Tuulesta
Islannissa hyväksyin tuulen. En enää kulkenut sitä kohti hampaat irvessä, hartiat korvissa ja kiukkuisessa etukenossa. Sen sijaan tein itsestäni pitkän ja leveän ja otin tuulesta mittaa. Annoin tuulen paiskia, lennättää mukanaan, lyödä lyttyyn ja kiepsauttaa ympäri. Jätin sateenvarjon kotiin, pidin hiukset ponnarilla ja valitsin aina hupullisen takin. Tarvittaessa otin tukea lyhtypylväästä.
Opin saamaan tuulesta voimaa.
En voinut muutakaan. Vain hölmöläinen pistää hanttiin Pohjois-Atlantille. Kun räntä satoi talvisin taivaalta vaakasuunnassa ja kesällä kymmenen lämpöastetta tuntui riemuvoitolta, opin, että ainoa vaihtoehto oli hyväksyminen.
—
Kommentointi suljettu väliaikaisesti.