Intiassa on aivan mahdotonta kävellä askeltakaan pistämättä ohi ajavan tai risteykseen pysäköineen riksakuskin silmään. Kuljettajat ovat loputtoman sinnikkäitä yrittäessään metsästää maksavia asiakkaita. Onneksi toisinaan joku kirkastaa äänekkään ammattikuntansa maineen huumorilla.

Kuski 1: Hellooo!!!

Me: Hi, no thank you.

Kuski 1: Where are you going? I can take you.

Me: No need, thank you.

Kuski 1: Where are you going?

Me: We’re just walking.

Kuski1: Walking? Walking is prohibited! It’s bad for my business!

Kuski 2: Hello sir!!!

Me: Hello, no thank you.

Kuski 2: Really?!

Me: Really.

Kuski 2: Oh my god! You just broke my heart.

Kirjoitus julkaistiin ensimmäisen kerran 12.2.2013.

Opaskirjat ja paikalliset muistuttavat, että Intiassa pitää aina, aina, aina tinkiä. Tinkiminen kannattaa aloittaa ehdottamalla kolmasosaa myyjän hinnasta ja hivuttamalla summa lopulta puoleen alkuperäisestä. Kas näin.

Harjoitus 1, kolme helykäsikorua

Minä: Paljonko näistä kolmesta?

Myyjä: 120 rupiaa.

Minä: Maksan 60.

Myyjä: 120 on hyvä hinta.

Minä: Ok.

Harjoitus 2, kahdet nahkasandaalit

Me: Paljonko sandaalit maksavat?

Myyjä: Nämä ovat käsityötä, toisin kuin vaikkapa nuo sandaalit tuolla.

Me: Paljonko?

Myyjä: Näissä on kolmen vuoden takuu.

Me: Entä hinta?

Myyjä: 1600 rupiaa yhteensä.

Me: Öö, me maksamme tonnin.

Myyjä: Tonnin? 1500, nämä ovat kuulkaa käsityötä.

Me: 1300.

Myyjä: 1400. Hinnasta jää katetta vain 50 rupiaa.

Me: Ok.

Pian huomaamme, että toisessa kojussa kaupataan samoja kenkiä puoleen hintaan.

Typerintä on tietysti se, että basaarimyyjä tarvitsee viittä euroani huomattavsti kipeämmin kuin minä. Jatkossa jätän tinkaamisen muille.

Kirjoitus julkaistiin ensimmäisen kerran 12.2.2013.