Viimeisimmässä tekstissäni kerroin teille unestani jossa vierailivat entinen ja nykyinen rakkauteni. Halusin nyt tulla kirjottamaan teille lisää unistani ja niiden merkityksestä.

Unista on selvästi tullut viimeisen kolmen vuoden aikana minulle tärkeä tapa tuoda asioita alitajunnasta päivätietoisuuteen, jos sitä tavaksi voi sanoa. Varmasti olen unia nähnyt ennen sitäkin, mutta egon verhon raottumisen myötä olen alkanut avaamaan silmäni näiden toistuvien unieni sanomalle. Mieheni juuri sanoi että on saattanut kulua viikkoja kun olen kaikki yöt unissani työstänyt joitain pelkojani.

Keskimmäisen lapsemme raskauden ja syntymän myötä pääsin tosissani kohtaamaan näitä aikaisemmin sivuuttamiani pelkoja. Synnytyksen jälkeinen baby blues sai minut pois tolaltani enkä uskaltanut enää nukahtaa näiden ”painajaisunien” pelossa. Se oli aikaa kun minulle haluttiin selvästi näyttää sitä kuinka tarraudun puolisooni ja kuinka olen aikaisemminkin ollut taipuvainen ”läheisriippuvuuteen”. Tämä puolestaan johdatti tieni isän rakkauden kaipuun äärelle, turvattomuuden tunteeseen, rakkaudettomuuteen ja hylkäämisen pelkoon.

Vuosi 2020 on selvästi tuonut mukanaan uudistumisen tuulet, niin minun kuin varmasti monen muunkin ihmisen elämässä. Huomaan sen omassa elämässäni monissa asioissa. Oli sitten kyseessä pukeutuminen, lasten nukkumaanmeno rutiinit tai omat luonteenpiirteeni. Huomaan sen myös unissani. Tämä uni josta teille aikaisemmin jo kerroin. Se symboloi minulle anteeksiantoa. Anteeksiantoa sille että olen tehnyt asioita jotka ovat satuttaneet muita ihmisiä mutta myös minua. Uskon että anteeksianto antaa minulle mahdollisuuden nähdä rakkauden, viattomuuden ja puhtauden taas itsessäni. Tämän myötä myös minua ympäröivässä maailmassa. Anteeksiannon kautta päästän irti menneestä ja saan tilaa jollekin uudelle.

Unessa jossa koin tätä voimakasta vetoa tätä ensirakkauttani kohtaan. Hän symboloi minulle entistä elämääni. Elämää, johon synnyin pienenä. Elämää, jossa koin turvattomuutta ja pelkoa. Elämää, josta alkoi tulla menneisyyteni vuonna 2016. Elämää, jossa egoni totuus oli ainoa totuuteni. Elämää, jossa ”normaalia” oli se että ikäviä asioita tulisi tapahtumaan aina kun tunnet olosi hyväksi, turvalliseksi tai seesteiseksi. Elämää, jonka valitseminen voi olla helppoa mutta joka ei palvele kenenkään parasta. Elämää, josta olen valmis päästämään nyt irti.

Kun tämä egon verho alkoi raottua vuonna 2016 ja aloin tutustumaan itseni kanssa. Sain alkaa oppia siitä kuinka vaikea minun on rentoutua ja luottaa elämään. Ensimmäistä kertaa elämässäni minusta alkoi tuntua siltä että asiat todella järjestyvät ja kaikki hyvin. Olin saanut eron ja erilleen muuttamisen myötä kokea sen miltä tuntuu kun asiat ovat  minun käsissäni, niiltä osin mitä se ei aikaisemmin ollut. Silti tuntui että pelko oli  perustunteeni, johon aina palasin takaisin. Olin juuri löytänyt uuden suhteen ja halunnut päästää J:n osaksi minun ja esikoispoikani elämää. Hän oli puolestaan hyvin kiinnostunut kokemaan tällaista perhe-elämää ja sen myötä halusi auttaa pojan hoitamisessa. Eräänä iltana hän halusi auttaa poikaa nukahtamaan omaan sänkyynsä. He lähtivät nukutus puuhiin ja minä jäin odottamaan olohuoneen sohvalle, miten nukutus edistyy. Pian sain huomata mitä tämä nosti minussa pintaan. Istuin sohvallamme ja mieleni alkoi raksuttaa. Mieleni valtasi pelko että tämä mies, joka nukuttaa lastani, tulisi tappamaan hänet. Tämä on yksi esimerkki siitä miten olen tämän maailman kokenut, ei kovinkaan turvalliseksi. Olin jo sen verran muuttunut tämän verhon raoittumisen myötä jotta ymmärsin että minun tulisi olla rehellinen tästä tälle uudelle rakkaudelleni.

Vuonna 2016 valitsin toisenlaisen tien. Tämä tie oli täysin erilainen kuin se jota olin kulkenut siihen asti elämässäni. Tämä tie vei minua takaisin itseni luokse. Pari viikkoa sitten näin kauneimman uneni. Unessa valmistautuin läheisteni kanssa juhliin. Juhlat olivat minua varten ja esitin siellä diaesityksen. Esitys piti sisällään hetkiä tästä aikaisemmasta elämästäni. Hetkiä jotka kertoivat sen elämän rumuudesta ja kauneudesta. Mieleeni jäi erityisesti kuva jossa kehoani oli pahoinpidelty. Sain kertoa läheisilleni elämästäni, kaikesta kokemastani. He hurrasivat, toivottivat minut tervetulleeksi juuri sellaisena, vaikka olin juuri näyttänyt heille kaiken. Annoin niille menneille hetkille tilan olla olemassa minussa. En enää halunnut pitää niitä piilossa sisälläni, tahdoin näyttää itseni sellaisena, kokonaisena. Se on tarkoittanut elämässäni sitä että minun täytyy opetella sanomaan ei, sille että muuttaisin itseäni sellaiseksi että olisin toisten ihmisten hyväksymä ja heidän rakkautensa arvoinen. Se on tarkoittanut monia itkemättömien itkujen itkemistä, vihan ulos huutamista ja pelon näyttämistä. Se on ollut epävarmuuden myöntämistä ja rohkeutta astua ylpeyteen, vaikka aikasemmin olen pienentänyt ja mitätöinyt itseäni. Se on ollut elämistä rehellisyydestä käsin.

Tämä blogi symboloi minulle samaa asiaa kuin nämä uneni. Olen valinnut sanoa tälle entiselle elämälleni, egon maailmalle, etten tule valitsemaan enää sitä tietä, mutta annan sen osan, eletyn elämän, olla osana minua. Olen valinnut kulkea tätä tietä jossa aijon näyttää kaiken. Joka hetki kun valitsen aina uudestaan tämän tien, elämäni risteyskohdissa, tulen lähemmäksi sitä ihmistä joka olen.