Not Another Thursday
Ja niin sain itseni hetkeksi ylös kirjoittaakseni tämän postauksen. Vaikka toisaalta voinhan kirjoittaa sen myös sohvan pohjalta. Torstai-ilta osoittautui tavallista rankemmaksi (ottaen huomioon, että nyt on ilmeisesti jo lauantai ja alan vasta nipin napin toipumaan).
Jossain vaiheessa kellon ympäri karkeloivasta tytöstä on tullut itsetehtyjä villasukkia arvostava kotoilija, jolle tihkusade on syy olla lähtemättä kaupungin tungokseen. Tai kerrankin ryhdistäytyä ja lähteä vain todetakseen, että kotisohvalla olisi sittenkin ollut enemmän annettavaa illalle. Tunnistatko tämän tunteen?
Sen takia olikin varsin ihanaa saada kutsu kylään uuttavuotta viettämään. Onhan kylässäkin yleensä sohva, jolla saa mukavasti simuloitua oman kodin fiiliksen. Siihen pystyn vielä taipumaan (puhun näemmä jo sujuvasti kolmekymppistä). Oikeastaan kyläily ja illanvietot puolin ja toisin onkin ehkä kivointa, mitä nykyään tiedän. Tanskassa tälle kaikelle on ihan oma termikin: hyggeily.
Kyseessä ei myöskään ollut mikä tahansa kyläily, vaan ensimmäinen kurkistus ystäviemme uuteen kotiin, joka oli ihana. Ilta kuluikin hyvässä seurassa sisustusvalintoja ihastellen, kuplivaa juoden ja lautapelejä pelaten. Yksi hauskimmista peleistä oli silti musavisa, jossa kukin laittoi vuorollaan biisin soimaan ja muut yrittivät päästä pätemään musiikillisella tietämyksellään. Näin selvinpäin homma kuulostaa melko naurettavalta, mutta välipäivien univelassa, shampanjahiprakassa, puoli viideltä vuoden ensimmäisenä päivänä se oli hauskaa. Toki vaadittiin myös kahvia, paljon paljon kahvia.
Puol kaheksalta perjantai aamupäivällä, kun illan emäntä alkoi kaivaa takkejamme kaapista, tajusimme vihdoin lähteä kotiin. Vaikka oltais voitu ihan hyvin vielä jäädäkin. Kuka tietää oltaisko vieläkin siellä, ellei tekstaritaxi olisi tullut ekalla kutsulla oven eteen.
Jokaiseen vuoteen mahtuu näköjään yksi ilta, jolloin saamaton has been -bilettäjä löytää jostain varaintoa ja jaksaa kukkua aamuun asti. Nähtäväksi jää kumman vuoden saldoilta tämä oli pois.
Oliko sulla hauska vuodenvaihde? :)
Suski