Voiko lapsivihamielisyys johtaa tekoihin?

Olen viimepäivinä taas miettinyt tätä aihetta. Tästä aiheesta on moni kirjoittanut sen jälkeen kun Arttu Rintanen nosti  lapsettomat uimarannat Tampereella keskusteluun. Tällä foorumilla ainakin   Idontspekpolish kirjoitti aiheesta hyvin ja olen taipuvainen olemaan samaa mieltä.

Huomaan, että minua on alkanut enenevässä määrin häiritsemään se, miten monet ihan fiksutkin ihmiset lapsista puhuvat. Voisi ajatella, että tämä kiinnittää huomioni erityisesti nyt siksi, että minulla on omia lapsia, mutta uskon että tunteessa on muutakin. Julkisessa keskustelussa on muutenkin alettu yhä enemmän pohtia miten erilaisista ihmisryhmistä saa puhua. Tuomitsemme rasismin ja kaiken erilaisiin vähemmistöihin kohdistuvan vihapuheen. Miksi lapsien kohdalla saa ihan huoletta todeta inhoavansa heitä?

Rumasti lapsista puhuminen on yleistä

On aika tavallista, että joku toteaa lapsien olevan ärsyttäviä, haisevia ja meluisia. Varsinkin internetissä, mutta myös ihan oikeassa elämässä. Kuinka moni kauhistuisi, jos sanan lapset tilalla olisi mikä tahansa muu ryhmä? Koska jos sanan lapset kohdalle laittaa vaikka kasvissyöjät, nuo väittämät pitävät prosentuaalisesti varmasti yhtä paljon paikkansa kuin lastenkin kohdalla. Itse kasvissyöjänä tiedän, että meitä kasvissyöjiä yhdistää lähinnä yksi asia: kasvisyönti. Muuten jokainen on ihan omanlaisensa. Samoin kuin lapsia yhdistää vain yksi asia: lapsuus.

Nyt moni ajattelee, että eiväthän lapset ole vähemmistö. No teknisesti eivät olekaan, mutta he ovat selkeästi ryhmänä heikommassa asemassa olevia. Kuka oikeastaan on heikommassa asemassa kuin lapsi, joka on kaikessa riippuvainen aikuisista. Lapsen täytyy luottaa aikuisiin, jotta selviäisi edes hengissä. Samassa asemassa on oikeastaan vain vaikeasti sairaat ja vammaiset. Tämän takiahan lapsia pidetään erityisen haavoittuvina ja heitä suojellaan erilaisin laein.

Mitä edes tarkoittaa vihata lapsia

Aloinkin myös pohtimaan syvällisemmin, mitä tuo lapsiviha tarkoittaa. Tarkoittaako se sitä ettei siedä huonoa käytöstä lapselta? Lapset toki tietyssä määrin käyttäytyvät aikuisten sääntöjen vastaisesti ihan siksi, että eivät ole vielä täysin aikuisen tasolle kehittyneitä. Tosiasia on silti se, että jos lapsi häiriköi jatkuvasti julkisessa tilassa, hän on todennäköisesti väsynyt, nälkäinen tai vessahätäinen. Tällöin on aika inhimillistä, että lapsi itkee tai kiukuttelee. Kiukuttelevathan monet aikuisetkin nälkäisinä tai väsyneinä, silti koskaan ei kuule kenenkään vihaavan aikuisia sen takia.

Voi lapsi toki olla vain huonosti kasvatettu, mutta silloinkin vihan kohteen pitäisi olla vanhempi, ei lapsi. Lapsi on aina oman kasvatuksensa tuotos, ei sen aktiivinen toteuttaja. Itsekin tottakai toisinaan leikkikentällä katson jonkun lapsen huonoa käytöstä enkä hyväksy sitä. Samoin omat lapseni käyttäytyvät toisinaan huonosti. En kuitenkaan ajattele lapsen olevan viallinen saatikka inhottava. Lähinnä odotan lapsen vanhemman puuttuvan käytökseen. Itse ainakin koen, että alle kouluikäisten poikieni häiriökäyttäytymisen lopettamisesta olen vastuussa lähinnä minä tai heidän isänsä. Kuten Muumimaailmatekstissäni kertomassani esimerkissä, lapsihan käyttäytyy huonosti vain niin kauan kuin aikuinen sen sallii. Lapsille kuuluu ikätasoisesti tietenkin antaa vastuuta omasta käytöksestään, mutta aina täysikään asti vanhempien kuuluisi toimia opastajina.

