Matkalla

Matkailu avartaa on vähän kulunut ilmaisu, mutta menkööt tällä kertaa. 

Koin nimittäin aikamoisen valaistuksen junassa; ymmärsin vihdoin T S Eliotin Waste Landia. Jos nimi sanoo sinulle jotain, ymmärrät ehkä tämä kokemuksen voiman. 

Siinä, istuessani kuulokkeet korvilla, auringon häikäistessä maisemaa ja tunnelien viuhtoessa tärykalvoja, ymmärsin Eliotin tapaa painottaa jokaista sanaa ja tunkea merkityksellisyyttä sinnekin, mistä sitä ei yleensä löydä. 

Junassa istuessa ymmärsin myös Florence + the Machinen musiikin voimallisuuden ja käänsin kasvot aurinkoon hymyillen. Ymmärsin samalla, että tuntuu oudolta hymyillä itsekseen- ei kovin suomalaista vai?

Takaisintulomatkalla ymmärsin vielä muutakin; eväät maistuvat hyvältä, sillä ne nautitaan juuri sellaisessa villin vapaassa fiiliksessä, matkalla, kun jääkaappi ei ole läsnä. (Picnicin italialainen patonki oli varsin mainio eväs!)

Sielunruokaa tarjoillen, tyytyväisenä jälleen kotona, Eve :