitten innostuin tekemään kinkkukiusausta, jonka jälkeen tätä nerokkaan helposti varioitavaa ruokaa on syöty lähes kerran viikossa. Kanssa-asujan ehdotuksen tehdä kiusausta pekonilla ja homejuustolla (jenkit) hyväksyin tosin vain sillä ehdolla, että myös perinteistä perinteisin Jansson kokeiltaisiin jossain vaiheessa. Vispipuurosta on tullut vaki-aamupala, joka tehdään mistä vain marjoista joita sattuu pakasteena löytymään (puolukoista saa täällä vain haaveilla) ja tarjoillaan kevennettynä versiona jogurtin ja hunajan kanssa. Suosio on jopa niin kova, että kun puuroa ei jonain aamuna ole jäljellä, näyttää kanssa-asuja hapanta naamaa joutuessaan tyytymään työmatkan varrella sijaitsevan ketjukahvilan bageliin. Hernekeitto, pannukakku ja kaalipata pääsivät niin ikään suosikkien listalle. Saaristolaisleipä on seuraavaksi kokeilussa kunhan onnistun jostain löytämään kunnon ruisjauhoja.

Gourmet-osaston löytöjä: vinkujuustoa pekonilla ja ilman

Yksi suomalaisen ruokakulttuurin piirre tosin huvittaa kanssa-asujaa loputtomiin. Mainitessani jostain seuraavaksi kokeiltavasta suomalaisesta herkusta seuraa aina kysymys: ’…And then you eat it with lingonberry jam?’ Tyypin mukaan kun työnnämme puolukkaa jokikiseen mahdolliseen ruokaan, tyyliin puolukkapohjaista puolukkapiirasta puolukkahillolla ja puolukkamehulla, nautitaan pukeutuneena puolukaksi. Liiottelusta huolimatta  tämän myötä aloin huomata, kuinka paljon käytämme puolukkaa lisukkeena, nimenomaan pääruokien kanssa. On ihan ymmärrettävää, että amerikkalaiseen korvaan kuulostaa oudolta tarjoilla kaalipataa, maksalaatikkoa tai mustamakkaraa puolukkahillon kera (’but it’s salty! You don’t eat it with jam!’), nämä kun syövät suolaista suolaisella ja makeaa makealla, ilman yhtäkään puolukkaa. Valitettavasti ainoa paikka, josta täältä saa puolukkaa missään muodossa on Ikea reilun 40 minuutin ajomatkan päässä, joten todistus puolukkahillon ylivertaisuudesta lisukkeena joutunee odottamaan joko seuraavaa Ikea-käyntiä tai vierailua Pohjoismaihin. 

ihan oikeaa lakua!

Alkavasta joulukaudesta (joka täällä alkaa välittömästi Halloweenin jälkeen) innostuneena yritin etsiä aineksia suomalaisiin jouluherkkuihin eli joulutorttuihin ja glögiin. Tortut onnistuivat hyvin, sillä lehtitaikinaa (täällä nimeltään puff pastry) saa Suomen tapaan kätevästi pakasteena. Luumuhillon korvikkeeksi improvisoin soseen kuivatuista luumuista ja sokerista, eikä eroa huomannut lainkaan. Kanssa-asujakin tykkäsi kovasti, vaikka nimesi rakkaat joulutorttuni välittömästi nazi pastriesiksi. Glögin suhteen tilanne on lähes parempi kuin Suomessa, sillä itse tehty glögi (ainoana vaihtoehtona) on täällä sekä helpompaa että huomattavasti maukkaampaa kuin mitkään glögitiivisteet. Kaupasta löytyy täällä yleensä kuuman omenamehun (mulled apple cider, herkkua sekin) maustamiseen käytettyjä valmiita mulling spice-sekoituksia teepussimuodossa, jotka kardemummaa lukuunottamatta sisältävät täsmälleen samat mausteet kuin glögi!  Glögin valmistamiseen sopii parhaiten halvin mahdollinen punaviini, sillä maussa ei kalliimman viinin hienouksia kuitenkaan erota. Näin se käy:

Kaada viini (ja/tai viinimarjamehu) kattilaan ja kuumenna lähes kiehuvaksi (älä kuitenkaan päästä kiehumaan), lisää sokeri, maustepussit ja kardemumma sekaan ja anna hautua hiljalleen viitisen minuuttia. Suodata ja tarjoile kuumana rusinoiden ja manteleiden kera.

