Toiset lähtevät Pariisiin shoppailemaan, toiset katselemaan nähtävyyksiä, toiset muuten vain haaveilemaan. Itse lähdin Pariisiin treffeille.
Vähän taustoja… Tapasin useita vuosia sitten erään ihanan pojan (joka ei siis ole suomalainen) ollessani kielikurssilla Euroopan lämmössä. Vietimme kuukauden tutustuen toisiimme ja viettäen aikaa paljon yhdessä. Uitiin, juhlittiin, palvottiin aurinkoa…käytiin romanttisilla illallisilla ja käveltiin rannoilla käsi kädessä. Tuli kuukauden viimeinen ilta ja minun oli aika lähteä kotiin. Lukuisien kyyneleiden jälkeen käänsin selkäni ja lähdin hotellilleni odottamaan taksia lentokentälle. Lupaukset yhteydenpidosta olivat suuret, mutta niinhän ne aina ovat…rehellisyyden nimissä on myönnettävä, että uskoin yhteydenpidon loppuvan viimeistään parin kuukauden kuluttua ”erosta”.
Toisin kävi! Viestejä lähti usein ja messengerissä tuli höpöteltyä tunteja… Jossain vaiheessa mukaan tuli Facebook, mikä teki yhteydenpidosta vieläkin helpompaa. Vuodet vierivät emmekä toki päivittäin olleet yhteydessä, mutta ainakin kuukausittain. Hän kävi jopa kerran Suomessa vuonna 2007, mutta tuolloin aikataulumme menivät niin ristiin ettemme kerenneet tavata. Silloin muistan ajatelleeni ”tässä tää sitten oli, tuskin tullaan koskaan tapaamaan”.
Toisin kävi, taas. Viime vuoden kesällä juttelimme todella usein. Viestejä tuli ja meni, tuli sellainen olo että haluan todella tavata hänet uudestaan ja tunne oli selvästi molemminpuoleinen. Rupesimme suunnittelemaan, että josko hän tulisi käymään Suomessa, tai minä hänen asuinmaassaan. Sitten hän yhtäkkiä ehdotti, että miksi emme lähtisi vaikka Pariisiin, se ei olisi ”kummankaan aluetta”, ja olisi samalla loma meille molemmille. Pariisiin?? Siis Pariisiin?? Ei tarvinnut kauaa pohtia kun jo oltiin selailemassa hotelleja ja lentoja…Nopeasti löytyikin sopivat siitä se piinaava odotus sitten alkoi.
Muutama kuukausi piti odotella marraskuun ensimmäistä viikonloppua, ennen kuin koneeni Helsinki-Vantaalta kohosi kohti Ranskaa, Pariisia ja Charles De Gaullen lentokenttää… Koko matkan olin lievästi sanottuna paniikissa ja muutama lasillinen valkkaria oli pakko ottaa jännitykseen. Ruoka ei maistunut ja vatsassa oli perhosia kuin teininä.
Olimme sopineet, että hän tulee minua kentälle vastaan..kauaa en joutunut odottelemaan kun kohtasimme. En voi väittää tilanteen olleen kuin elokuvissa, mutta ihmeellistä se oli! Halasimme pitkään, siinä ei tarvittu sanoja. Molemmat oli ihmeissään siitä, että yhteinen viikonloppu oli todella saatu järjestymään ja tapasimme lähes 6 vuoden jälkeen uudestaan. Hetken toisiamme ihmetellen lähdimme junalla kohti Pariisin keskustaa…koko matkan juttelimme, eikä se tuntunut enää lainkaan oudolta. Ihan kuin niitä kuutta vuotta ei olisi ollutkaan, niin luonnollista se oli.
Löysimme hotellimme (joka oli muuten aivan ihana ja tunnelmallinen), jätimme laukkumme ja lähdimme ensimmäistä kertaa tutustumaan Pariisin vilkkaisiin katuihin. Siitä alkoi yhteinen viikonloppumme syksyisessä, mutta todella lämpimässä Pariisissa…Olimme jo etukäteen miettineet yhdessä, mitä kaikkea haluaisimme yhteisenä viikonloppunamme tehdä, ja onneksi näkemyksemme tulevasta viikonlopusta olivat todella samankaltaiset. Pääasia oli viettää aikaa yhdessä, mutta kun nyt kerran Pariisiin mennään, niin halusimme ehdottomasti tutustua itse kaupunkiinkin. ”Treffeihimme” sisältyi lähes 30km kävelyä käsi kädessä, paljon nähtävyyksiä, kahvitteluhetkiä ahtaiden kujien pienissä kahviloissa, illallisia ja paljon keskustelua. Ei ollut ainuttakaan hetkeä, että olisi tullut niitä ikäviä ja kiusallisia hiljaisia hetkiä…juttu luisti ja olimme onnellisia. Nauroimme ja pidimme hauskaa. Otimme ilon irti jokaisesta hetkestä.
Entisessä elämässäni minulla ei ikinä olisi ollut rohkeutta tällaiseen. Nyt ei tarvinnut kauaa miettiä. Kerranhan tässä eletään, eletään sitten täysillä. Muutamat ihmiset pitivät minua hieman hulluna kun matkasta heille kerroin, mutta mitä menetettävää minulla olisi ollut? 🙂
