Subin Iholla- sarja on muodostunut ärsyke suosikikseni. Naisten angstaus ihmissuhteista raivostuttaa,(näinkö editoijat ja tuottajat haluavat kuvata naisten sielunmaisemaa), ja ihastuttaa.

Reality televisio, varsinkaan suomalainen sellainen, ei ole aiemmin ollut yhtä vangitsevaa tai kantaanottavampaa. Ehkä ensimmäistä kertaa naisten kokemukset pääsevät esille ihan semmoisenaan.

Aluksi ihastelin kuinka erilaisia ja tavallisia sarjaan valikoituneet naiset ovat. Sitten iski se realiteetti; yksi on laulaja, toinen kirjoittaa kirjaa, kolmas haluaa mediamaailmaan hommiin ja ehkä muillakin on jokin agenda. Ja miksi tämä ärsyttää? Samasta syystä kuin monia rassaa menestyvät bloggaajat; Täällä ei haluta että kukaan menestyy ns. helposti. Oikeasti kaiken takana on aina paljon työtä. Jos jostain voi saada jotain itse irti, pitää se tehdä. Eli laula Heli laula, ei se musiikki tai siihen kulutettu työ huonone tai vähene arvoltaan vaikka se realityssä näkyykin. 

Sarjan katselu on aiheuttanut myös sen, että mietin miltä oma elämä näyttäisi filmillä. Naisten monologit jaksavat kiinnostaa vaikka aiheet ovat ajoittain hyvinkin pieniä mutta ehkä se mielenkiinto liittyy paljon juuri siihen- pienet asiat, joita oma elämä on täynnä, voivat näyttäytyä muiden silmissä todella mielenkiintoisilta. Ehkä oma elämäkin olisi nauhalla täynnä actionia ja suuria tunteita. Viettämäni vappu vaikuttaisi ruudun läpi varmasti hyvinkin tapahtumarikkaalta ja dramaattiselta. 

Yksi Iholla- sarjan ihanuuksista on sen soundtrack. Tunteet ja tilanteet on liitetty aika ennakkoluulottomasti hurjaan valikoimaan musiikkia. Soittolistaa kuunnellessa kaikki tuntuu hämärästi tutulta, ovathan biisit jättäneet pienen muistojäljen soidessaan jaksojen taustalla.

Spotify lista löytyy Iholla , sillä on hyvä aloittaa toukokuu. 

(kuva: Rosie Hary)