Sain lempinimen ’glogg lady’ tarjoiltuani tätä viime vuonna studiomme loppukritiikissä, mikä oli melkoinen riski sinänsä kun esiintyjät olivat kaikki valvoneet vähintään 30 tuntia. Glögiä tuli sittemmin tehtyä illanistujaisissa, etkoilla, treffeillä  ja nyt taas kylmenevien iltojen lämmikkeeksi. Viime helmikuun superbowl-glögi-toiveista kieltäydyin koska jokin raja pitää vetää.

Harvinaista herkkua: glögiä ja Wasan ruisnäkkäriä

paahdettu kurpitsakummajainen

Puget Sound auringonlaskussa

arkkitehti paketoi: paketointitarpeiden puuttuessa korvaa skissillä

Tällä kertaa ihmetytti:

Nakuna juoksijat. No ei nyt ihan nakuna, mutta melkein. Jenkit ovat kovia lenkkeilemään, mutta näin säiden kylmetessä olen huomannut, että vaatetus on aivan yhtä niukkaa kuin kesällä. Alle kymmenen asteen keleillä juoksutrikoot ja college-paita tuntuvat lähes ylipukeutumiselta, kun joka kerta ohitseni viilettää pelkissä pikkushortseissa pinkovia kanssajuoksijoita. 

The Egyptian. Lähikulmillamme avattiin perinteikäs, hiljattain restauroitu ja kaikin puolin valloittava elokuvateatteri The Egyptian. Kävimme testaamassa paikan odotetun Interstellar-leffan ennakkonäytöksessä. Teatterikokemus oli huomattavasti parempi kuin itse elokuva (pehmustamattomista penkeistä huolimatta), sillä tila henki vanhan ajan arvokkuutta ja oli huolella palautettu vanhaan loistoonsa. Paikan evästarjonta oli myös poikkeuksellisen houkutteleva: aulasta sai ostaa kohtuuhintaan mm. viiniä, olutta, limuja, jäätelöä, sipsiä, hodareita sekä perinteistä popparia. Kuvia teatterista tai ruokatarjoilusta tosin unohdin ottaa, olin sen verran hämilläni Nolanin tuotoksesta.

Rakentaminen, osa 2 (aka dippastressi). Asuintaloa vastapäätä sijaitseva työmaa etenee sellaista vauhtia, että dippatyöntekijää hävettää. Kun päivittäin katselee kolmen kerroksen kuukausivauhtia nousevaa rakennusta, tuntuvat omat välisaavututukset, raakatekstin pätkät ja sisällysluettelo versio 37.0 melko merkityksettömiltä. Luovuus ei kelloja katso, mutta ohjaaja kyllä katsoo. Onneksi on usein käytetty ja hyväksi koettu Viime Tippa. 

Spagettikurpitsa. Sadonkorjuukausi toi kauppaan kurpitsat, mukaan lukien uusvehnättömän pastarakastajan pelastuksen eli spagettikurpitsan. En ole Suomessa tähän kummajaiseen aiemmin törmännyt, mutta täällä sitä saa juuri nyt lähes joka kaupasta dollarilla per pauna. Spagettikurpitsa muuttuu uunissa paahdettuna spagettimaisiksi suiroiksi, ja on helppoa herkkua erityisesti perinteisen marinara-kastikkeen kanssa. 

Hämähäkit. Kylmenevä sää ajaa ötökät sisään taloihin, ja kämpässä on tehty jo kaksi hämähäkkihavaintoa. Toinen nimettiin Bobiksi ja tapettiin sen seikkailtua yön aikana katosta seuraavan päivän vaatteiden sekaan, toinen hukkui jogurttikulhoon ennen kuin ehdimme siihen lähemmin tutustua. 

Muumit. Kaikesta Suomi-brändäyksestä huolimatta kukaan ei ole täällä kuullutkaan muumeista. Naapurissa sijaitsevan autokorjaamon seinältä kuitenkin löytyy valokyltti Muumipeikosta jakoavain kourassa. What does it mean?!

Jenkit ja sairastaminen. Flunssakausi riehuu täälläkin, eikä asiaa helpota paikallisten yli-innokkuus tehdä töitä. Toimistolle mennään pahimmassakin kuumeessa tai räkätaudissa, koska sairaspäiviä käyttää vain kuolemansairas tai huono työntekijä. Vinkki: JÄÄKÄÄ KOTIIN SAIRASTAMAAN. Jos ei muuten niin edes siksi, ettette ainakaan sairastuttaisi muita.