Kuten isä koruttomasti toteaa: Sanna on työtön, eronnut ja raskaana. Tilanne näyttää pahalta, vaikka Sanna ei edes kerro koko touutta epätoivostaan. Isä lähettää hänet Australiaan kaivoyhtiöön tekemään ekonomin opinnot valmiiksi. Kaivoskaupungissa on kymmenen miestä yhtä naista kohden, ja Sanna pelkää kulkea kaduilla. Säilyttääkseen elämänhalunsa Sanna keskittyy suunnitelmaansa lähteä aavikkovaellukselle sydämellisen ja viisaan tutkijan Raldan kanssa. Mutta ennen kuin lähdön hetki koittaa, Sanna huomaa rakastuneensa keski-ikäseen kaivosmieheen Marttiin. Mies on kiertänyt kaivoksia koko elämänsä, mutta Sannassa hän kohtaa ihmisen, jonka luokse haluaisi jäädä. Sanna päättää kuitenkin seurata Raldaa aavikolle. Valinta on kohtalokas sekä hänen, että Martin kannalta.

”Hän oli joka tapauksessa eksynyt. Sanna muisti äitinsä neuvon mustikkametsässä, älä liiku, silloin sinut on helpompi löytää. Pysy paikallasi ja itke, niin kuulen sinut.”

Kansi! Tuo upeanvärinen kansi oli se, jonka ansiosta bongasin kirjan kirjastossa. Sisäkannesta löytynyt teksti (yllä) ei kuitenkaan heti vakuuttanut; eronnut nuori nainen, isän järjestelemä kaukoreissu, oudolta vaikuttava tutkijanainen, keski-ikänen Martti, kaivosala. Tarinan palikat olivat jotenkin kummalliset ja suoraan sanottuna aika epäkiinnostavat.

Lukaisin satunnaisilta sivuilta kuitenkin muutaman rivin, kuten usein teen, ja kielen miellyttävyys ja tunnelma loivatkin alkuoletuksia huomattavasti paremman fiiliksen ja päätin lainata kirjan luettavaksi. Hyvä päätös.

Harnon kieli tuntui soljuvalta ja miellyttävältä lukea läpi koko kirjan. Lauseet ja lauserakenteet ovat kauniita, vaikka toisaalta hyvin tavallisia ja helppolukuisia. Juuri sellaisesta pidän.

Myös itse tarina on hyvä ja etenee sopivalla nopeudella. Juoni saa välillä jopa jännittäviä käänteitä, mutta on silti uskottava, eivätkä erikoisemmat tapahtumat vie liikaa huomiota tunteilta, jotka ovat vahva osa tarinaa.

Upean kannen lisäksi kirjassa parasta on maisema, jonka se onnistui päähäni luomaan. Näin, tunsin ja haistoin palaneen maan ja kuivat oranssit aavikkoalueet koko ajan edessäni. Ah. Australian takamaille on joskus päästävä!

Summa summarum: Pidin. Ihan toplistoille Oranssi maa ei kivunnut, mutta hyvien lukukokemusten osioon kuitenkin ehdottomasti. Google kertoi tämän olleen Tua Harnon toinen romaani, joten monta kehua saanut ensimmäinen on otettava jossain vaiheessa myös lukuun.

Ajatukset tiivistettynä:

• Visuaalisuus: upea kansi, hyvä tekstikoko ja sivuasettelu
• Pituus: sopiva 335 sivua, suhteellisen nopealukuinen
• Kieli: miellyttävää, kaunista, sopivan tavallista
• Tarina: helppo päästä sisään, yllätyksellinen, kaunis, vakava, toiveikas
• Yleisfiilis: rauhallinen

Kirja inspiroi…

…kaivamaan kaapista poltetun maan väriset vaatteet esiin ja haaveilemaan matkasta Australian takamaille tai jonnekin muualle, jossa oranssia jylhää maata on silmänkantamattomiin.