Matkalla La Serenassa

2018-08-23 10.00.58 2 (1).jpg

 

 

Ennen koulujen alkamista päätimme ystävieni kanssa hyödyntää viimeisen lomaviikon, ja suuntasimme lämpöisempään pohjoiseen, kaupunkiin nimeltä La Serena. Koska etäisyydet Chilessä ovat valtavan pitkiä, matkustimme bussilla 18 tuntia suuntaansa. Bussit ovat Chilessä kuitenkin tilavempia ja mukavempia kuin Suomessa, joten matkanteko ei ollut aivan niin tuskaista kuin miltä kuulostaa. Matkan edetessä etelän lehtipuut vaihtuivat kaktuksiin ja maisema muuttui huomattavasti kuivemmaksi.

 

 

2018-08-23 10.00.15 1.jpg

Ensimmäisenä päivänä kävelimme La Serenassa ja silmäilimme miltä kaupunki näyttää. Meitä potkaisi onni, ja saavuimme paikalle kaupungin vuosipäivänä, jonka kunniaksi oli järjestetty uskomattoman pitkä ja hieno kulkue. 

 

 

 

2018-08-16 12.32.15 1.jpg

2018-08-23 10.01.43 2 (2).jpgToisena päivänä lähdimme kiertoajelulle La Serenan lähellä sijaitsevaan Valle del Elquihin. Maisemat olivat upeat vuoristoineen, kaktuksineen ja hedelmäviljelmineen. Valle del Elqui on hyvin lämmin paikka, jonka takia siellä viljellään tonneittan avocadoja, mandariineja ja viinirypäleitä. 

 

 

 

2018-08-23 10.09.03 2 (1).jpg

 

2018-08-23 10.05.58 2 (2).jpgKävimme Isla Damaksella katselemassa kivikkoisia, mutta kauniita saaria, jotka ovat koti lukuisille eksoottisille linnuille ja muille eläimille, kuten merileijonille ja pingviineille. Turkoosissa vedessä uiskenteli myös parvi delfiinejä, joihin satuimme törmäämään.

 

 

 

20180817_171314.jpg

20180817_174953.jpgViimeisenä päivänä kävelimme kilometritolkulla rantaviivaa pitkin satamakaupunkiin Coquimboon. Coquimbo on huomattavasti La Serenaa köyhempää aluetta, mutta ranta kaunis. Kesäaikaan ranta on aivan täynnä ihmisiä, joten käveleminen ei samalla tavalla onnistu kuin nyt. Coquimbossa meitä ihmetytti erityisesti se, että asuinalue oli niin köyhää, vaikka paikasta oli mielettömät merenrantanäkymät. Euroopassa samanlaiset merimaisemat näkyvät lähinnä vain ökytalojen ikkunoista. 

 

 

 

2018-08-17 11.49.35 3 (1).jpg

Nautin paljon matkasta ja hyvästä seurasta. 

 

 

 

In English: 

Last week we decided to travel to La Serena with my friends before we need to start our studies. La Serena is quite warm city in Northern Chile. We went to a beautiful Valle del Elqui where they cultivate mandarines, grapes and avocados. In Islas Damas we saw many exotic animals like penguines and dolphins! I really enjoyed the trip and good company. 🙂 

 

 

 

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *