Olen kirjoittanut viimeiset reilu kolme vuotta jatkuvasti. Dokumentti dokumentilta luonut tarinoita, reportaaseja, listikkeleitä, näkökulma-artikkeleita, haamublogeja. Sana sanalta survonut hajanaisista muistiinpanoista iskeviä otsikoita, koukuttavia ingressejä. Klikannut ”lähetä” ja tottunut sitten törmäämään teksteihin ympäri internettiä ja lehtiä irallisena minusta. Se on kasvattanut paljon.

Ja yhä kaikki, tuntuu etten ole kirjoittanut vuosiin. Edellisen kerran tähän blogiin vuonna 2016 ja tuntuu kuin se olisi ollut edellisessä elämässä.

Viime päivinä tämä blogi on kutkutellut mielessä yhtäkkiä. Minulle se merkitsee sitä, että taidan olla valmis jatkamaan siitä, mihin aikoinaan jäin. Olen kutakuinkin valmis etsimään omaa ääntäni kirjoittajana.

Koska on hyvä kirjoittaa siitä, mistä tietää, tulen kirjoittamaan paitsi elämästäni, myös itsensä johtamisesta, tasapainon etsimisestä, hyvinvoinnista ja ajatusten voimasta.

Katsotaan, tai luetaan, mitä tästä tulee.

 

 

hyvinvointi ajattelin-tanaan
Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *