Keep going

Edelleen uutuutta hohtava vuosi 2018.

Päässäni surisee, asioita vain pulpahtelee päähän. Eniten palaan ajatukseen kuinka syön tänään laskiaispullan.

Päiväkirjastani on tullut sääpäiväkirja. Merkintöjä hienoista pilvistä, lumisadepäivistä ja harvinaisista aurinkopäivistä. Tänään on harmaata. Ei mitään kirjoitettavaa.

Haluaisin syödä kasan veriappelsiineja. Tosin, mikä salainen naurahduttava pettymys kun veriappelsiini osoittautuu vain appelsiiniksi. Missä kaikki veri!

Paljonko porkkanoita pitää syödä muuttuakseen kellertäväksi?

On mahtavaa kun voi oivaltaa että siivouspäivä tekee pelkkää hyvää. Siinä voi lähestyä kohti onnea.

Kuuntelen BBC:n radiokanavia, välillä klassista ja sitten jotain sunnuntaihöpinöitä. Ei juuri mitään kiinnostavaa, mutta hetkittäin on kuin olisi lomalla jossain.

Lopetin odottamisen. Tosin odotan että viitsisin mennä suihkuun.

Olen iloinen vaikka tekstini ei näytä siltä. Voisi käyttää enemmän huutomerkkejä, niin että silmät pyöristyvät entisestään.

Välillä muistelen äidinkielenopettajaani joka puhui romskuista. Niinpä. Hän osti vaatteensa lastenosastolta koska oli niin pieni, ja saattoi käyttää räikeästi eriparisukkia. Ihailen häntä nyt kuinka innoissaan hän oli kirjallisuudesta. Ja on varmaan edelleen. Välillä hätkähdän että hänkin on varmaan ollut silloin kolkyt ja jotain.