kirjoittaminen ja äidinkieli

Meillä oli perjantaina luentotentti, jossa piti vastata kolmeen kysymykseen. Ei mitenkään niin erikoista, vaikka useimmissa tenteissä on ollut vain 2 kysymystä. Erikoista oli se, että luennoitsija rajoitti vastaustilan puoleen konseptiin. Toinen spesiaalijuttu oli se, että tentissä sai yhden kolmesta kysymyksestä valita itse, mutta palataan siihen joskus myöhemmin. 

Puoli konseptia käsin kirjoitettuna. Apua, oli ensimmäinen ajatukseni. Osasin vastata kaikkiin kysymyksiin hyvin, sillä olin lukenut hyvin. Minulla oli paljon osaamista, joka tulisi nyt saada mahdutettua tuohon puoleen konseptiin. Tein miellekarttoja ja listoja, suunnittelin kappalejaon etukäteen ja vaihdoin 0,7 millin paksuisesta lyijystä ohuempiin 0,5:iin. Puristin kynää tiukasti ja kirjoitin minitekstiä. 

Käytin tilan fiksusti viimeistä riviä myöten ja kirjoitin hyvät vastaukset. Kaikki suunniteltu mahtui mukaan, olin tyytyväinen. Ennen paperin palautusta luin vastaukset kirjoitusvirheiden varalta läpi; kapulakieltä, toistoa, myös, myös, myös, ensinnäkin, toiseksikin ja ilmiselvästi sekä esimerkiksi, esimerkiksi ja yleensä, tuota. 

Teksti oli epäsujuvaa, virastomaista ja täynnä täytesanoja. Tuhlasin vähästä vastaustilasta suuren osan turhuuksiin. Ensimmäinen ajatus oli harmitus. Hetken päästä mietin jo, kuinka kamalia ne kaikki ei suunnitellut, ajatuksenvirran avulla kirjoitetut, kolme konseptia pitkät tenttivastaukset ovat olleet. Voihan edit ja undo, missä olitte?

Tietokoneaikana kaikki ovat tasoaan parempia kirjoittajia. Editoinnin ja korjaamisen mahdollisuus nostaa jokaisen kirjoitetun tekstin tasoa. Mutta kun välineinä on lyijykynä ja paperia (kuulakärkikynästä ja paperista puhumattakaan) jokainen kirjoittaja on jokseenkin pulassa. Onko twitter- kieli johtanut siihen, että kokonaisen tekstin kirjoittaminen yhdeltä istumalta alusta loppuun ilman korjausmahdollisuutta on nykyihmiselle jo kohta mahdotonta? Minun pitää ainakin alkaa treenata. Jos ei itseäni varten, niin ainakin tentaattoreitani varten.