Paluu todellisuuteen.

Mun piti alunperin kirjoittaa positiivisuudesta. Mutta ehkä tästäkin kirjoituksesta jotain positiivista löytyy.

Mun kuntouttava työtoiminta päättyy nyt vuoden lopussa ja sitten jään taas kotiin. Olen ajatellut jos kokeilisi tehdä töitä palkkatuella tai mennä työharjoitteluun. Tämä päivä kuitenkin pudotti mut taas maanpinnalle. Kuntouttava työtoiminta on siitä hyvä systeemi ettei tarvitse olla joka päivä töissä ja voi tarvittaessa lisätä tai vähentää työpäiviä oman jaksamisen mukaan. Ite olen tehnyt kolmea päivää viikossa minkä olen todennut hyväksi. Välillä tosin tuntuu että se on liikaa ja toisinaan oisin valmis menemään vaikka joka päivä.

Oli kuinka oli, tänään oli vaikea päivä töissä. Sain kuin sainkin mentyä pelipaikalle paniikista huolimatta. koko ajan teki mieli juosta karkuun eikä itkukaan kaukana ollut. Tässä kohtaa astui esille vertaistuki ja ne tsemppiviestit loi uskoa että tästä selvitään. Ja selvittiinhän siitä kunnialla, tällä kertaa minä voitin paniikin eikä paniikki mua.

Maanantai on mun kuntosalipäivä ja koko aamun pyörittelin mielessäni että soitan ja siirrän sen huomiselle. Mutta kun työpäivä oli ohi, mulla oli niin voittajafiilis ja menin sinne kuntosalille. Toisaalta luonto ei tällä kertaa antanut periksi luovuttaa. Jälkeenpäin olisi harmittanut.

Siispä rankka päivä takana josta yleensä muistan ne huonot asiat. Nyt pitäisi yrittää opetella muistaa ne positiiviset asiat mitä päivään mahtuu.

Helpommin sanottu kuin tehty. Huomenaamulla varmasti jännitän töihin menoa mutta koitan ajatella että selvisin eilenkin niin selviän kyllä tänäänkin.