Hypertrofiaprojekti. 9vkoa takana.

Ja 4 vkoa edessä.

Hypertrofiaprojekti eli maksimaalisen lihaskasvun aikaansaaminen henkilöillä, joilla treenitaustaa on yli 5 vuotta ja kun  kaikki lihaskasvua tukevat tekijät otetaan huomioon. Ravinto, lepo, treeni ja siitä saatavat eri osa-alueiden ärsykkeet. Naturalina tottakai. Tavoitteena on projektin aikana pystyä nostamaan kaloreita ilman merkittävää painon nousua eli samalla kehonkoostumuksen huomattava muuttuminen.

seleka.jpg

Noh..projektia on nyt takana pari kk. Kaloreita olen nostanut 500kcal, paino on TIPPUNUT 3.5kg ja kroppa on kiristynyt huomattavasti. Erityisen jännää hommaa kyllä moinen. Enkä missään vaiheessa, paitsi volymi jaksolla, ole huomannut treenaavani läheskään niin perse ruvella, kuin mitä treenaan yksinäni ilman tarkkaa ohjeistusta suoritustekniikoista, nopeuksista ja tauotuksista. Yksin treenaan itseni ihan piippuun joka kerta ja siihen verrattuna olen välillä seissyt tämän projektin aikana salilla hämmentyneenä miettien, että teinkö todellakaan yhtään mitään. Useammin olen kävellyt omin jaloin ulos, kuin ryömien. Mutta onnekis vähän on saanut myös ryömiä. Masokisti minussa pysyy, jos ei kylläisenä niin ainakin ravittuna. Jos jotain olen siis oppinut niin sen, että vähemmän voi todellakin olla enemmän.

Omaan silmään näyttää, että ehkä noissa murheenkryyni käsivarsissakin on jotain mahdollista kasvua havaittavissa. Olkapäätkin ehkä saaneet hiukan lisää pyöreyttä.

Ensimmäiset kuutisen viikkoa meni siten, että treenasin viisi kertaa viikossa ja nyt on treenattu neljä. Siinä missä itse pidän neljännen tai viidennen viikon lepoviikkona, on nyt painettua tauotta tähän saakka ja painetaan loppuun asti. Vaikka ruokaa on paljon (hiilareita vedän nyt 300g/pv..se on enemmän, kuin ikinä) ja treenit eivät ole tuntuneet siltä, että on aivan hakattu joka kerta, kun salilta lähtee niin silti tämä on vaatinut yllättävän paljon voimavaroja ja välillä olen ollut todella uupunut. Lepo olis ihan äärettömän tärkeetä, mutta kunnolliseen lepopäivään, joka ei sisällä salia EIKÄ töitä, on hyvin harvakseltaan ollut mahdollisuuksia. Lisäksi työmatkat on 5km/suunta, jonka kuljen polkupyörällä ja joinain päivinä, kun sali on hoidettu aamulla klo 6, poljettu töihin klo 8.30 ja kun klo 16 polkee täyteen vastatuuleen takasin kotiinpäin on olo välillä ollut aika musertunut ja kertakaikkiaan loppu. Silti sitä jostain kaivaa energiaa tehdä sen kaiken uudelleen, uudelleen, uudelleen ja uudelleenn(varmaan se energia löytyy just sieltä tekemisestä. Mitä enempi makaa sen väsyneempi on ja mitä enempi tekee sen enempi jaksaa). Joka viikko, joka kuukausi. Kaiken tämän fillaroinnin, töiden ja treenaamisen päälle lasken makroja, punnitsen joka ainoan suupalan, seison keittiössä tunteja, jotta ruokaa olisi usemmalle päivälle valmiina, jotta pääsisin hiukan helpomalla. Syön samaa ruokaa, saman määrän joka päivä. Herkkulakkoa on myös takana 2kk. Ja tuntuu, ettei mielitekoja oo ollu aikoihin. Sokeri tekee oikeasti pahaa kropalle ja huomaan kyllä miten sellanen pöhö on kaikonnut jo pelkästään sokerin jättämisen myötä.

Ja vaikka olen taas ollut niin syvällä tässä omassa fitness kuplassa, ettei juurikaan aikaa ole muuhun ollut..töiden lisäksi ja luulisi jälleen sen kyllästymisen tähän ”rajoittavaan” elämäntyyliin olevan vahvasti läsnä…. Niin silti kevään Fitness Classic ja Santa Susannassa meneillään olevat EM -kisat ovat saaneet kisakuumeen nostamaan jälleen päätään, nyt ehkä ensimmäistä kertaa omien kisojen jälkeen sillä tavalla kunnolla, että oikeasti leikittelen ajatuksella kisavalmennuksesta. Mutta vasta leikittelen. Itseni tuntien vaan nämä ajatusleikit ovat aina alkusoittoa tulevalle, mutta saapa nähdä.

Paino on tällä hetkellä 69,3kg ja kroppa tuntuu hirvittävän hyvältä. Oon hirveen tyytyväinen oloon ja olemukseen. Nyt sattu kolmen päivän vapaatkin ja niihin mahtuu yks treenitönkin päivä ja muutenkin rantauduin tänne miehen residenceen, jossa ei omat kotiaskareet kummittele, joten treenin lisäksi en ole tehnyt niin yhtään mitään. Maannu sohvalla villasukat jalassa hyvin oikeutetusti.

villikset.jpg

Tänään olisi luvassa viikon viimeinen treeni, keskivartalo + 5min korkeaintensiivinen aerobinen eli elämäni pisin 5min kuntopyörällä vittumaisella vauhdilla ja vastuksella. Sitten kaks päivää lepoa ja sunnuntaina testataan taas vetää päivän kalorit pelkkinä hiilareina. (tein btw..elämäni ekan penkkienkan. Ah…säälittävät 42,5kg 1×5…mutta en oo ikinä penkannu edes 40kg:lla, joten ihan hyvin. En muutenkaan oo juurikaan penkkaillu säännöllisesti. Välillä koittanut, mutta kun tulokset ei oo oikein nousseet niin nopeasti, kun oisin halunnu niin ei oo ollu mielenkiintoa. Minä ja mun kärsivällisyys..jos en oo jossain heti hyvä niin en jaksa ollenkaan yrittää. haha)

Nyt mukavaa alkavaa viikonloppua ja katotaan saisko täs jossain vaihees jotain vertailukohtaista kuvaakin aikaseksi.

 

Hyvinvointi Liikunta Terveys