Because first impressions count

Olen todella lahjakas viivyttelemään. Lykkäsin tämänkin blogin aloitusta niin pitkään, että olen ehtinyt olla Seattlessa jo reilut kaksi viikkoa, ja nyt minulla on ongelma: niin paljon on ehtinyt jo tapahtua, etten millään pysty kertomaan kaikesta edes pintapuolisesti yhdessä kirjoituksessa! Voin kuitenkin tiivistää kuluneen parin viikon tunnelmat seuraavasti:

Täällä on aika ihanaa.

Seattle kaupunkina vaikuttaa vilpittömän mukavalta, hiljalleen alkavasta sadekaudesta huolimatta (ja ehkä myös sen vuoksi, saa nähdä). Sain saavuttuani nauttia kuulemma harvinaisen upeista helteistä ja auringonpaisteesta, jotka osuivat myös sopivasti vaihto-opiskelijoiden orientaatioviikolle, eikä parempaa ensivaikutelmaa paikasta olisi voinut saada. 

U District, kaupunginosa jossa Washingtonin yliopiston kampus sijaitsee, muistuttaa monella (hyvällä) tapaa minua Hervannasta. Se on ikään kuin oma pikkukaupunkinsa, jonka Lake Union, Portage Bay ja moottoritie I-5 erottavat muusta Seattlesta. Aluetta asuttavat pääasiassa opiskelijat ja muu yliopiston väki, ja katukuvassa joskus pyörii myös oma, varsin harmittomalta vaikuttava deekuporukkansa (täällä ne taitavat polttaa pilveä ryyppäämisen sijaan, mikä vaikuttanee asiaan). Pääkatu University Wayn varrelta matalista pienistä rakennuksista löytyvät kaikki tarpeelliset palvelut parturista elokuvateatteriin, sekä lukuisia pieniä etnisiä ravintoloita ja kahviloita.  Mäkkärit, burger kingit ja muut vastaavat loistavat poissaolollaan, ainoa ketjuravintola alueella on Subway. Starbuckseja tosin löytyy kahden korttelin välein, mutta sehän onkin paikallinen yritys.

(Kirjoitan jossain vaiheessa ruokatärpeistä ihan oman juttunsa, täältä on löytynyt vaikka mitä ihanaa!)

Myös ihmiset ovat olleet uskomattoman mukavia. Amerikkalainen tervehtimis- ja small talk-kulttuuri on tunnettu ylipositiivisuudestaan, mutta täällä se tuntuu jollain tavalla vilpittömältä. Satunnainen ohikulkija toivottaa hyvää päivänjatkoa, tuntuu todella tarkoittavan sitä eikä edes vaikuta yhtään hiipparilta! Voi tietenkin olla, että alan vain tottua siihen, mutta kyllä se silti pistää hymyilemään.

Bainbridge Island Ferry

Paikallisiin en tosin sen kummemmin ole vielä päässyt tutustumaan. Orientaatioviikon myötä olen tavannut lähinnä muita kv-opiskelijoita, mikä on ollut sekä hauskaa että helpottavaa, olemmehan kaikki jokseenkin samassa tilanteessa: tilapäisesti asumassa vieraassa maassa, täysin uunona siitä miten milloinkin tulisi toimia. Tavalliseen tapaan eurooppalaiset hengaavat aluksi eurooppalaisten kanssa, kiinalaiset kiinalaisten kanssa jne, mutta eiköhän se tästä hiljalleen sekoitu kun luennot alkavat. Itsekin sorruin tähän, kun löysin joukon seasta muutaman suomalaisen (mikä helpotus, en olekaan ainoa!) ja yhtäkkiä meitä olikin kourallinen blondeja skandinaaveja puhumassa kaamosmasennuksesta ja alkoholimonopolista.

Orientaatioviikko on pitänyt sisällään monenmoista tietoiskua ja tapahtumaa, joista yhtenä kohokohdista pitää mainita Lake Washingtonilla järjestetty melonta: järjestäjät päästivät uskaliaasti lähes kolmesataa enemmän tai vähemmän uimataitoista vaihtaria pööpöilemään järven lahdelle muun vesiliikenteen sekaan, ja sääkin suosi. Eipä hetkeen ole ollut niin hauskaa!

Amerikkalaiset selkeästi tykkäävät järjestää tilaisuuksia. Paikallinen tapa näyttäisi olevan, että asiasta tehdään hankala ja monimutkainen, ja sitten pidetään info siitä, miten tämä hankala ja monimutkainen asia pitää hoitaa. Näitä infotilaisuuksia on tällä viikolla monta kymmentä. Aiheet vaihtelevat hyödyllisestä (’Visas & Travel’) jokseenkin hämmentävään (’Why do Americans talk that way’) ja asiaankuulumattomaan (’Finding success with the Leader in You’).

Onneksi luennot alkavat ensi viikolla.

The Quad ja onnellinen fiilistelijä

Huh! Näin on alkuvuodatukset vuodatettu, ja paljon jäi vielä varastoon. Tein tämän vähän nurinkurin ja hyppäsin suoraa tarinaan kertomatta lainkaan siitä mistä kaikki lähti. Ehkä ensi viikolla sitten :) Tervetuloa mukaan!

 

 

Tällä viikolla ihmetytti:

Oikeastaan vielä ihan kaikki, mutta ennen muuta

1) ilmankosteus. Seattle on sateinen rannikkokaupunki, sekä meren että järvien äärellä. Ilmasto on Suomeen tottuneelle huomattavasti kosteampi, ja tukkaparkani on muutoksesta ihan pörröllään! 

2) korkeuserot. Kuvitelmissani Seattle oli jostain syystä täysin lättänä, oikea pyöräilijän unelmakaupunki. Ha! Keskustassa korkeusero rannan ja 5th Avenuen välillä on useampi kymmenen metriä noin kilometrin matkalla. Kuvitelkaa Pispala pilvenpiirtäjillä, niin saatte jonkinlaisen kuvan. Tai San Fransisco. Ei mikään ihme, jos kaupunki menee ensilumesta täysin kaaokseen.