Laitetaan paha kiertämään?

Sain edelliseen postaukseeni kysymyksen, miksen yksinkertaisesti sanonut Takiaiselle suoraan, etten halunnut hänestä mitään enempää? Hämmennyin tästä kysymyksestä, koska luulin parisuhdekommenttini olleen riittävä. Kommentoija oli kuitenkin kanssani asiasta eri mieltä ja nyt hetken asiaa pohdittuani alan ymmärtää miksi. Alan myös ymmärtää, miksi ehkä toimin niin kuin toimin. Ja se on aika kamalaa ymmärtää.

Juuri loppuneessa parisuhteessa minä jouduin kärsiväksi osapuoleksi. Suhde itsessään oli ihan hyvä, mutta näin jälkeenpäin olen (suoraan sanottuna) saanut exältä niskaani aivan toivottoman suuren määrän paskaa. Ja ihan turhaan, koska en todellakaan ole sitä ansainnut. Hän tekee edelleen tasaisin väliajoin elämästäni täyttä helvettiä ja välillä tuntuu, että ihan tahallaan. Hän tietenkään itse ei tätä ymmärrä eikä myönnä, vaan sanoo loukkaantuvansa siitä, että kuvittelen hänen olevan tahallaan ilkeä minua kohtaan. Minun päätäni ei kuitenkaan kovin helpolla käännetä. Millainen mies menee muutama tunti eron jälkeen naimaan toista naista ja jäätyään ns. kiinni asiasta valehtelee siitä vielä törkeästi päin naamaa? Millainen mies olettaa, että edelleen eron jälkeenkin teen asioita hänen puolestaan ja toteutan hänen toiveitaan hänen tahtonsa mukaisesti? Millainen mies soittaa minulle aivan muina miehinä ”vaihtaakseen kuulumisia”, vaikka kuukautta aiemmin (toim. huom. eron jälkeinen aamu) on raivonnut minulle, etteivät hänen asiansa enää kuulu minulle ja että hän halusi erota juuri siksi, ettei hänen tarvitsisi olla minulle enää tilivelvollinen? Millainen mies lähettelee minulle vihjailevia whatsapp-viestejä siitä, miten paljon hänellä nykyään on naisia ja väittää jälkeenpäin ihan pokkana, että meni väärään numeroon? Millainen mies antaa minun kantaa suhdettamme ja hänen elämäänsä puoli vuotta ja kun saa elämänsä järjestykseen, niin päättääkin haluavansa erota?

Tässä hieman taustaa sille, miten minua on edellisessä suhteessani ja erityisesti sen jälkeen kohdeltu. Onko siis ihme, mikäli usko miessukupuoleen on tällä hetkellä hiukan kateissa? (Ja nyt palataan postauksen oikeaan pointtiin). Aloin tänään jälleen yhden riidan jälkeen miettiä, olenko niin perseestä, että laitan vaan pahaa kiertämään? Tiedättekö kuvion? Olen niin pettynyt miehiin (mieheen), että minua ei kiinnosta vaikka joku heistä pettyisikin minuun. Vaikka ehkä omalla käytökselläni aiheuttaisin pahaa mieltä. Jotenkin kierolla tavalla ajattelen ainoastaan, että he ovat ansainneet sen, koska minuakin on kohdeltu niin väärin. Vaikka tietenkään asia ei näin ole ja sen tiedostan! Mutta ajatuksilleen ei mitään voi. Mutta onneksi käytöstäni voin aina muuttaa ja koitankin tästä lähtien olla rehellinen ja olla tahallaan aiheuttamatta pettymystä tai pahaa mieltä kenellekään omalla käytökselläni. Koska eihän se heidän vikansa ole, että ex-poikaystäväni sattuu olemaan kusipäisin mies, mitä maa päällään kantaa. Vielä vähemmän he ovat ansainneet sen, että kaadan oman tuskani heidän niskaansa olemalla myöskin kusipää.

Sanokaa nyt, että edes jollain tavalla ymmärrätte ajatuksiani? Kai teistäkin joku joskus on näin ajatellut?

Suhteet Oma elämä Rakkaus

Seikkailuni Tinderissä, osa 1: Takiainen

Eilisessä postauksessa lupasin, että kirjoitan tarkemmin Tinderin kautta tavalla tai toisella kohtaamistani miehistä. Aloitetaan siis alusta ja saavutetaan nykyhetki vähitellen uusien tekstien myötä. Ensimmäiseksi kirjoitan siis itseäni vähän nuoremmasta miekkosesta, jonka (hieman tylysti) nimeän Takiaiseksi. Tämä varmaan antaa jo osviittaa tulevasta.

