Pohdintoja ripulista

Rakastuminen on kaikessa ihanuudessaan melkolailla täyttä ripulia…..(ah..huomatkaa nerokkaan otsikoinnin yhteys…)

Se kuuluisa alkuhuuma, jonka kukaan ei halua päättyvän, joka saa ihmisen käyttäytymään aivan itselleen vieraalla tavalla. Tarkemmin ajateltuna sitä kuitenkin toivoisi, että se alun epävarma sekoilu tulisi tiensä päähän mahdollisimman vauhdilla ja löytäisi oman ”järkevän” itsensä uudelleen.

Välillä sitä katsoo aamulla peiliin ja kysyy itseltään ”Mitä vittua nyt taas?!”, kun on koko helvetillisen yön värittänyt pirunkuvaa vasta maalattuun valkoiseen betoniseinään ja näpytellyt valmiiksi ”ei tästä tule mitään” -viestin 23 kertaa sitä kuitenkaan kertaakaan lähettämättä. Sitten sitä toivoo, että se toinen ei ikinä pääse pääsi sisälle ja tajua miten fucked up todellisuudessa olet. (Sitten varmistat sen kirjoittamalla siitä blogiin)

Kaiken tämän yrität pitää salassa, koska tajuat olevasi idiootti. Kuitenki valvottuasi noin 6 yötä pyöritellen samoja ajatuksia, poksahdat, sekoat ja pullautat jossain sopimattomassa tilanteessa kaiken tämän epävarmuuden kerta oksennuksella pihalle ja vaikutat juuri siltä…eli, että olet täysin fucked up. Oh god. Selitä siinä sitten, että et oikeasti ole, kun kuitenkin olet varma, että lauantain ”rakastan sua” ei päde enää maanantaina ja vaahtokarkkipussi vain odottaa, että tukehdutat itsesi siihen.

Miten päivässä on edes aikaa miettiä niin paljo erilaisia huonoja vaihtoehtoja kuinka vasta alkanut parisuhde saattaa mennä päin sitä nimenomaista helvettiä. Empä ole ikinä valvonut öitäni hekumoiden häistä ja lapsista en. Vaan nimenomaan miettien miten tämä on ehdottomasti straight way to hell.

Jos toinen onkin kärsivällistä sorttia ja jaksaa vakuutella vakuuttelemasta päästyään, että kaikki on ihan hyvin niin rauhoitut, mutta palannet asiaan viimeistään kahden viikon kuluttua. Oh my lord. Koska kaikki on siinä ajassa aivan varmasti muuttunut. Loogisesti ajateltuna…kyllä.

Ei ”alkuhuumaa” vaan ennemminkin ”alkupsykoosi”.

Ja koska tämän tekstin kirjoittamisesta on yli viikko ja viimeisimmästä psykoosista yli kaksi niin uskaltanen tämän viimein postata ilman pelkoa siitä, että heti Lähetä -napin jälkeen joudun uudelleen psykoosiin.

 

Kuitenkin kaikki on lopulta pikku (tai isommankin) psykoosin arvoista.