Pieni möläyttelijä ja totuuden torvi

Vai voisiko olla, että lapsivihaa tunteva henkilö kokee olonsa epävarmaksi. Onhan se erilaista keskustella ihmisen kanssa, joka ei vielä osaa käytöskulttuurin kaikkia normeja ja saattaa möläyttää jotain epämukavaa. Monilla meistä vanhemmista varsinkin on kokemus tilanteesta, jolloin lapsi sanoo jotain mitä emme olisi välittäneet kuulla. Omakin lapseni on huomauttanut ihokarvoistani, näpyistäni ja mukavan pulleasta mahastani. Lisäksi lukemattomista muistakin asioista, joista en välttämättä haluaisi kuulla.

Lapsi ei kuitenkaan tee sitä ilkeyttään. Lapset vain viattomasti katselevat ympäristöään kertoen ääneen havainnoimansa asiat. Tilanteen voi kuitenkin hienosti kääntää kasvatuskeskusteluksi siitä, miten toisen ihmisen kehoa ei kuulu kommentoida. Jos jokin ominaisuus tai vamma mietityttää, kannattaa siitä kysyä vanhemman kanssa kahden kesken. Lapsi ei vielä ymmärrä sitä, että oma keho on niin monelle ihmiselle hyvin herkkä paikka. Pienet lapset yleensä rakastavat omaa ulkonäköään – mikä on ihanaa!

Voiko lapsivihapuheen normalisointi johtaa tekoihin?

Usein kuulen ihmisten sanovan Suomen olevan lapsivihamielinen maa. Olen kyllä aika tavalla samaa mieltä. Ainakin puheen tasolla lasten haukkuminen ja nolaaminen on niin yleistä. Mutta miksi sitten kirjoitan asiasta, josta niin paljon jo muutenkin puhutaan? Aluksi en aikonutkaan tarttua samaan aiheeseen, josta niin moni muu kirjoitti. Aikani asiaa pohdiskeltuani aloin ymmärtää, että asia ei ole niin yksinkertainen.

Monessa ansiokkaassa tekstissä, kuten myös  mediassa, on kokonaan jäänyt pohtimatta mihin lapsiin kohdistuva vihamielinen puhe voi johtaa. Itse pelkään, että kun  lapsivihamielistä puhetta pidetään hyväksyttävänä, samalla saatetaan luoda sallivampaa ilmapiiriä  lasten kaltoin kohtelulle. Kun ihmiset ympärillä sanovat, että onpas kyllä ärsyttävä kakara, he sysäävät vastuun käyttäytymisestä lapselle.  Kun vielä yleistetään huono käytös kaikkiin lapsiin, alkaako yleinen mielipide pikkuhiljaa muuttua taas sallivammaksi tukistusta tai jopa läimäytystä kohtaan?  Jo nyt kuulee usein, että lapset pitäisi laittaa kuriin, niin kuin ”vanhaan hyvään aikaan” ( tässä tarkoitetaan sitä, kun pidettiin normaalina lapsen fyysistä pahoinpitelyä, jos tämä ei heti totellut).

Vähemmistöihin kohdistuvan vihapuheen yhteydessä keskustellaan usein vihapuheen saattavan johtaa tekoihin. Miksei lasten kohdalla keskustella tästä?

Kouluihin lisää ”kuria”

Yhä useammin saa kuulla tai lukea, miten ruumiillinen kuritus pitäisi kouluissa taas sallia. Jopa vaalikoneessa oli kysymys siitä, pitäisikö kouluissa olla kovempi kuri. Tämä kysymys ei tietenkään tarkoittanut sitä, että pitäisikö lapsia saada fyysisesti kurittaa. Kysymys kuitenkin poiki useita keskusteluja internetissä siitä, miten ”pitäisi antaa isän kädestä” ja ”kyllä karttakepillä voi vähän lyödä”.

Itse tulevana luokanopettajana en ikinä voisi käyttää ruumiillista kuritusta. Ajatus tuntuu suorastaan kuvottavalta. Lapseen kajoaminen fyysisesti onkin onneksi laitonta nykyisin, ihan syystäkin. Ensinnäkin lapsia tutkivat psykologit ovat vahvasti sitä mieltä, että lapsi oppii kurittamalla vain pelkäämään. Ja toiseksi, kun nykyisin kuitenkin ymmärretään ettei lapsi ole pieni aikuinen, olisi tärkeintä löytää syy huonolle käytökselle. Joskus se voi olla nälkä, väsymys tai vessahätä, toisinaan jokin neuropsykologinen-piirre. Voi myös olla, ettei lapsi tiedä mitä häneltä odotetaan ja hämmentyessään alkaa häiriköidä.