Matchasimme tämän herran kanssa jo jonkin aikaa sitten ja eräänä tylsänä arki-iltana aloitimme keskustelun. Taisin olla jopa minä, joka ensimmäisen viestin kirjoitti. Juttu luisti ihan mukavasti, vaikka hymiöiden ylikäyttö jonkin verran pistikin (häiritsevästi) silmään. Ensimmäinen merkki, joka olisi pitänyt tajuta, oli, että Takiainen kysyi minua heti ensimmäisen keskustelun aikana kahville hänen kanssaan. Ja toki mahdollisimman pian! Sovimme kahvit parin päivän päähän, vaikka oma aikatauluni olikin silloin suhteellisen tiukka ja lupasimme palailla asiaan vielä lähempänä ajankohtaa. Virallisena treffipäivänä hän sitten viestitti ja kyseli, vieläkö treffimme ovat voimassa. Hetken mallailimme kellonaikoja ja tulimme siihen tulokseen, että siirrämme treffaamiseen myöhempään ajankohtaan, koska kahveille olisi ollut aikaa ehkä naurettavat 45 minuuttia enkä halunnut käyttää koko sitä aikaa kellon tuijottamiseen. Tämä tapahtui hiukan ennen pääsiäistä.

Pääsiäiseksi matkustin siis vanhempieni luo ja pitkänäperjantaina jatkoimme tämän herran kanssa juttuamme Tinderin puolella. Läppä lensi taas ja jonkinlaista flirttiäkin oli ilmassa. Olimme molemmat lähdössä seuraavana päivänä baareilemaan, mutta eri kaupunkeihin. Baari-ilta meni kuitenkin myös erittäin vahvasti kännykkää näpytellessä ja päättyikin lopulta siihen, että herra otti taksin ja autoili luokseni. Yöpaikkamme oli lievästi sanottuna mielenkiintoinen (kaverin lattia ja patja), mutta eipä se meitä estänyt ja vaatteet vähenivät aika nopeasti. (Ikäväkseni on huomautettava, että allekirjoittaneella on hyvin hatarat muistikuvat tapahtuneesta, joten suurta arviota en voi antaa. Ihan ok kai.) Aamulla heräsin hänen sylistään, mikä oli siinä hetkessä täydellisen ihanaa. Darra oli kuitenkin aivan järkyttävä ja kaverin lattialla patjalla makaaminen alkoi hyvin nopeasti ahdistaa. Kaipasin kotiin ja SUIHKUUN. Kävimme Takiaisen kanssa romanttisella aamupalalla huoltoasemalla, kunnes sain pikkuveljeni hereille ja hakemaan minut kotiin. Jäähyväisten hetkellä vaihdoimme pari suukkoa, mutta siinä se. Meikäläinen oli (luonnollisesti) darrapäivänä kaukana parhaastaan, mutta Takiainen tuntui silti olevan todella kiinnostunut ja kyselikin, koska näkisimme seuraavan kerran ja kehui ulkonäköäni (???).

Tuota seuraavaa kertaa ei vieläkään ole tullut. Eikä varmaan tulekaan. Minulle kävi klassiset ”sain-haluamani-ei-kiinnosta-enää” ja hän taas tuntui takertuvan entistä pahemmin, jolloin ahdistuin. Hän lisäsi minut myös FB-kaveriksi ja herran profiilin tarkempi tutkiminen viimeistään kertoi, että tässä ei todellakaan ole minun elämäni rakkaus, ei edes sunnuntaipoika. Idioottimaiset tilapäivitykset ja typerien kuvien jakaminen kadottivat viimeisenkin kiinnostuksen… Pari päivää pääsiäisen jälkeen Takiaiselta tuli viesti, että hän haluaisi nähdä ja koska minulla olisi aikaa. Vastasin ympäripyöreän ”katsotaan, kauhea kiire” -mantran ja toivoin, että hän lukisi oikean sanoman rivien välistä. Sen hän ilmeisesti tekikin ja totesi, että hänelle täytyy sanoa suoraan, mikäli en halua hänestä mitään. Vastasin suoraan, että en ole hakemassa parisuhdetta ja että mikäli hän sellaista havittelee, kannattaa siirtyä uusille apajille. Yllätyksekseni vastaus oli kuitenkin, ettei hänkään hae mitään vakavaa, vaan haluaisi nähdä muuten vaan. Minä päästin helpotuksen huokauksen ja vastasin taas jotain ympäripyöreää ajankohdasta ”joskus” ja ajattelin, että homma on loppuunkäsitelty.

Mutta mitä vielä! Meni kokonaiset kaksi päivää, kun Takiainen viestitti uudelleen, että koska minulla olisi aikaa nähdä häntä? Excuse me, what? Olin juuri ehtinyt sanoa, että en nyt pysty enkä halua mitään vakavampaa ja ajattelin, että se tarkoittaa automaattisesti sitä, että mahdollinen näkeminen siirtyy hamaan tulevaisuuteen. Mutta ilmeisesti Takiaisen käsitys asiasta oli hiukan erilainen. Torjuin hänen treffiehdotuksensa tällä kertaa hiukan tiukkasanaisemmin ja sen jälkeen häneltä on enää suhteellisen harvakseltaan tippunut viestejä. Ja hyvä niin.

Ihan kiva poika, mutta nimenomaan poika. Ensimmäinen Tindersäätö joka päätyi mappiin ö.

Suhteet Oma elämä Rakkaus Seksi