Jaa-a, kauan mietin kuinka tämän blogikirjoituksen aloittaisin.

Kipu ja särky ovat oireita jotka usein vie lääkäriin tai sitten ei. Huolimatta siitä että pelkään sairauksia ja kuolemaa niin en kovin herkästi mene lääkäriin vaikka jotain oireita olisikin. Vasta kipuilusta ja oireista johtuva paniikki saa mut hakeutumaan lääkäriin. Ja sitten kun se paniikki on jo päällä on järki jo kadonnut päästä, kaikenlaiset kauhukuvat on o piirtyneet verkkokalvoille. Näin kävi myös perjantaina.

Torstai aamuna tunsin jo kipua oikeassa ranteessa ja hainkin kaupasta rannetuen. Iltaa kohden kipu sitten yltyi ja eksyin internetin ihmeelliseen maailmaan, virhe! Yö sujuikin sitten varsin levottomasti ja perjantai lähtikin käyntiin hysteerisellä itkulla. Sain lääkärin ajan iltapäiväksi mutta sitä ennen jo kuvittelin mielessäni veritulpista amputaatioon. Onneksi kaveri lähti lääkäriin mukaan koska en pystynyt ajamaan autoa, käsi kun ei kärsinyt lainkaan puristusotetta.

Diagnoosiksi sain rasitusvamman, viikko sairaslomaa ja buranaa kuurina.

Mullehan on vuosia sitten tehty psykologiset testit kun mulle haettiin oikeaa diagnoosia ja sitä myöten sopivaa lääkitystä. Muistan aina mainita että olen keskitasoa älykkäämpi =) mutta sitä vastoin löytyy piirteitä riippuvuudesta ja kypsymättömyydestä. Ja tuo kypsymättömyys nostaa päätään kun olen sairaana, vaivun kymmenen vuotiaan tasolle.. Viime vuosina olen enemmän kiinnittänyt huomiota tuohon kypsymättömyyteen ja yrittänyt muuttaa käytöstäni, aina se onnistu.

Ensi viikolla olisikin sitten se haastattelu sinne kokemusasiantuntijakoulutukseen, mä niin toivon että mä pääsen sinne.

Niin ja se diabeteshoitaja.

Huomenna menenkin kuntosalille heti kahdeksan jälkeen polkemaan ja kävelemään. Käsi on nyt pakkolevossa ja edelleen kipeenä. Oon vaan tuntenut omantunnon tuskia kun kaksi treeniä on jäänyt väliin.