Evoluutio

Viime aikoina olen kovasti pyöritellyt koulusta saamaani raskausviikkoympyrää, ja laskeskellut että jos tärppäisi tällöin, niin olisin silloin niin ja noin pitkällä… Käsitellyt hypoteettisesti eri vaihtoehtoja. Puhunut miehen, kutsutaan häntä Karskiksi, kanssa. Laskeskellut rahatilannetta. Miettinyt tulevaisuuden töitä, ja sitä kuinka raskaus niihin vaikuttaisi. Miettinyt, että pitäisikö päräyttää ja yrittää seuraavasta kierrosta. Karski oli heti mukana. Olisi jo suostunut yrittämään seuraavasta. 

Ovulaatio on luultavasti tänään. Tunnistan sen tietyistä merkeistä kehossani ja mielessäni. Jotenkin kuitenkin iski paniikki ja hylkäsin ajatuksen ehkäisyn jättämisestä tässä kuussa. Join viime viikonloppuna alkoholia aika paljon. En ole syönyt vitamiineja! Onko se kuitenkin liian pian? Liian paljon muutoksia muutenkin, ja työpaikka vaihtuu elokuun alussa…

Kuin tilauksesta tänään tuli radiosta raskausajan ravintolisistä asiaa. Minun pitäisi ennen raskautta saada riittävästi ainakin foolihappoa, D-vitamiinia ja kalkkia. Huuruissani sitten tilasin tänään orionnetshopista raskausajan monivitamiinilisän ja kalanmaksaöljyä. Jos olisin seuraavaan ovulaation saakka juomatta ainakaan sen suuremmin ja söisin tuota vitamiinilisää. Katsotaan sitten… Jotenkin alan kypsyä ajatukselle. 

Tällä viikolla kyllä keskustelimme Karskin kanssa vastenmielisistä pikkulapsikokemuksista. Lähinnä monet vanhemmat ovat suoraan sanoneet, että odottakaa vielä. Tuntuvat olevan hyvin kypsiä lapsiperhe-elämään. Eihän sitä tietenkään jaksa kuvitella millaista se on, mutta sen ainakin tiedän etten ole mikään tiukkapipoäiti. Ehkä jos ei vaadi itseltään täydellisyyttä pärjää myös vauvan kanssa. Sitäpaitsi olen lääkäri, kai saan yhden pikkulapsen pidettyä hengissä…?

suhteet oma-elama

Nytkö?

Nytkö uskaltaisi? Nyt siitä tuntui tulevan todellista. Puhuin ystäväni kanssa pitkän puhelun aiheena molempien vauvahaaveet. Itse olen haaveillut vauvasta jo vuosia, mutta aika ei opiskelujen suhteen ole ollut ikinä sopiva. Mies opiskelee vielä, mutta tuntuu olevan ihan valmis ajatukseen, olemme keväästä saakka puhuneet että kohta voisi olla aika. Silti kun se aika lähestyy, täyttää mielen pelko ja epäilys. Mitä jos haluan painaa delete-nappia? Mitä jos en rakasta omaa lasta? Mitä jos raskaus menee kesken, kestänkö? Kahden viikon kuluttua olisi ovulaatio, mutta tuntuu hirveän vastuuttomalta yhtäkkiä alkaa yrittämään. Olemme pohtineet asiaa jo ainakin kahden vuoden ajan, mutta silti tuntuu että jotenkin enemmän voisi valmistautua. Miten muka? Jotenkin asiat pitäisi olla ajateltuna läpi. 

Tuo edellä mainittu puhelu sai haaveen jotenkin konkretisoitumaan. Mahtavaa puhua ystävän kanssa, joka on samassa vaiheessa! Saimme jakaa kaikki pelot ja epävarmuudet, ja totesimme että ne ovat täysin normaaleja – ja jopa suotavia. Olenko vastuuntuntoisempi ihminen, jos odotamme vielä seuraavaan kiertoon? Vai sitä seuraavaan? En ole kylläkään varma, mitä etua tuosta odottelusta saisi. Olen aina ollut helposti innostuva ihminen, mutta onko kaksi viikkoa liian vähän aikaa, jos sattuisi tärppäämään ensimmäisestä kierrosta? 

Tämä blogin ensimmäinen postaus on täynnä kysymyksiä, joihin pyrin nyt saamaan vastauksen.

suhteet oma-elama