Luokatonta menoa?

Istuin vajaa viikko sitten kaverin kanssa kahvilla jakamassa ajatuksia. Baarituttavuuksista puhumisesta päädyimmekin luokkaeroihin ja siihen, kuinka potentiaalisen kumppanin sosiaalisella statuksella ja taustalla on merkitystä suhteen toimivuuden kannalta. 

Enemmän kuin muuta mietimme, miksi korkeasti koulutetut akateemiset naiset tuntuvat aiheuttavan pelonsekaisuutta joissain miespuolisissa uusissa tuttavuuksissa. Kiinnostuksen on nähty lopahtavan heti, kun naisen korkeakoulutus on paljastunut. Näissä tapauksissa mies on ollut itse suht perusduunissa ja kouluttautunut toiselle asteelle asti.

Onko kunnianhimoisissa, korkeakoulutetuissa naisissa sitten jotain vikaa, vai uhkaako naisten päämäärätietoisuus ja itsenäisyys miesten maskuliinisuutta ? Haittaako koulutusero vain matalammin koulutettua miestä vai myös akateemikko naista? Tapahtuuko samaa akateemisesti koulutetuille miehille, vai onko hoitsu tyttö aina viehättävämpi kuin lääkäriksi kouluttautuva nainen?  Ja toisaalta, haluammeko me korkeastikoulutetut naiset kumppaniksemme vain korkeakoulutettuja vai ovatko muut asiat kuin koulutus tärkeämpiä ? 

Mediaseksikkäät naisten alat tuppaavatkin olemaan yleensä sellaisia, joihin ei vaadita pakosta korkeakoulua ja jos vaaditaan, puhutaan yleensä amkin puolesta kuitenkin.  Sinkkuelämässä Miranda teeskenteli olevansa lentoemäntä ja sai miehen toisensa perään, juristina häntä ei lähestynyt läheskään yhtä moni mies innolla. 

Mutta mitä me, akateemisesti koulutetut nuoret naiset, sitten haluamme kumppanilta ? Ja mikä nykyään määrittelee sosiaalisen statuksen, luokan ? Vaikka taustalla on väliä, uskon ettei se määrittele kenenkään sosiaalista statusta loppuelämän ajan. Koulutus, työpaikka tai vaikka suhde voi nostaa kenen tahansa sosiaalista statusta sykäyksellä ylöspäin. Niin sanottu älyllinen pääoma on näkymätöntä, mutta sen ajatellaan yleisesti korottavan sosiaalista statusta huomattavasti. 

Kyse onkin ehkä eniten ajatusmalleista. Erot arvomaailmassa, kunnianhimossa ja kiinnostuksenkohteissa kertovat ihmisestä enemmän kuin hänen vanhempiensa koulutustausta. Se, koetaanko toisen korkeampi status uhkana vai ei, kertoo varmasti jotain itsetunnosta ja siitä, millaisen kasvatuksen on saanut. 

Luokkaeroja pohtien, Eve. 

Suhteet Oma elämä Raha

Status hukassa

Tiedän, että uutta vuotta on kulunut jo kokonainen viikko. Vietin sen ansiokkaasti lähinnä kotona, sängyn, television, tietokoneen ja keittiön välimaastossa. Eilen, sunnuntaina, pumppasi energiaa jo niin paljon korvista ulos että tajusin olevani tähän maanantaihin jo valmis. 

Hengitys syvään ja menoksi, hei vuosi 2013, tässä ollaan!

Olen tuntenut itseni tänään kotivaimoksi, työttömäksi, turhaksi, laiskaksi, opiskelijaksi, työnhakijaksi,etuuskitkuttelijaksi,tanssijaksi,kirjoittajaksi ja ihan jees-tyypiksi näinä reiluna parina tuntina mitä olen ollut hereillä. 

Olen opiskelija, joka ei enää opiskele, ja työtön jolla ei ole työttömän statusta. Jos jollakulla muulla menee vähän sormi suuhun tämän määritelmän kanssa niin ei hätiä, niin allekirjoittaneellakin.  Pienoisia sopeutumisvaikeuksia ilmassa kieltämättä. 

Kun on kulkenut opintoputken läpi, aloittaen 6 vuotiaana ala-asteen ekalla ja päätyen 24 vuotiaaksi ihan-pian maisteriksi, tuntuu tipahtavan vähän tyhjän päälle kun pulpahtaa opintokuplasta työelämään. Tämä tilanne vaatisi jotain kurssia, nettiportaalia tai ainakin keskusteluryhmiä. Meistä ei paljoa puhuta- noin tavoiteajassa valmistuneista suoraan lukiosta yliopistoon pamahtaneista mimmeistä, joilla on työkokemusta yhteensä vajaa vuosi  mutta opintokrediittejä sitäkin enemmän sitäkin lyhyemmässä ajassa. 

Olen siis ollut yhteiskunnalle aikamoinen ihanne- ja samaan aikaan rasite- pitkän aikaan. Ilman merkittävää työkokemusta tuntuu aina karmivalta hakea töitä, vaikka olisikin valmistunut. Oma tuntemukseni kun on, ettei opiskeluni päihitä työnantajan silmissä sitä faktaa ettei työkokemusta löydy tarpeeksi. Sinnikkyys voisikin olla tulevien kuukausien sana. 

En ole tehnyt uuden vuoden lupauksia sinänsä sillä koen että lyhyenajan tähtäimen tavoitteet ovat nyt parempia. Lupaan itselleni toistaiseksi että otan ihan rauhallisesti ja kirjoitan enemmän, myös niitä työhakemuksia.

Maanantaifiiliksin, Eve. 

Suhteet Oma elämä Opiskelu Työ