Miten saada kaikki, ja mitä tehdä sillä kaikella?

”En tarvitse enää mitään sillä minulla on kaikki.” Kirjoitti juuri eräs lempi bloggaajistani täällä Lilyssä.

Se on hieno lausahdus. Kirjoittaja tarkoitti siis sitä, että elämässä kaikki tuntuu olevan kohdallaan, ei ole mitään valittamista ja suoranaisia ilonaiheita riittää. Jonain toisena päivänä saattaa olla eri mieltä, mutta nyt on hyvä.

Yhdessä facebookin monista ryhmistä eräs nainen kirjoitti elämän suuresta paradoksista. Hiukan jo iäkkäämpi keski-ikäinen. Hän sanoi saaneensa elämässään kaiken mitä ikinä toivoi. Silloin kun on hänellä oli paljon töitä, hän toivoi että olisi aikaa. Nyt hänellä on myös sitä aikaa, mutta tuntee itsensä tylsistyneeksi. Ikäänkuin odottaisi jotain. Miksi ei voi eikä osaa olla tyytyväinen? Mitä se jokin on?

Kummalla itseasiassa on kaikki? Blogistilla, jolla on tekemistä ja saavutettavaa vai facebookkaajalla, joka sanoo sen kaiken aiheuttavan hänelle tyhjyyden tunnetta? Yleensä koetaan, että se kellä ei ole enää saavutettavaa, on saanut kaiken. Sen ihmisen pitäisi olla onnellinen, mutta näin ei useimmiten olekaan. Matka on hauskempaa kuin määränpää. Ehkä minunkin pitäisi muuttaa käsitystäni siitä mitä on omata Kaikki. Se ei ehkä olekaan sitä, että kaikki on valmista, vaan sitä että elämässä on monia mielekkäitä asioita. Liian usein vain odottelemme ajan kuluvan ja saavuttavamme jonkin määränpään tai virstanpylvään. Ehkä meillä onkin koko ajan kaikki!

Olen miettinyt viime aikoina sitä MITÄ TEKEE IHMINEN JOLLA ON KAIKKI ja jolla on myös vapaa-aikaa ja tyhjyys? Pitäisikö auttaa vai kehittää itseään vai syöksyä johonkin tuntemattomaan?

Onko ihminen tehty sellaiseksi otukseksi että sen täytyy koko ajan tehdä jotain? Joskus hiljaisuudessa ja pysähtyneisyydessä on hyvä olla, mutta useimmiten huono. Entä jos pysähtyisikin kuuntelemaan sitä hiljaisuutta? Mitä siinä tapahtuu. Tässä maailmassa ei ikinä ole jokainen asia paikoillaan. Siellä missä on lämpöä, siellä on myös liikettä, tämän olen oppinut fysiikasta. Parhaiten hiljaisuutta voi tutkiskella tietysti luonnossa, mutta mikä ettei myös kotona. Patterin suhinaa, kellon tikitystä, autojen ja tuulen kohinaa. Lintuja. Koska olet viimeksi pysähtynyt kuuntelemaan lintuja?

Radiossa eräs viisas psykologi sanoi että ennen vanhaan (josta ei ole kovin pitkä aika) ei ollut perheongelmia eikä parisuhdeongelmia, koska perheet eivät viettäneet yhtä paljon aikaa yhdessä kuin nykyään. Ei ehditty vatvoa tai jouduttu ottamaan huomioon toisen tunne-elämää, koska oli koko ajan niin paljon töitä. Vasta viimeiset 40 vuotta yhteiskunnassamme ollaan eletty uudella tavalla, ydinperheissä, joten ei ole ihmekään ettemme osaa ottaa toisen tunteita huomioon. Sitä ei ole yksinkertaisesti ennen tarvinnut tehdä, eikä olla käyty keskusteluja tunnetiloista siinä määrin mitä nykyään.

Olisiko ihmiselle siis parempi tehdä jotain suurimman osan ajasta? Mitä hyötyä on hiljaisuudesta ja rauhoittumisesta? Miksi se on tavoiteltavaa? Kyllähän se vähentää stressiä ja meditoinnilla on suuria vaikutuksia hengelliseen ja henkilökohtaiseen kehitykseen. Olen keskustellut ihmisten kanssa ja he ovat kokeneet meditoinnin tuovan elämään rauhaa ja uusia oivalluksia. Näin itsekin koen.

