Se tapahtuu yhdessä silmänräpäyksessä, nanosekunnissa.

Paniikkikohtaus.

Kaikki oli hyvin kun heräsin ja valmistauduin työpäivään ja sitten tapahtui taas jotain.Se vyöryi kuin hyökyaalto ja teki mut toimintakyvyttömäksi, oksetti ja sydän hakkasi. Pitkästä aikaa se sai mut sellaiseen otteeseen että tarvitsin ihmisen lähelleni, ihmisen joka veisi ajatukseni muualle ja rauhoittuisin. Tällä kertaa turvauduin lapseeni joka sitten onneksi tulikin. Yleensä kohtaukset kestää mulla useamman tunnin eikä ole ohi meneviä hujauksia ja niin oli tälläkin kertaa. Jälkeenpäin olo oli kuin olisi juossut maratoonin, henkisesti olin pettynyt ja tavallaan tunsin epätoivoakin. Tässä sitä taas oltiin :-/

Etsin aina syytä/syitä kohtauksilleni ja useimmiten ne löydänkin, se taas auttaa mua ymmärtämään itseäni ja muuttamaan toimintatapojani.

Ahdistus purkautuu mulla fyysisinä oireina jotka yleensä kohdistuu jalkoihin tai pään alueelle, ja nämä tuntemukset tuntuvat niin todellisilta että itekkin alkaa uskomaan että jotain on vialla ja sitten kaikki purkautuu paniikkikohtauksena. Näin uskon mulle tänäänkin käyneen. Terapia on mulle kaikki kaikessa koska olen kokenut että puhuminen auttaa. Terapiasta nyt joulutauko menossa ja loppiaisen jälkeen pääsen taas purkamaan tuntojani.

Mulla on käytössä masennuslääke, varsinaista kohtauslääkettä ei ole. Aikasemmin oli propral mutta kun aloitettiin verenpainelääkitys jäi propral pois käytöstä. Mun ainut keino ”hoitaa” ahdistustani on mennä lepäämään, nukkua paha olo pois. Koska mitä väsyneempi olen sitä helpommin ahdistun ja saan paniikkeja.