Tuulesta

synkkyys

 

Islannissa hyväksyin tuulen. En enää kulkenut sitä kohti hampaat irvessä, hartiat korvissa ja kiukkuisessa etukenossa. Sen sijaan tein itsestäni pitkän ja leveän ja otin tuulesta mittaa. Annoin tuulen paiskia, lennättää mukanaan, lyödä lyttyyn ja kiepsauttaa ympäri. Jätin sateenvarjon kotiin, pidin hiukset ponnarilla ja valitsin aina hupullisen takin. Tarvittaessa otin tukea lyhtypylväästä.

Opin saamaan tuulesta voimaa.

En voinut muutakaan. Vain hölmöläinen pistää hanttiin Pohjois-Atlantille. Kun räntä satoi talvisin taivaalta vaakasuunnassa ja kesällä kymmenen lämpöastetta tuntui riemuvoitolta, opin, että ainoa vaihtoehto oli hyväksyminen.

 

Suomen Punainen Risti

Unicef

Kirkon Ulkomaanapu

Kommentit (3)
  1. Kivasti kirjoitettu juttu!

    Yksi mun haaveista on päästä joskus käymään Islannissa, onneksi tämä sinun juttusi ei saanut minua toisiin aatoksiin 😉 Haluan nähdä Islannin sellaisena kuin se on.

    1. Hah, no hyvä! Hullunkuristen kelien kääntöpuoli on nimittäin se, että myrsky vaihtuu muutamassa minuutissa maailman kauneimmaksi auringonpaisteeksi. Sellaista valoa ei ole missään muualla!

      1. Tällaista olen kuullut! 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *