Dance until dawn

Otsikko on napattu julkeasti hm:n topin printistä. Ei muuta syytä, en ole kuluttanut yökerhojen lattioita viikkoihin. 

Minulla ei ole ollut asiaa. Siksi en ole osannut edes kirjoittaa. Päiväni kyllä täyttyvät- en vain tiedä millä. Kun kysytään mitäs sinä? Vastaan, mitäs minä, samaa kuin viimeksikin. 

Kun mitään ei tunnu tapahtuvan, on hankala muistaa mitä on tapahtunut. 

Kuinka suklaajuustokakku tippui uunista juuri tultuaan lattialle. 

Kuinka kevään viimeisen kurssin suoritus saapui rekisteriin.

Lukenut nälkäpelin ensimmäisen kirjan- viimein. 

Kuinka olen virkannut taas bikinejä ja ommellut topin, tuunannut parit teepaidat.

Onneksi eilen sain hyvän opetuksen; voi sanoa että ”puuhailen kotona”. Puuhailu! Mikä loistava sana kattamaan kaiken tekemisen ja tekemättömyyden. Se antaa aktiivisen kuvan eikä- ainakaan minun kaveripiireissä- viittaa pitsinnypläykseen tai muuhun feminiiniseksi pieneksi askarteluksi kuuluvaan aktiviteettiin. 

Tästä lähin päätän siis puuhailla kotona. Ihan hyvällä omalla tunnolla. Kai kaikista aina joskus tuntuu, että ”muut” aina menevät, ovat reissussa, tekevät jännittäviä asioita ja bilettävät kun itse on istunut sohvalla katsomassa uusintoja? 

Kaipa joskus minun elämäni vaikuttaa jostakusta toisesta tosi jännältä ?

Onneksi nyt on sadepäivä. Voi olla sisällä ja puuhastella. Lapsena minulla ja siskollani oli kirja nimeltä ” Sadepäivän puuhakirja”. Siinä askarreltiin soittimia pahvilaatikoista, tehtiin jäädytettyjä banaaniherkkuja ja tieteellisiä kokeita. 

Ehkä teen tänään jotain yhtä jännää. 

Sateesta iloiten. Eve. 

kuva: Deanne Cheuk