Silti, pitäisikö ihmisen jolla on kaikki meditoida? Ehkä auttaa jotenkin muita, järjestöissä, vapaaehtoistoiminnassa? Tai auttaa miten tahansa muuten. Itse koen että nämä ja henkinen kehitys voisivat olla tärkeitä kohteita. Henkinen kehitys on kuin laittaisi rahaa sielun pankkiin. 

Eräs vanha tuttava sanoi joskus hyvin. Kaikki mietiskelyyn ja yksinäiseen hiljentymiseen liittyvät ”lajit” tulevat useimmiten aasiasta. Sieltä missä on aina ollut paljon, siis paljon ihmisiä ja henkilökohtaista tilaa vähän. On siis pitänyt kehittää keinoja löytää edes sisäinen rauha ulkoisen rauhan puuttuessa.

Sisäisen rauhan etsintä ja rauhoittuminen on siis tärkeää, ja työnteko yhtä tärkeää jotta pysyy järjissään. Munkit ja nunnatkin työskentelevät eivätkä vietä hartautta koko päivää.

Ihmisen jolla on kaikki olisi siis syytä sekä hiljentyä, että tehdä töitä. Moni varmaan saa tyydytystä ihan jo näistä, mutta entäs jos on maallisempi tapaus? Miten materian tuomasta onnen tunteesta pääsisi? Itse huomaan tavoittelevani aina vain parempaa vaatekokoelmaa. Nyt totesin, että mitäpä jos minulla on jo kaikki. Yrittäisin olla tyytyväinen siihen mitä jo omistan. Uudesta tuotteesta vain tulee niiiin hyvä mieli. Siitä tunteesta on vaikea päästää irti. Millä sen tunteen saisi ilman että hankkii koko ajan uutta? Tarvitsenko sitä tunnetta mihinkään? Ehkä voisin piilottaa osan vaatteistani vintille ja löytäessäni ne uudelleen voisin ilahtua.

Tämä uutuuden viehätyksen tunne ja omistamisen tunne ovat ratkaisevia ainakin omassa elämässäni. Kun en enää voi saada mitään uutta, tulee tyhjyys. Uuden omistamisen tarve tekee minut sekä iloiseksi että onnettomaksi, koska lopulta tulee aina tyhjyys. Miten ihmeessä sen tyhjyyden voi täyttää? Miksi täytän sitä tavaroilla? Koen etten voi olla se henkilö jolla on kaikki, koska haluan koko ajan lisää. Vaikka voisin ihan hyvin olla se. Ehkä sitäkin pitää harjoitella. Ajatella päivittäin että tässä on kaikki. Nykyään on niin kovin suosittua tavoitella koko ajan jotain uutta että se jää päälle. Niitä ihmisiä ihmetellään joilla on vuodesta toiseen sama tyyli ja jotka ehkä asuvat vuodesta toiseen samassa paikassa, mutta luultavasti he eivät ole ollenkaan tyytymättömiä, vaan ovat löytäneet paikkansa. Jonkun paikka on liike ja jonkun toisen paikoillaan oleminen eikä kumpikaan ole toista väärempi ratkaisu. 

Lopuksi päästään ikuisuuskysymykseen, jonka aikaisemmin mainittu henkilö facebookissa esitti: miksi ihminen ei vain voi olla tyytyväinen siihen mitä on.

Onko tyhjyyden tunne merkki siitä että tarvitsee vielä jotain lisää? Mitä ihmettä se tarkoittaa? Tähän tarvitsisin jonkun viisaamman vastaamaan. Itse koen että saavutettua tietotaitoa pitäisi jotenkin jakaa, ja opetella vaikka uusia taitoja. Tai lähteä vapaaehtoistyöhön auttamaan ihmisiä tai eläimiä, jos kerran ei ole mitään menetettävääkään, voi tehdä jotain radikaalia? Mutta onko uhrautuiminen välttämätöntä? Onko okei vaan kellua hyvässä olossa tai tyhjyydessään? Auttaakin voi niin monella tavalla. Jotkut auttavat jo sillä että ovat olemassa.

Useimmiten tyytyväisimpiä ovat ihmiset jotka ovat tyytyväisiä vähään. Siinä on mietittävää. Toiset ehkä arvostelevat heitä määrätiedottomiksi ja tylsiksi, jopa tyytyjiksi, mutta mitäpä tyytyväinen ihminen siitä välittää. 

Luulenpa että ihminen on tyytyväinen kun sillä on kaikki ja kun sillä on mielekästä tekemistä. Liika vapaa aika ei ehkä sittenkään ole hyväksi.