Status hukassa

Tiedän, että uutta vuotta on kulunut jo kokonainen viikko. Vietin sen ansiokkaasti lähinnä kotona, sängyn, television, tietokoneen ja keittiön välimaastossa. Eilen, sunnuntaina, pumppasi energiaa jo niin paljon korvista ulos että tajusin olevani tähän maanantaihin jo valmis. 

Hengitys syvään ja menoksi, hei vuosi 2013, tässä ollaan!

Olen tuntenut itseni tänään kotivaimoksi, työttömäksi, turhaksi, laiskaksi, opiskelijaksi, työnhakijaksi,etuuskitkuttelijaksi,tanssijaksi,kirjoittajaksi ja ihan jees-tyypiksi näinä reiluna parina tuntina mitä olen ollut hereillä. 

Olen opiskelija, joka ei enää opiskele, ja työtön jolla ei ole työttömän statusta. Jos jollakulla muulla menee vähän sormi suuhun tämän määritelmän kanssa niin ei hätiä, niin allekirjoittaneellakin.  Pienoisia sopeutumisvaikeuksia ilmassa kieltämättä. 

Kun on kulkenut opintoputken läpi, aloittaen 6 vuotiaana ala-asteen ekalla ja päätyen 24 vuotiaaksi ihan-pian maisteriksi, tuntuu tipahtavan vähän tyhjän päälle kun pulpahtaa opintokuplasta työelämään. Tämä tilanne vaatisi jotain kurssia, nettiportaalia tai ainakin keskusteluryhmiä. Meistä ei paljoa puhuta- noin tavoiteajassa valmistuneista suoraan lukiosta yliopistoon pamahtaneista mimmeistä, joilla on työkokemusta yhteensä vajaa vuosi  mutta opintokrediittejä sitäkin enemmän sitäkin lyhyemmässä ajassa. 

Olen siis ollut yhteiskunnalle aikamoinen ihanne- ja samaan aikaan rasite- pitkän aikaan. Ilman merkittävää työkokemusta tuntuu aina karmivalta hakea töitä, vaikka olisikin valmistunut. Oma tuntemukseni kun on, ettei opiskeluni päihitä työnantajan silmissä sitä faktaa ettei työkokemusta löydy tarpeeksi. Sinnikkyys voisikin olla tulevien kuukausien sana. 

En ole tehnyt uuden vuoden lupauksia sinänsä sillä koen että lyhyenajan tähtäimen tavoitteet ovat nyt parempia. Lupaan itselleni toistaiseksi että otan ihan rauhallisesti ja kirjoitan enemmän, myös niitä työhakemuksia.

Maanantaifiiliksin, Eve.