Minä olen ja mitä haluan

Tämä kirjoittaminen on sitten  kerrassaan jännittävää. Eilisen tekstin jälkeen tunsin iloa ja heti perään häpeää, siitä mitä tuli taas sanottua. Tiedän että luultavasti tulen vielä kirjoittamaan asioista, jotka herättävät tunteita ainakin minussa. Syy miksi haluan kirjoittaa,  on uskoni siihen että pystyn pääsemään eroon siitä taakasta jota kannan mukanani.  Kirjoitan muistoistani ja tunteistani. Päästän kirjoittamalla irti niistä ja annan anteeksi  erityisesti itselleni.

Haluan kuitenkin ensin kertoa itsestäni jotain jonka nyt tiedän.  Olen 23-vuotias nuori nainen. Olen myös äiti, kolmelle pienelle pojalle. He ovat suurimmat opettajani tällä matkalla, jota nyt käyn. Olen myös puoliso miehelleni. Olen tytär vanhemmilleni. Saan olla myös ystävä. Kaikki nämä valitsemani roolit ovat vaikuttaneet siihen ihmiseen joka nyt olen. Nyt kuitenkin haluan tietää kuka olen ilman näitä rooleja. Kuka olen, mitä haluan, mitä olisin tarvinnut tai mitä olisin halunnut sanoa ja tehdä toisin. Haluan kertoa surusta, vihasta, häpeästä, syyllisyydestä, apatiasta, pelosta ja himosta. Haluan kääntää ikävät muistot voimakseni. Haluan valjastaa pelkoni rohkeudeksi. Haluan olla olemassa sellaisena ihmisenä joka oikeasti olen. Sen takia minun täytyy käydä läpi kaikki ne hetket ja tunteet, joista en ole vielä ollut valmis päästämään irti. Haluan takaisin omaan voimaani. En halua antaa sanojen tai tekojen kertoa minulle sitä kuka olen. Haluan kirjoittaa itse tarinani uudestaan.

 Ketään ihmistä en ole vihannut niin paljon kuin itseäni. En halua vihata enää. Haluan antaa anteeksi. Haluan ottaa vastuun itsestäni.

Sandra

Hyvinvointi Oma elämä

Näytelmän loppu

On kolme vuotta siitä kun kirjoitin viimeksi. Vuonna 2019 blogin uudelleen aloittaminen on ollut usein ajatuksissani. Nyt jälkeenpäin kun ajattelen vuosia sitten kirjoittamaani blogia, oli se yksi osa näytelmää jota silloin elin. Olin oman elämäni Oscar – näyttelijä. Luulin olevani turvassa kaikkien niiden valheiden takana, jotta en tuntisi sitä kipua jota nyt tunnen. 

Koen että on aika lähteä tutkimusmatkalle, kohti sitä ihmistä joka olen ollut kaikkien niiden roolien takana, joita vuosien varrella olen itselleni valinnut. Haluan löytää, nähdä ja kuulla sen ihmisen kuka olen. Haluan kertoa sen itselleni ja jakaa tarinani. 

Sandra

Hyvinvointi Oma elämä Mieli