Ensimmäinen työviikko.

Huh, näin se sujahti ohi! Nimittäin ensimmäinen viikkoni päivätöissä. Olen kuullut käsitteestä aikaisemminkin – kyseessä taitaa olla se semmoiset työt, joihin mennään jo aamulla ja joissa käydään joka päivä. Kuulostaa kummalliselta…

Vaikka kevät menikin yläasteella koulunkäynninohjaajana, kesän festarikauden alkaessa siirryin perinteisesti pelkästään keikkojen tekemiseen. Tänä syksynä tein musakeikkojen, Yo-talon Blue Wednesday-tapahtumien ja Musiikki & Median lisäksi myös Murhamysteerikeikkoja apuisännän ja pelaajan roolissa Tuoni Studioille (mm. tämän näköisenä). Noh, one thing led to another ja aloitin tällä viikolla Tuoni Studioilla ihan oikeasti töissä.

Kello seitsemän aamuheräämiset entiseen keikkarytmiin tottuneella teki tiukkaa, täytyy myöntää. Toimistolla ei tosin tarvinnut olla kun vasta yhdeksältä, mutta mielummin herään aikaisemmin ja teen lähteä rauhassa, kun nukun tunnin pidempään ja kiireellä valmistaudun.
Mutta vaikka parin ensimmäisen aamun herääminen tiukkaa tekikin, oli loppuviikosta yllättävän helppo nukahtaa illalla, kun alla oli neljän tunnin yöunet. Koko viikko meni aikamoisessa hujauksessa ja sumussa.

Maanantaina hain töiden jälkeen itselleni microsimin, jotta sain tuon huolella kuukausia laatikossa säilytetyn älypuhelimeni käyttöön (jonka kanssa menee muuten joka kerta viestiä kirjoittaessa hermo, missä ne erilliset ja selkeät näppäimet on?) sekä uuden kalenterin laukussa kannettavaksi. Maanantaina oli myös tuon avopuolisoni (!) viimeinen ilta ennen Azerbaidzaniin, IeSF:n DotA2-pelin MM-kisoihin lähtöä.
Tiistaina siirryin töiden jälkeen Ukko Nooaan istuskelemaan. Lukemaan kirjaa, juomaan teetä, soittelemaan Pave Maijasta työntekijöiden kanssa ja tapaamaan Morso-ystäviä.

Keskiviikkona alkoi pelit Azerbaidzanissa, joten niitä tuli töiden ohella jännitettyä. Keskiviikkoon kuului myös paljon hikeä, turhautumista, epäonnistumisen tunnetta ja koulun liikuntatunti-flashbackejä Bollywood-tanssin muodossa. Täytyy sanoa, että Emmillä oli huomattavasti positiivisemmat fiilikset kyseisestä kokemuksesta – itse en ajatellut astua enää lähellekään mitään bollywood-tanssistudiota. Ikinä.
Tanssitunnilta olikin aika kipaista Yo-talolle Blue Wednesdayn merkeissä. Keikan jälkeen olin kotona yhden-kahden maissa yöllä, niin väsyneenä, että kaaduin vain suoraan meikit naamalla sänkyyn.
Torstaille oli myös täysi päivä tiedossa! Suoraan töistä hakemaan Hildaa muskariin, sieltä takaisin Emmille ja vielä illalla Ala-Pispalaan näkemään ystäviä Maanantaimuikeilujen jatko-osan, Torpeedotorstai muodossa. No, perjantain keikkoja varten olikin yllättävän paljon tekemistä vielä ”virallisten” työtuntien jälkeen, joten muskari jäi välistä kun jäin toimistolle vielä auttelemaan korttien teossa ja pelien kuntoon kasaamisessa. Onneksi jäin, sillä saimme porukalla parissa tunnissa tehtyä huonon huumorin ja kahvin avustuksella monen tunnin työn. Työhommien jälkeen ryömin vielä illalla kahdeksan jälkeen Ala-Pispalaan moikkaamassa kavereita. Tai niitä, jotka paikalla siihen aikaan olivat… Osa jäi näkemättä, sillä olin ihan muina eläkeläisinä jo ennen kymmentä kotona ja puoli yhdeltätoista unessa.

Perjantaille oli vain Syntien kaupunki -teemainen murhakeikka illalla Kankaanpäässä, mutta olin silti jo aamupäivällä toimistolla. Minkäs teet, kun töissä on niin kivaa, ettei työnteko edes tunnu töiltä! Dotan semifinaalipelien pyöriessä taustalla valmistelin kansioita ja puuhastelin vielä viimeisiä tarvikkeita keikkoja varten. Värjäilin elokuvalippuja teellä, poltin kirjeen reunoja (ja vähän sormianikin) sytkällä, sekä revin, rypistelin ja tuhosin konvehtirasiaa.

Tänään olen pohtinut mitä lauantaisin olevana vapaapäivänä kuuluisi tehdä (näitä on tämän vuoden aikana ollut itselläni viisi), yleisesti haahuillut, syönyt niitä konvehteja ja jännittänyt päivällä pelattavaa pronssipeliä.