Jälkipyykkiä ja itsenäistymistä

Rakastin täysillä kaikki ne lähes yhdeksän vuotta. Luulin, että minulla on kallio, joka olisi aina siinä, johon turvata. Nyt joku toinen nojaa minun kalliooni. 

Ex-puoliso kävi taannoin luonani katsomassa kissoja ja juttelimme muutaman tunnin. Sanoin hänelle, että on hyvä asia, kun voi edes tässä vaiheessa puhua syvimmistä tunnoistaan. Kyyneleet vierivät hänen poskillaan ja kuulin sanat: ”Harmi vain, että liian myöhään.” Liian myöhään meidän kahden osalta. Puhumattomuus maksoi minulle avioliittoni. Kun ei osannut puhua, valitsi pakenemisen. Ex-puolisoni oli hyvin vaikeaa puhua ja avautua ja toisaalta myös minun olisi pitänyt varmaan enemmän kysellä, kuinka hän voi. Sen sijaan tein liikaa tulkintoja. Ajattelin hänellä olevan työstressiä, kun kyse oli jostain aivan muusta.

Jokin minussa muuttui perustavanlaatuisesti, kun tiedon saatuani  sydämeni tuntui räjähtäneen rinnassani miljooniksi sirpaleiksi ja niiden pistelevän niin, että se kipu muistuttaa olemassaolostaan tänäkin päivänä. Luulen, että se kipu tulee aina kulkemaan jollain tapaa mukanani, eikä välttämättä sanan ikävässä merkityksessä. Tulevaisuudessa osaan paremmin arvostaa onneani menneisyyden kivun ansiosta.

Olen itsenäinen ensimmäistä kertaa elämässäni näin kolmenkympin korvilla. Kuulostaa niin pahalta ja hassulta yhtäaikaa. Asun ensimmäistä kertaa yksin. Se vaihe minulta on jäänyt nuorena kokonaan väliin ja nyt koen, että tämä vaihe täytyy elää. Se kehittää itsetuntemustani. Sen lisäksi siitä voi opetella nauttimaan. Minulla on paljon unelmia, paljon tehtävää ennen kuin haluan sitoutua kehenkään uudestaan. Minun on aika elää itselleni, tutustua itseeni uudestaan. Ihan jo senkin vuoksi, jotta tulevaisuudessa tietäisin paremmin, millaisen puolison itselleni haluaisin ja tarvitsisin.

Tästä eteenpäin perustan päätökseni ensisijaisesti omaa etua ja hyvinvointia ajatellen, vaikka olisin parisuhteessa. En unohda itseäni, vaan olen terveesti itsekäs. Se on joskus haastavaa, sillä olen aina ollut hyvä olemaan epäitsekäs. Luulen, että jos vielä joskus menen naimisiin, niin sen ajatuksen täytyy lähteä tulevalta kumppanilta. Itselleni naimisissa oleminen ei tunnu enää niin tärkeältä asialta, tai ainakin tällä hetkellä tunnen niin. Mutta samaan aikaan pohdin, miksi se ei tunnu tärkeältä, sillä aiemmin se oli asia, jota vaalin. Äitini sanoikin mielestäni viisaasti, että ei pidä antaa toisten ihmisten tekojen vaikuttaa omiin arvoihin. Äiti on se ihminen, johon olen voinut aina luottaa ja turvata. Niin teen nytkin.

–Jasmin