Lounaan jälkeen. Porkkanaraastetta hampaiden välissä, muistona vain liian löysä lasagne ja salaatiksi naamioitu spagetti-herne-majoneesisörsseli.

Ahmin Saara Turusen Sivuhenkilöä. Kuitenkin on pidettävä säästelytaukoja koska teksti saa sydämeni pamppailemaan ja ajattelemaan että kohta tämä kirja loppuu, että mitäs sitten..!

Tänään on naistenpäivähuumaa ilmassa. Näen ympäri työpaikkaa yksittäisiä ruusuja vesilaseissa, joita ihmiset ovat saaneet kauppakeskuksen läpi kulkiessaan tai yllättäen joltain asiakkaalta (joka on myös saanut kukan kauppakeskuksesta). Aamiaiseksi kakkua ja vähän lisää kahvia.

Yhtenä pakkasiltana kävelin kotiin ja ajattelin että onpa ylellistä, kun voi oikaista kotiin elokuvateatterin läpi nenässään vielä vieno voipopcornin tuoksu ja joku makea jonka kuvittelen lämpimäksi hattaraksi. En edes tiedä myydäänkö siellä hattaraa, korkeintaan pieniin saaveihin pakattuna. Voiko hattara olla hyvää niin järkevässä pakkauksessa? 

Katsoin eilen Trumbon tv:stä. Olin kyllä nähnyt sen aiemmin. Mutta ah, tv tarjoilee näennäisesti jotain ainutkertaista. Surffailua kanavilla ja sitten kuukausien jälkeen jotain hyvää vilahtaa kesken nukkumaanmenosuunnitelmien. Aivan kuin radiosta tulee tulee pyytämättä hyvä biisi (Thriller) väsähtäneeltä radiokanavalta niin kyllä elämä hymyilee. Siinä syy kuunnella taas rasittavuuteen asti kanavaa, joka käyttää mainoksissaan kompressoitua kuiskutusta. David Bowien Let’s Dance oli viimeisin elämää syleilevä hetki jostain hyvin diskanttivoittoisesta ämyristä.

Aion todellakin hiihtää hiihtolomallani. Lomalla, joka on juuri alkanut. Puunasin jo kylppärin ja ostin muroja pedatakseni tätä valtaisaa hetkeä. Etsin murohyllyä vähän epäuskoisena, että ostaako niitä enää kukaan. ”Granola on huijausta”, julisti tuntematon nainen ja kahmaisi riisimuropaketin. Harkitsin cocopopseja, mutta muistelin ettei ne olleet niin ihmeellisiä kuin muinoin, vain kaakaoksi taianomaisesti muuttuvaa maitoa.

Kaipaan ystäviäni. Salaa kaipaan myös uusia ystäviä, mutta kun joku selvästi lähestyy ystävyysmerkityksessä, alkaa ujostuttaa tai hermostuttaa että taidan olla tylsimys tai sitten vain en jotenkin huomaa. Haluaisin vain istua auringon lämpöä varanneella kalliolla jonkun kanssa ja juoda viiniä laseista jotka olisi toivonut hajoavan jo aikaa sitten ja siksi onkin päättänyt ottaa ne mukaan kalliolle.