Jaipur

130928_1.jpg

130928_2.jpg

130928_3.jpg

130928_4.jpg

130928_5.jpg

 

Opaskirjat ja paikalliset muistuttavat, että Intiassa pitää aina, aina, aina tinkiä. Tinkiminen kannattaa aloittaa ehdottamalla kolmasosaa myyjän hinnasta ja hivuttamalla summa lopulta puoleen alkuperäisestä. Kas näin.

 

Harjoitus 1, kolme helykäsikorua

Minä: Paljonko näistä kolmesta?

Myyjä: 120 rupiaa.

Minä: Maksan 60.

Myyjä: 120 on hyvä hinta.

Minä: Ok.

 

Harjoitus 2, kahdet nahkasandaalit

Me: Paljonko sandaalit maksavat?

Myyjä: Nämä ovat käsityötä, toisin kuin vaikkapa nuo sandaalit tuolla.

Me: Paljonko?

Myyjä: Näissä on kolmen vuoden takuu.

Me: Entä hinta?

Myyjä: 1600 rupiaa yhteensä.

Me: Öö, me maksamme tonnin.

Myyjä: Tonnin? 1500, nämä ovat kuulkaa käsityötä.

Me: 1300.

Myyjä: 1400. Hinnasta jää katetta vain 50 rupiaa.

Me: Ok.

 

Pian huomaamme, että toisessa kojussa kaupataan samoja kenkiä puoleen hintaan.

Typerintä on tietysti se, että basaarimyyjä tarvitsee viittä euroani huomattavsti kipeämmin kuin minä. Jatkossa jätän tinkaamisen muille.

 

Kirjoitus julkaistiin ensimmäisen kerran 12.2.2013.

Kommentit (2)
  1. Haha! Tuttua. Olen liian kiltti, mutta toisaalta olen tullut tasan samaan johtopäätökseen kuin sinä: noissa tilanteissa tingataan yleensä todella pienistä summista, siis minulle todella pienistä. Eikö sellainen ole vähän noloa?

    1. Noloa, juurikin niin! Olen korvat punaisina kuunnellut länkkärituristien tinkausvänkäyksiä muun muassa keskellä yötä hostellissa, jossa huoneen listahintakin oli reilusti alle kymmenen euroa. Matkustus ei ole harrastuksena vastuullisimmasta päästä, joten paikallisten yrittäjien tukeminen lienee vähintä, mitä voi tehdä.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *