Aamukahvia yhdelle
Tänään olen iloinen siitä, että tälle Sibeliuksen päivän aamukahville oli säästynyt palanen itsenäisyyspäivälle leipomaani vegaanista porkkanakakkua. Sytytän kynttilät ja ihastelen mamman ostamia ruusuja, ne ilahduttavat kovin. Heräsin kaikki kolme kissaani vierelläni, ne ovat lähelläni joka yö. Olen ilmeisesti unissani pyörinyt niin, että toinen villasukka on jälleen kerran valahtanut pois jalastani. Vedän samettisen aamutakin niskaan ja valun kohti keittiötä tuntien kahvihampaan kolotuksen. Laskiessani pannuun vettä, sitä tulee aina liikaa. Yhä edelleen.
Erosta on pian kolme kuukautta ja virallinen avioerokin on vireillä. Tänään olen touhukas, laitan kotia ja kirjoitan tätä blogia pitkästä aikaa. Spotify soi taustalla useita tunteja päivässä, sillä on positiivinen vaikutus mielialaani. Olen keskustellut tilanteestani ystävien, sukulaisten ja tuttujen kanssa ja yhden ihmisen sanat painuivat erityisesti mieleeni: ”Ehkäpä eroprosessissa on hurjinta juuri tuo aallokkomaisuus; eri tunne- ja energiatasot tulee ja menee ja taas tulee ja menee. Mutta vielä tulee se hetki, kun ne aallonpohjat ei tunnu enää niin pahoilta ja menee nopeammin ohi.”
Aaltojen mukana minä todellakin olen viime kuukaudet kulkenut. En ole laittanut vastaan, vaan antanut niiden viedä. Eron alkuvaiheessa minulla oli usean viikon ”pirteä” jakso, jolloin touhusin hirveästi kaikkea. Varmaankin halusin pitää itseni kiireisenä, koska en ollut valmis kohtaamaan sitä kaikkea, mikä eteeni paiskattiin. Seuraavaksi koitti väsymys ja jaksamattomuus, oli todella vaikeaa nousta sängystä ylös aamuisin. Olin kuitenkin armollinen itselleni ja siitä iso kiitos kuuluu kriisikeskuksen sosiaalipsykologille. Hänen kanssaan keskustelimme, että vaikka hyvän päivän jälkeen olisi useampi huono päivä, niin se ei tarkoita sitä, että prosessissa olisi tullut takapakkia. Tärkeää on ottaa kaikki tunteet ja olotilat vastaan sellaisenaan, hyväksyä ne, eikä työntää niitä sivuun.
Viime aikoina olen tuntenut päällimmäisenä surua. Minulla oli pitkähkö ajanjakso, etten voinut fyysisesti itkeä, vaikka henkisesti tunsin niin. Lähestyvä Joulu nostaa osaltaan tunteita pintaan, kun se toinen ei olekaan enää vierellä. Mutta, yhden aikakauden loppu tekee aina tilaa uudelle. Olen onnellinen, että minulla on ympärilläni paljon ihmisiä, joille olen rakas.
-Jasmin