Tämä kirjoittaminen on sitten  kerrassaan jännittävää. Eilisen tekstin jälkeen tunsin iloa ja heti perään häpeää, siitä mitä tuli taas sanottua. Tiedän että luultavasti tulen vielä kirjoittamaan asioista, jotka herättävät tunteita ainakin minussa. Syy miksi haluan kirjoittaa,  on uskoni siihen että pystyn pääsemään eroon siitä taakasta jota kannan mukanani.  Kirjoitan muistoistani ja tunteistani. Päästän kirjoittamalla irti niistä ja annan anteeksi  erityisesti itselleni.

Haluan kuitenkin ensin kertoa itsestäni jotain jonka nyt tiedän.  Olen 23-vuotias nuori nainen. Olen myös äiti, kolmelle pienelle pojalle. He ovat suurimmat opettajani tällä matkalla, jota nyt käyn. Olen myös puoliso miehelleni. Olen tytär vanhemmilleni. Saan olla myös ystävä. Kaikki nämä valitsemani roolit ovat vaikuttaneet siihen ihmiseen joka nyt olen. Nyt kuitenkin haluan tietää kuka olen ilman näitä rooleja. Kuka olen, mitä haluan, mitä olisin tarvinnut tai mitä olisin halunnut sanoa ja tehdä toisin. Haluan kertoa surusta, vihasta, häpeästä, syyllisyydestä, apatiasta, pelosta ja himosta. Haluan kääntää ikävät muistot voimakseni. Haluan valjastaa pelkoni rohkeudeksi. Haluan olla olemassa sellaisena ihmisenä joka oikeasti olen. Sen takia minun täytyy käydä läpi kaikki ne hetket ja tunteet, joista en ole vielä ollut valmis päästämään irti. Haluan takaisin omaan voimaani. En halua antaa sanojen tai tekojen kertoa minulle sitä kuka olen. Haluan kirjoittaa itse tarinani uudestaan.

 Ketään ihmistä en ole vihannut niin paljon kuin itseäni. En halua vihata enää. Haluan antaa anteeksi. Haluan ottaa vastuun itsestäni.

Sandra