Sama lopputulos voi johtua niin monesta syystä. Enemmän kuin entisajan ”kovaa kuria” kouluissa tarvittaisiin pikaisesti lisää kuraattoreita, erityisopettajia ja avustajia. Emmehän me pidä normaalina aikuisten rikollisten hakkaamista ruotuun, miksi sitten lapsien.

Lapsille toki tulee olla seuraamuksia käytöksestään, kehenkään ei saa kajota eikä työrauhaa saa häiritä. Väkivaltaa ei saa koskaan sallia lapseltakaan vaan uhreja tulee suojella. Seuraamuksen tulee kuitenkin olla asiaa selvittävää, vaikka sitten lastensuojelun ja poliisin kanssa, kuten kouluväkivaltatapauksissa. Tunnekasvatus, kuuntelu, huomiointi yksilönä sekä empatian opetteleminen auttavat jo paljon työrauhan säilyttämisessä.

Ihanat hullunkuriset tulevat aikuiset

Jokainen lapsi on matkalla kohti aikuisuutta. Se miten me aikuiset kohtelemme lapsia muokkaa heitä. Jos hiljennämme lapsen puheen, hän oppii häpeämään ajatuksiaan. Jos nolaamme lapsen, joka haluaa olla esillä, hän alkaa pelkäämään esiintymistä. Jos lyömme lasta, joka kiukuttelee, hän alkaa salaamaan tunteensa ja pitämään niitä huonoina. Jos kiellämme lapsilta iloisen pulputuksen, heistä tulee hiljaisia aikuisia, jotka mieluummin kritisoivat kuin iloisesti kannustavat toisiaan.

Haluammeko oikeasti lisää aikuisia, jotka eivät osaa käsitellä tunteitaan vaan häveten painavat ne sisäänsä? Minä en.

Vihaan kaikkia sellaisia sanontoja kuin ”lapset saa näkyä, muttei kuulua”. Mielestäni lasten pitää saada puhua, itkeä, nauraa, kikattaa ja kiljahdella. Se on ihmisyyden ydin. Aikuisten tehtävä on kuitenkin opettaa lapselle, että aina ja joka paikassa ei voi käyttäytyä samalla tavalla. Leikkipuistossa on leikkipuiston säännöt ja kirjastossa, kaupassa ja ravintolassa omansa. Aikuisen pitää jaksaa selittää myös miksi. Harjoitellessaan käytöstapoja tulee hetkiä, kun kaikki ei menekään ihan niin kuin piti. Kaikkihan mokaavat joskus. Lapsi ei kuitenkaan voi koskaan oppia miten eri paikoissa käyttäydytään, jos heidät suljetaan  näistä tiloista pois, vai mitä?

Pohdi myös omia ajatuksiasi

Joten ensi kerralla kun ajattelet vihaavasi lapsia, mieti mitä se tunne oikeastaan pitää sisällään. Ärsyttääkö sinua lapsen huono käytös vai tunnetko itsesi epävarmaksi? Tunteelle on varmasti joku juurisyy. Kannattaa pohtia tunnetta hetken ajan ennen kuin ilmaisee sen ääneen. Se auttaa ehkä sinua muotoilemaan asian tarkemmin. Haluatko pyytää lasta rauhoittumaan? Sanoiko lapsi jotain ikävää? Juuri tällaisia tunnetaitoja niille lapsillekin siellä koulussa  fyysisen kurittamisen sijaan opetetaan.

Ja loppuun vielä semmoinen vinkki, että jos oikein haluaa, on ihan mahdollista saada oma lapsista vapaa rantansa. Se vaatii vain hieman pätäkkää. Etuovi.comin mukaan Tampereella, josta keskustelu lapsivapaista uimarannoista alkoi, on myynnissä 9 rantatonttia ja siihen päälle vielä 6 tonttia kiinteistöineen. Joten sinne siis, omaan rauhaan.  (En nyt vain malttanut olla hiukan kuittailematta. Anteeksi siitä.)

Mitä ajatuksia tämä aihe sinussa herättää? Muistutan vielä, että mitään tarkoituksella ilkeitä kommentteja tai vihapuheita ei tulla kommenttikentässä julkaisemaan. Eri mieltä saa olla ja samaakin mieltä, mutta toisia kunnioittaen. Kiitos.

Elokuun ihania iltoja kaikille

♡ Hanna L