Syrjässä?

Kannatti eksyä pitkästä aikaa paikalle, heti puhuteltiin!

Olen ollut työharjoittelussa ja paikka vilisee ns. ”syrjäytyneitä nuoria”, heitä, jotka tippuvat systeemiin ja siitä ulos miten sattuu, joilla on koulutusta tai ei, joilla on jaksamista tai ei, kaikki yhtätyynni yhteiskunnan silmissä syrjäytyneitä nuoria. Kaikilla tahtoa ja halua tehdä elämällään jotain, hankkia lisää koulutusta tai työkokemusta, halua tehdä ja kokea.

Moni ns. syrjäytynyt nuori voi olla yhteiskunnan kannalta aktiivisempi kuin palkkatyötä tekevä. Se, ettei tee palkkatyötä, ei tarkoita, että ei tekisi mitään. Toki sohvaperunoitakin on, mutta moni tekee, pyrkii ja taistelee, voidakseen tehdä elämällään jotain, jotta voi kokea itsensä hyödylliseksi. Harva haluaa tippua väliin ja he, jotka tippuvat, eivät ole ”tietynlaisia” ihmisiä vaan taustojen kirjo on valtava. Syrjäytynyt nuori voi olla hyvin koulutettu, töissä vuosia ollut, peruskoulun kesken jättänyt tai monta keskeneräistä tutkintoa haalinut tyyppi. Kuka vaan, oikeasti. Työttömänä olo vain ajaa kaikkia samaan tilaan, se ei ole helppoa. 

Sanotaan, että meissä kaikissa on paljon potentiaalia. Se valuu kaivoon jatkuvasti, kuin sormien läpi vettä vaan jos sitä potentiaalia ei voi hyödyntää. Potentiaali vähenee sen myötä, mitä enemmän aikaa kuluu viimeisimmästä työpaikasta, harjoittelusta, opinnoista, you name it. 

Harva syrjäytynyt oikeastaan kokee itseään syrjäytyneeksi, merkin otsaan on leimannut luultavasti media, jokin toimisto tai naapuri. Leimasta eroonpääsy voi olla vaikeaa, sillä työmaailma ei tule tarpeeksi vastaan, tekijät eivät kohtaa työnantajia ja toisaalta systeemi ei jousta tarpeeksi jokaisen tarpeisiin. 

Se, miten herää aamulla, hymyllä vai ilman, tekee paljon. Asenne ohjaa ja vie, ja sen avulla voi päästä pitkälle- syrjäytyneen leima voi lamauttaa, sitä ei kannata siis ottaa. Oman potentiaalin tunnistaminen ja siitä kiinni pitäminen auttaa, silloinkin kun systeemi tai työnantajat eivät sitä huomaa.

– Eve