Suunnittelen: Tukholma

djurgården

swans

Untitled

gitarr-

walking around

starlight

nighttime

 

Olen rampannut Tukholmassa milloin ystäviä ja perhettä tapaamassa, milloin konserteissa roikkumassa. Olemme mielestäni tutustuneet vuosi vuodelta syvemmin  minä ja Tukholma siis  mutta silti kaupunki käyttäytyy kuin koppava puolituttu. Kylmästi ja etäisesti. Olisikohan se ottanut nokkiinsa siitä, että matkani tarkoitus on harvoin ollut Tukholma itsessään?

Viikonloppuna yritän korjata välejämme. En ole esimerkiksi käynyt Tukholman museoissa juuri lainkaan. Kerran kyllä ajoin tunnelbanalla puoli päivää pelkkää asemataidetta tutkien, mikä ei ollut yhtään pöllömpi kokemus. Tämän päivän Helsingin Sanomat kertoi juuri sopivasti Tukholman parhaista näyttelyistä ja viime vuonna saaristoon avatusta Artipelagista. Kaltaiselleni aloittejilla riittänee Fotografiska tai Moderna Museet, sillä Artipelagille pyhittäisin mieluiten kokonaisen pitkän kesäpäivän. Sijainti lupaa yhtä säväyttävää kokemusta kuin Tanskan Louisiana tai kotoisa Sara Hildénin taidemuseo.

Tuoreita Tukholma-ideoita nuuskiessani löysin myös Northen Journals -sivuston, joka on espanjalaisen kaverikolmikon vasta aloittama kaupunkiopas. Harmikseni oppaassa on vasta yksi vinkki, mutta se on sitäkin ihanampi Sturekatten-kahvilaSturekattenin pehmeillä sohvilla kaupungin kovemmasta puolesta ei ole tietoakaan.

Ehdithän istahtaa kanssani jälleen fikalle, rakas Tukholma?

Kommentit (3)
  1. Hei, ihanaa! Meilläkin on Tukholman-reissu suunnitteilla! Kerrothan, jos löydät uusia helmiä?:)

    1. Kivaa, ehdottomasti kerron! Laiva vie meidät kaupunkiin vain yhdeksi päiväksi, mutta onneksi keskusta on niin ihanan kompakti, että siinäkin ajassa ehtii vaikka mitä.

      1. Ihanaa! Miniloma kuulostaisi tähän väliin paremmalta kuin hyvältä.:)

        PS Mulla on sulle blogissa kymmenen kysymystä.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *