Käännekohta jota olin toivonut

Tammikuussa 2016 se iski, tyytymättömyys omaan elämääni. Tunsin olevani loukussa omassa elämässäni, jonka päätähti minun piti olla itse. Olin hävittänyt palon asioita kohtaan joita rakastin ennen. Olin hävittänyt kyvyn unelmoida. Olin tylsä ja harmaa, parisuhteeni oli vaarassa kariutua. Lapset tuntuivat pakolliselta taakalta toisinaan, hermostuin pienemmästäkin asiasta ja olin kireä etäinen hermokimppu.

En halunnut elämääni enään. Koin toistuvasti pettymyksiä töiden saralla, en päässyt hakemiini työpaikkoihin työpaikkani sisällä, enkä saanut töitä muualtakaan. Erään tärkeäksi kokemani työnhaku prosessin jälkeen sairastuin fyysisesti, tosin jälkikäteen uskoin kyseessä olevan psyykkinen vaiva, vaikka minulta sairaalareissun yhteydessä poistettiinkin umpisuoli, noin ikään varmuuden vuoksi. Kahden viikon sairasloman aikana vahvistui vain käsitys siitä, että nykyinen työni ei varsinaisesti auta minua löytämään tasapainoa. Vielä minulla ei ollut voimaa alkaa muuttamaan asioita. Mutta olin löytänyt yhden salaisen ja hiljaa vaietun unelman, ihan lapsuudestani lähtien. Baletin. Olin pikkutyttönä haaveillut Balettitunneista, mutta lyhyt ja paksu lapsi ei monenkaan käsityksen mukaan voinut Balettia harrastaa. 

Edelleen olen lyhyt ja paksu, mutta ajattelin silti sanoa sen ääneen ”olen haaveillut Baletin tanssimisesta”. Aviomieheni nauroi minulle, varmasti ensinmäinen mielikuva oli minusta tutussa ja kärkitossuissa huvittava. Joudun miehelleni ja itselleni selittelemään asiaa, että ei se nyt ihan noin ole, ei siellä tutu päällä olla, saatika kärkitossuilla. Onnekseni löysin ryhmän johon uskalsin mennä mukaan. Huomasin, että olen kömpelö ja lukossa. Ihan kuin elämäni. Uskalsin silti ottaa ensinmäisen askelman Balettitossulla, ja elämässäni. 

Jokaisen sisällä on vaiettuja unelmia, minä päätin alkaa toteuttamaan omiani.